The Shibboleth of Fëanor on J.R.R. Tolkienin aikaisintaan 1968 kirjoittama essee, joka kertoo, kuinka erään quenyan konsonantin ääntämisestä tuli noldorin kapinan aikoihin šibbolet, jolla ilmaistiin joko tukea tai vastustusta Fëanorille ja hänen pojilleen. Essee on julkaistu liitteineen kirjassa The Peoples of Middle-earth (HoME XII), minkä lisäksi joitain kirjan tekstistä pois jätettyjä, fonologiaa koskevia teknisiä huomautuksia on myöhemmin julkaistu Vinyar Tengwarin numerossa 41.^[1]

Sisältö

Essee

Teksti lähtee liikkeelle noldorin puhumassa quenyassa tapahtuneesta äänteenmuutoksesta þ > s, joka mainitaan Tarun Sormusten herrasta liitteessä E (ääntämisohjeissa konsonantin TH kohdalla sanotaan, että "[q]uenyassa tämä oli puheessa muuttunut s:ksi"; þ tarkoittaa samaa kuin th, englannin sanassa thin esiintyvää äännettä). Tolkien pohtii, että tämä on parasta selittää ennen noldorin maanpakoa tapahtuneeksi muutokseksi. Lisäksi hän kertoo, että kyseessä ei voinut olla huomaamaton ääntämyksen muuttuminen, vaan tietoinen ratkaisu, joka perustui siihen, että s-ääntämys oli alkanut miellyttää noldorin enemmistöä enemmän kuin vanha þ-ääntämys. Tämän jälkeen kerrotaan, miten muutos liittyi noldorin kuningashuoneen kohtaloihin:

Muutos oli tapahtunut Fëanorin äidin Mírielin syntymän jälkeen, eikä Míriel ollut omaksunut sitä. Hänen äidinnimensä oli Þerindë, ja hän toivoi, että tämä nimi äännettäisiin þ:llisenä. Finwë puhui þ-äänteellistä quenyaa puolisonsa eläessä, mutta Mírielin kuoltua hänkin omaksui s-ääntämyksen. Hänen toinen vaimonsa Indis teki samoin, vaikka hänen oma kansansa vanyar oli säilyttänyt þ:n. Fëanor alkoi kokea, että ne, jotka hylkäsivät þ:n, hylkäsivät hänen äitinsä ja kyseenalaistivat hänen omaan asemansa Finwën vanhimpana poikana. Pojiltaan ja kannattajiltaan hän vaati þ:n käyttöä. Rauhan aikana Fëanor olisi saattanut saada tahtonsa läpi, sillä muut taruntietäjät olivat kielellisistä syistä hänen puolellaan, mutta hänen tekonsa noldorin kapinan ja maanpaon aikana johtivat siihen, että kansa hylkäsi lopullisesti hänen šibboletinsa.

Pääaiheensa lisäksi teksti ja sen viitteet käsittelevät mm. Galadrielin motiiveja noldorin kapinassa ja muita aiheita.

Liitteet

Varsinaista esseetä seuraa kolme liitettä.

1. Kielitieteellistä materiaalia, jätetty pois The Peoples of Middle-earthin tekstistä.
2. "Huomautus äidinnimistä". Lyhyt kuvaus nimenantotavoista Valinorissa.
3. "Finwën jälkeläisten nimet". Christopher Tolkien kirjoittaa: "Olen ottanut mukaan myös ñoldorin kuningas Finwën jälkeläisten nimistä kertovan pitkän excursuksen, joka on isäni lopullinen, tai ainakin viimeiseksi jäänyt, selvitys monista haltioiden taruissa esiintyvistä kuuluisista nimistä, ja jota käytin julkaistussa Silmarillionissa."^[2] Selostus käsittelee mm. nimiä Ingwë, Finwë, Elwë, Olwë; eldarin nimiä yleisesti; Finwën lasten ja lastenlasten alkuperäisiä quenyankielisiä nimiä; noldorin maanpakolaisten omaksumia sindarinkielisiä nimiä; sekä eräitä myöhempien sukupolvien kuuluisia nimiä kuten Elrond ja Elros. Fëanorin poikien nimien osalta teksti jäi luonnoksen asteelle. Tässä luonnoksessa esiintyy tarina, jonka mukaan nuorempi kaksosista (Silmarillionissa nimeltään Amras) kuoli Fëanorin polttaessa laivat Losgarissa.

Lähteet