Väkevät

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Väkevät (engl. Stoors) oli yksi kolmesta hobittiheimosta. Väkevät olivat vankkoja ja tanakoita, isokätisiä ja –jalkaisia ja he asuivat mieluiten tasangoilla ja jokien varsilla; he asuivat kauan Anduinin rannoilla ja tulivat paremmin toimeen ihmisten kanssa kuin muut hobittiheimot (helokesit ja karvajalat).[1]

Väkevät seurasivat lopulta länteen muuttaneita karvajalkoja Kohuvettä etelään johtaneella reitillä. He ylittivät Punasarven solan noin vuonna 1150 ka.. ja monet heistä jäivät asumaan Tharbadin ja Mustainmaan rajojen väliin. Pian 1300-luvun ka. puolivälin jälkeen osa heistä palasi Nokasta pohjoiseen.[2] Mutta kun kuningas Argeleb II lahjoitti hobiteille maata Baranduinin takaa vuonna 1601 ka. (eli Kontu perustettiin), myös Mustainmaahan jääneet väkevät muuttivat sinne vuoden 1630 tienoilla.[3]

Väkevien heimon tunnetuin edustaja lienee Sméagol, joka tunnetaan myös nimellä Klonkku.[4]

Viitteet

  1. TSH I, Prologi 1, s. *** / *** / *** / *** / 15.
  2. TSH I, Prologi 1, s. *** / *** / *** / *** / 15; TSH III, Liite B, Vuosien kirja, s. *** / *** / *** / *** / 1123 (annaalit n. 1150 ja 1356 ka.).
  3. TSH III, Liite B, Vuosien kirja, s. *** / *** / *** / *** / 1123 (annaali n. 1630 ka.).
  4. TSH I/1.2., s. *** / *** / *** / *** / 65. Gandalf sanoi Klonkun heimosta: "Arvelen että he olivat hobittimaisia, sukua väkevien esi-isille, sillä he rakastivat Virtaa ja uivat siinä usein ja rakensivat kaisloista veneitä."
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Kontu
Työkalut