Smial

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Smial on hobittien käyttämä nimi maahan kaivamistaan asunnoista, jotka olivat parhaimmillaan "suuria ja monihaaraisia tunneleita".[1] Tunnetuimpia ja suurimpia olivat Tuk-suvun Suuret Smialit Tukinmaassa sekä Rankkibukien Rankkihovi Bukinmaassa.[2] Kolmannen ajan lopussa kuitenkin vain köyhin ja rikkain väestönosa asui tunneliasunnoissa: köyhimmällä väellä ei ollut varaa kuin alkeellisiin koloihin, "joissa oli vain yksi ikkuna tai ei sitäkään", kun taas varakkaimmat pystyivät kaivattamaan "ylellisempiä muunnelmia vanhan ajan yksinkertaisista asumuksista."[3]

Nimestä

Sana smial on itse asiassa käännetty hobittien pohjoisen ihmisiltä lainaamasta ja omaan kieleensä mukautuneesta sanasta trân (vrt. rohirrimin kielen trahan). Koska sana oli pohjoista alkuperää eivätkä Kolmannen Ajan lopulla Konnussa asuneet hobitit enää tunnistaneet sen merkitystä, Tolkien otti sopivaa vastinetta etsiessään lähtökohdaksi muinaisenglannin 'koloa' merkitsevän sanan smygel, joka hänen mukaansa (mikäli sana olisi säilynyt käytössä) olisi todennäköisesti voinut muuttua nykyenglannissa muotoon smial, smile ja vastaisi niin ollen muutosta trahan > trân.[4]

Viitteet

  1. TSH I, Prologi 1, s. *** / 17 / *** / *** / 18.
  2. TSH I, Prologi 1, s. *** / *** / *** / *** / 19.
  3. TSH I, Prologi 1, s. *** / 17 / *** / *** / 18.
  4. LoTR III, Appendix F II, s. 11362004, 2005, vrt. TSH III, Liite F II, s. *** / 976 / *** / *** / 1175 (suomennoksesta puuttuu suurin osa etymologian selityksestä).
Haettu osoitteesta http://wiki.kontu.info/Smial
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Kontu
Työkalut