Vuorenalainen kuningas (engl. King under the Mountain) oli kääpiöiden Vuorenalaisen Kuningaskunnan hallitsijan nimitys. Ereborin valtakunnan perusti vuonna 1999 Kolmatta Aikaa Morian häviötä paennut Durinin heimon kuningas Thráin I, mutta jo hänen poikansa Thorin I hylkäsi Ereborin ja johti kansansa pohjoisemmille ja rikkaammille Harmaavuorille. Pohjoisen vuoret olivat kuitenkin lohikäärmeiden vaivaamia, ja vuonna 2590 kuningas Thrór palasi Ereborille Vuorenalaiseksi kuninkaaksi isänsä Dáin I:n saatua surmansa pohjoisessa. Thrór saavutti suurta mainetta ja nosti valtakuntansa kukoistukseen halliten miltei 200 vuotta, kunnes lohikäärmeiden vitsaus koitui hänenkin turmakseen: vuonna 2770 lohikäärme Smaug lensi Vuorelle ja surmaten kääpiöt vei heidän aarteensa. Thrór perillisineen selvisi, mutta vasta hänen pojanpoikansa Thorin Tammikilpi onnistui palauttamaan Vuorenalaisen Kuningaskunnan kääpiöille.