Tämän sindarin kieltä käsittelevän artikkelin on kirjoittanut Helge K. Fauskanger. Se on peräisin Ardalambion-sivustosta (Sindarin - the Noble Tongue). Suomennos on julkaistu tekijän suostumuksella. Artikkelin suomentaminen on vielä kesken; kun uusi osa käännöksestä valmistuu, se lisätään tälle sivulle viimeisteltäväksi. Katso tarkempia tietoja suomennoksesta.

Sisällysluettelo 1 Sisäinen historia 1.1 Kielen nimityksiä 2 Ulkoinen historia 3 Äänneopin perusteet 4 Kielen korpus 5 Sindarin rakenne 6 Artikkelit 7 Substantiivi 7.1 Sindarin monikkosäännöt 7.1.1 Vokaali A 7.1.2 Vokaali E 7.1.3 Laajentuneet monikot 7.1.4 -in-monikko 7.1.5 Monikosta johdetut yksiköt 7.1.6 Yhdyssanojen ensimmäinen elementti 7.2 Kollektiivimonikko 7.3 Taipumattomat sijamuodot 8 Konsonanttimutaatiot 8.1 Pehmeä mutaatio 8.2 Nasaalimutaatio 8.3 Sekamutaatio 8.4 Klusiilimutaatio 8.5 Likvidamutaatio 8.6 Yhteenveto 9 Adjektiivi 10 Verbit 10.1 Perusverbit 11 Pronominit 12 Kääntäjien huomautukset

Sisäinen historia

Sindar oli Keski-Maan merkittävin haltiakieli, kansankieli jota puhuivat harmaahaltiat eli sindar. Se oli kantatelerin huomattavin jälkeläinen; tämä puolestaan oli eriytynyt kantaeldarista, quenyan, telerin, sindarin ja nandorin yhteisestä kantamuodosta. Tolkien selittää: ”Harmaahaltiakieli oli alun alkaen sukua quenyalle sillä se oli niiden eldarin kieli jotka saavuttuaan Keski-Maan rannoille eivät olleet purjehtineet Meren yli vaan olivat jääneet Beleriandin maahan. Doriathin Thingol Harmaatakki oli siellä heidän kuninkaansa ja pitkän hämärän kuluessa kuolevaisten maiden muuttuvaisuudessa heidän kielensä oli muuttunut ja vieraantunut merentakaisten eldarin kielestä.” (TSH, Liite F I, s. *** / *** / 504). Vaikka sindarin sanotaankin olevan parhaiten säilynyt Keski-Maan eldarin kielistä (HoME XII, 305), se on kuitenkin eniten muuttunut niistä haltiakielistä, joista on runsaasti tietoja: ”Sindarin kieli oli muuttunut paljon, niin kuin puukin muuttaa huomaamatta muotoaan kasvaessaan, ehkä jopa yhtä paljon kuin kirjoitukseton kuolevaisten kieli muuttuu viidensadan vuoden tai pidemmän ajan kuluessa. Jo ennen Auringon ensimmäistä nousua sindar kuulosti huomattavasti erilaiselta [kuin quenya], ja Auringon ajalla kaikki muutos oli nopeaa, Ardan toisen kevään aikana jonkin aikaa hyvin nopeaa.” (HoMe XI, 20).

Kehityksessä kantahaltiakielestä sindariin tapahtui paljon suurempia muutoksia kuin kantahaltiakielestä quenyaan tai Amanin teleriin. Tolkien totesi, että sindar oli muuttunut ”kuolevaisten maiden muuttuvaisuudessa.” (TSH, Liite F I, s. *** / *** / 504). Tämä ei tarkoita sitä, että muutokset olivat kaoottisia ja epäjärjestelmällisiä; ne olivat ehdottoman säännöllisiä – mutta ne muuttivat ratkaisevasti kielen yleisen sävyn ja ”musiikin”. Merkittäviin muutoksiin kuului loppuvokaalien katoaminen, soinnittomat klusiilit p, t ja k muuttuivat soinnillisiksi (b, d, g) vokaalien jälkeen; soinnillisista klusiileista tuli spirantteja samassa asemassa (paitsi g:stä, joka katosi kokonaan) ja monet vokaalit muuttuivat, usein assimiloituimalla toisiin vokaaleihin. HoME XII, 401 mukaan ”sindarin kehityksestä oli tullut kauan ennen noldorilaisten Maanpakolaisten saapumista lähinnä huomaamattoman muutoksen tulos kuten ihmisten kielistä.” Kommentoidessaan näitä suuria muutoksia Tolkien huomauttaa kuitenkin: ”se oli yhä kaunis kieli, hyvin sopiva metsiin, kukkuloille ja rannikoille, missä se oli muotoutunut.” (HoME XII, 78).

Niihin aikoihin, kun noldor palasivat Keski-Maahan, lähestulkoon kolme ja puoli vuosituhatta vuotta sen jälkeen kun he olivat eronneet sindarista, klassinen sindar oli täysin kehittynyt. (Itse asiassa se näyttää saavuttaneen pysyvämmän vaiheen, huolimatta Tolkienin väitteestä, että muutos oli nopeaa Auringon nousun jälkeen: seuraavien seitsemäntuhannen vuoden aikana – Frodon päiviin saakka – tapahtuneet muutokset olivat todella pieniä verrattuna edellisten kolmentuhannen vuoden nopeaan kehitykseen.) Ensimmäisellä Ajalla sindarissa oli monia murteita – Doriathin arkaainen kieli, falathrimin eli ”rantakansan” läntinen murre, ja mithrimin pohjoismurre. Ei tiedetä varmasti, mikä näistä oli myöhempinä Aikoina puhutun sindarin perusta, mutta falathrimin kieli vaikuttaa olevan todennäköisin vaihtoehto, sillä Doriath tuhottiin ja se vähä mikä tiedetään pohjoissindarista, antaa olettaa että se erosi Frodon aikojen sindarista. (Nimi Hithlum on pohjoissindaria, ks. HoME XI, 400).

Noldor ja sindar eivät aluksi ymmärtäneet toisiaan, koska heidän kielensä olivat erkaantuneet toisistaan liikaa pitkän erossaolon aikana. Noldor oppivat sindaria nopeasti ja alkoivat jopa kääntää quenyankieliset nimensä harmaahaltiakielelle, sillä ”heistä oli järjetöntä ja epähienoa kutsua joka päivä sindaria puhuvia eläviä henkilöitä nimillä, jotka olivat peräsin täysin erilaisesta kielellisestä mallista.” (HoME XII, 341). Toisinaan nimet omaksuttiin hyvin huolellisesti, esimerkiksi Altariel on täytynyt jäljittää (hypoteettiseen) kantaeldarin muotoon *Ñalatârigellê; tästä ”rekonstruktiosta” käsin noldor johtivat sindarinkielisen muodon Galadriel, joka olisi esiintynyt sindarissa, jos olisi ollut olemassa muinainen nimi *Ñalatârigellê. Nimiä ei aina muunnettu yhtä huolellisesti. Tunnettu nimi Fëanor on itse asiassa kompromissi puhtaasti quenyankielisen nimen Fëanáro ja ”korrektin” sindarilaisen muodon Faenor välillä (”korrekti” siinä mielessä, että kantakielen *Phayanâro olisi muuttunut siihen muotoon sindarissa, jos tämä nimi olisi ollut olemassa kantaeldarissa muinaisina aikoina.) Jotkut nimet, kuten Turukáno tai Aikanáro pelkästään sindarisoitiin äänteellisesti, vaikka siten saadut muodot Turgon ja Aegnor olivat melko merkityksettömiä harmaahaltiakielessä (HoME XII, 345). Monet nimien käännöksistä tehtiin hyvin varhain, ennen kuin noldor olivat päässeet perille kaikista sindarin yksityiskohdista. Sen vuoksi käännetyt nimet ”olivat usein epätarkkoja: eli että ne eivät aina vastanneet täysin toisiaan merkitykseltään eivätkä yhtäläisinä pidetyt elementit aina olleet quenyankielisiä elementtejä lähimpänä olleita sindarin muotoja.” (HoME XII, 342).

Mutta innokkaina lingvisteinä noldor saavuttivat pian täydellisen sindarin taidon ja selvittivät sen tarkan suhteen quenyaan. Kaksikymmentä vuotta noldorin saapumisesta Keski-Maahan, Mereth Aderthadissa eli Jälleennäkemisen Juhlassa ”noldor puhuivat enimmäkseen harmaahaltioiden kieltä, sillä he olivat pian oppineet Beleriandin puheenparren kun taas sindarin oli vaikea oppia Valinorin kieltä.” (Silm. 139). Thingol kielsi lopulta quenyan puhumisen kun hän sai tietää että noldor olivat surmanneet paljon teleriä ja ryöstäneet heidän laivansa päästäkseen palaamaan Keski-Maahan. ”Koskaan en enää tahdo kuulla korvissani niiden kieltä jotka surmasivat sukuani Alqualondëssa! Älköönkä sitä puhuttako avoimesti missään valtakuntani kolkassa niin kauan kuin minun valtani kestää.” Tämän seurauksena ”Maanpakolaiset ottivat sindarin kielen arkikielekseen.” (Silm. 159). Vaikuttaa siltä että Thingolin määräys vain nopeutti prosessia; kuten on huomattu, monet noldorista puhuivat jo sindaria.

Myöhemmin Beleriandiin saapuivat kuolevaiset ihmiset. TSH:n Liite F I (s. *** / *** / 505 – myös KTK 296 [viite 19]) kertoo, että ”kaikista ihmisten heimoista vain dúnedain puhuivat haltiakieltä; sillä heidän esi-isänsä olivat oppineet sindarin kielen ja tämän he antoivat lapsilleen perinnöksi kuin tarun, ja se muuttui tuskin lainkaan vuosien saatossa.” Ehkä juuri dúnedain normalisoivat sindarin, ainakin omassa keskuudessaan käytetyn. (KTK:n viitteessä 19 sivulla 296 todetaan, että ”kuolevaisten ihmisten käyttäessä pitkään sindarinkieltä se pyrki muuttumaan ja saamaan murteita”.) Millaista sindaria ihmiset myöhempinä aikoina puhuivatkaan, Ensimmäisellä Ajalla ”suurin osa heistä [= edainista] oppi pian harmaahaltia[i]n kielen ja otti sen keskinäiseksi kielekseen, ja he tahtoivat myös oppia haltioiden taruntietoa.” (Silm. 182–183). Lopulta osa ihmisistä osasi ja puhui sindaria yhtä hyvin kuin haltiat. Kuuluisan laulun Narn i Chîn Húrin (oikein transkriboituna) laati ihmisrunoilija nimeltään Dírhaval, ”mutta eldar sitä ylistivät, sillä Dírhaval runoili sen harmaahaltiakielellä jota hän hyvin taisi.” (KTK 201 [huom. nimen Dírhaval oikea muoto]. Toisaalta Halethin kansa ei oppinut sindaria hyvin eikä innokkaasti; ks. KTK 515). Túrin oppi sindaria Doriathissa, muuan Nellas ”opetti hänet puhumaan sindarinkieltä muinaisen valtakunnan tapaan, vanhempaa, kohteliaampaa kieltä jossa oli enemmän sanoja ja kauniimpia.” (KTK 106).

Haltiat käyttivät sindaria läpi koko Ensimmäisen Ajan. Olisi voinut uskoa, että Gondolinin kaltaisessa noldo-siirtokunnassa noldor olisivat elvyttäneet quenyan puhuttuna kielenä, mutta näin ei ilmeisesti tapahtunut paitsi kuninkaan huoneessa. ”suurimmalle osalle Gondolinin asukkaita siitä [= quenyasta] oli tullut kirjojen kieli, ja kuten muut noldor, he käyttivät puheessaan sindaria.” (KTK 78 [viite 26]). Tuor kuuli Gondolinin vartioston puhuvan ensin quenyaa ja sitten ”Beleriandin puheenparrella vaikka oudosti korostaen niin kuin puhuu sellainen joka on kauan elänyt erossa suvustaan.” (KTK 65). Jopa kaupungin quenyankielinen nimi Ondolindë esiintyy aina sindarilaistetussa muodossaan Gondolin (vaikka se onkin pelkkä mukaelma eikä ”oikeaa” sindaria, kantakielen *Gondolindê olisi muuttunut muotoon **Gonglin jos sana olisi periytynyt luonnollisesti).

Monet sindarin puhujat menehtyivät Beleriandin sodissa, mutta valarin puututtua asioihin Morgoth kukistettiin lopulta Vihan Sodassa. Monet haltiat muuttivat Eressëaan Ensimmäisen Ajan loputtua, ja tämän jälkeen sindarista tuli ilmeisesti puhuttu kieli Siunatussa Valtakunnassa siinä kuin Keski-Maassakin (edempänä lainattu kohta Akallabêthistä osoittaa, että númenorilaiset keskustelivat eressëalaisten kanssa sindariksi). Valar halusivat korvata edainille heidän kärsimyksensä sodassa Morgothia vastaan ja kohottivat merestä saaren, jonne ihmiset muuttivat Eärendilin tähteä seuraten ja jonne he perustivat Númenorin valtakunnan.

Sindaria käytettiin laajalti Númenorissa. ”Vaikka kansa tosin käytti omaa kieltään taisivat kuninkaat ja ruhtinaat puhua – ja puhuivat – haltiakieltä, jonka he olivat oppineet liittonsa aikana, ja he olivat yhä tekemisissä eldarin kanssa niin Eressëassa kuin Keski-Maan läntisillä mailla asuvien.” (Akallabêth [Silm. 326–325]). Bëorin kansan jälkeläiset käyttivät sindaria jopa arkikielenään (KTK 295 [viite 19]). Vaikka adûnaic oli äidinkielenä suurimmalla osalla Númenorin väestöstä, ”sindarinkieltä toki lähes kaikki joten kuten taisivat” (ibid.). Mutta ajat muuttuivat. Númenorilaiset alkoivat kadehtia haltioiden kuolemattomuutta ja lopulta he luopuivat ikiaikaisesta ystävyydestään Amanin ja valarin kanssa. Kun Ar-Gimilzôr ”kielsi kertakaikkiaan haltiakielten käytön” Toisen Ajan 3100-luvulla on oletettava, että jopa bëorilaiset luopuivat sindarista ja alkoivat käyttää adûnaicia (KTK 304). Tarina Ar-Pharazônin mielettömyydestä, Sauronin ovelasta ”antautumisesta”, númenorilaisten täydellisestä turmelemisesta ja Númenorin tuhosta tunnetaan hyvin Akallabêthin sivuilta. Tuhon jälkeen eloon jääneet haltiamielet perustivat Keski-Maahan Maanpaon valtakunnat Arnorin ja Gondorin. Tolkien toteaa: ”[Tuhon jälkeen] Uskolliset – – käyttivät sindaria, ja laativat tuolla kielellä kaikki nimet uudestaan nimeämilleen paikoille Keski-Maassa. Adûnaic jäi huomaamattoman muutoksen ja turmeluksen armoille arkikielenä ja kirjoitustaidottomien ainoana kielenä. Kaikki ylhäisten sukujen ihmiset ja ne jotka opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan, käyttivät sindaria, jopa keskinäisenä puhekielenään. Kerrotaan että joissakin perheissä sindarista tuli äidinkieli, ja adûnaicia, rahvaan kieltä, opittiin vain toisinaan kun siihen oli tarvis. Sindaria ei kuitenkaan opetettu vierasmaalaisille, sekä sen vuoksi että sitä pidettiin númenorilaisen sukuperän merkkinä ja sen vuoksi että se osoittautui vaikeaksi hallita – paljon vaikeammaksi kuin ’rahvaan kieli’.” (HoME XII, 315). Tämän toteamuksen kanssa yhtäpitävä on maininta sitä, että sindar oli kieli ”jota Elendilin väki yleensä puhui.” (KTK 385 [viite 16]).

Haltioiden itsensä parissa sindar hivuttautui itäänpäin Toisella ja Kolmannella Ajalla ja vähitellen korvasi joitakin salohaltioiden kielistä (nandor, danin kieli). ”Kolmannen Ajan lopulla salohaltiakielellä oli todennäköisesti lakattu puhumasta niillä kahdella seudulla joilla oli merkitystä Sormuksen Sodan aikoihin: Lórienissa ja Thranduilin valtakunnassa pohjoisessa Synkmetsässä.” (KTK 353 [korj. suom.]). Sindar tuli salohaltiakielen sijaan. Tarusta Sormusten Herrasta (I/2.6. ”Lothlórien”) saa tosin sen vaikutelman, että Lórienissa käytetty kieli oli jotakin outoa metsähaltioiden kieltä, mutta Punaisen kirjan kirjoittaja Frodo erehtyi. TSH:n Liite F:n eräässä viitteessä todetaan, että Frodon aikoina Lórienissa todella puhuttiin sindaria ”mutta ’murtaen’, sillä suurin osa sen asukkaista oli salohaltia-alkuperää. Tämä poikkeaminen yleissindarista ja Frodon vähäinen sindarintuntemus johtivat hänet harhaan (kuten eräs gondorilainen kommentaattori huomauttaa Thainin Kirjassa.)” (TSH III, loppuviite 81, s. *** / *** / 525). KTK:ssa kysymystä selitetään tarkemmin: ”Lórienissa, jossa oli paljon sindarilaista ja noldorilaista alkuperää olevia haltioita (noldor olivat Eregionin eloonjääneitä), sindarista oli tullut kaiken kansan kieli. Enää ei tietenkään tiedetä millä tavoin se sindar erosi Beleriandissa puhutuista muodoista – ks. Sormuksen ritarit s. 480 / *** / 453 jossa Frodo olettaa että salohaltioiden keskenään käyttämä kieli oli erilaista kuin lännessä. Tuskin ero oli sen suurempi kuin se mitä nykyään sanottaisiin ”korostukseksi”: sen verran eroja vokaaleissa ja intonaatiossa että puhtaampaan sindariin perehtymätön kuulija, kuten Frodo, erehtyy. Tietenkin on voinut olla olemassa paikallisia sanoja ja muita piirteitä jotka johtuivat aikaisemman salohaltiakielen vaikutuksesta.” (KTK 352). Yleissindaria ilman ”korostusta” puhuttiin ilmeisesti Rivendellissä ja Círdanin kansan parissa Satamissa.

Mutta Kolmannen Ajan lopussa haltiat olivat haipumassa Keski-Maasta, kielestään riippumatta. Kuolevaisten ihmisten, Ilúvatarin Nuorempien Lasten valtakausi oli alkamassa. Tolkien huomauttaa, että Kolmannen Ajan lopussa oli enemmän sindaria puhuvia tai quenyaa osaavia ihmisiä kuin haltioita jotka hallitsivat kumpaakaan kieltä (Letters 425 [kirje 347]). Kun Frodo ja Sam tapasivat Faramirin miehet Ithilienissä, he kuulivat heidän puhuvan ensin yhteiskieltä (westronia), mutta ”vaihtoivat sitten omaan kieleen. Ihmeekseen Frodo havaitsi kuunnellessaan, että he puhuivat haltiakieltä tai kieltä joka erosi siitä vain hyvin vähän; ja hän katsoi heitä ihmeissään, sillä silloin hän tiesi että heidän täytyi kuulua etelän dúnedainiin, Westernessen Ruhtinaitten jälkeläisiin.” (TSH II/4.4., s. *** / *** / 338). Gondorissa ”sindar oli opittu kohtelias kieli, jota käyttivät myös ne jotka olivat erityisen puhdasta n[úmenorilaista] sukua.” (Letters 425 [kirje 347]). Parannuksen Tarhan puhelias yrttimestari nimitti sindaria ”jaloksi kieleksi” (TSH III/5.8., s. *** / *** / 166: ”Korkea herra pyysi kuninkaanmiekkaa, kuten maalaiset sitä kutsuvat, eli athelasia kuten sitä jalolla kielellä nimitetään, ja ne jotka osaavat jonkin verran valinorin kieltä [= quenyaa] – –”).

Koskaan ei saada tietää, miten sindar välittyi Neljännelle Ajalle. Kuten quenya, sen on täytynyt säilyä muistissa niin kauan kuin Gondorin valtakunta säilyi.

Kielen nimityksiä

Kielen nimi quenyaksi on sindarin, joka on johdettu nimestä sindar *”harmaat” = harmaahaltiat; se voitaisiin kääntää (ja on käännetty) ”harmaahaltiakieleksi”. Sindarin omakielisestä nimestä ei ole varmaa tietoa. Beleriandin haltioista on sanottu, että ”heidän oma kielensä oli ainoa, jota he olivat koskaan kuulleet eivätkä he tarvinneet sanaa sen määrittelemiseksi” (HoME XI 376). Harmaahaltiat luultavasti käyttivät omasta kielestään yksinkertaisesti nimitystä edhellen ”haltiakieli”. Kuten yllä on huomautettu, Parannuksen tarhan yrttimestari käytti sindarista nimeä ”jalo kieli” (kun taas ”maailman ylhäisin kieli” on quenya, KTK 298). Kaikkialla TSH:ssa käytetään yksinkertaisesti nimitystä ”haltiakieli”, koska sindar oli haltioiden elävä puhekieli.

Ulkoinen historia

Vuonna 1954 Tolkien mainitsi kirjeessään (Letters 176), että ”useimmissa yhteyksissä [Tarussa Sormusten Herrasta], etenkin nimissä, esiintyy lännen haltioiden puhekieli (sindar eli harmaahaltiakieli). Se on johdettu samasta kantamuodosta kuin quenya, mutta sindarin muutokset on tietoisesti suunniteltu antamaan sille tyyli, joka muistuttaa paljon kymrin kieltä (mutta ei ole täsmälleen sama): kymrin tyyli nimittäin viehättää minua toisinaan suuresti, riippuen kielellisten mielialojeni vaihtelusta; ja toisaalta se tuntuu sopivan niihin jokseenkin ’kelttiläisiin’ legendoihin ja tarinoihin, joissa sen puhujat esiintyvät”. Myöhemmin hän totesi: ”tämä elementti tarussa on kenties antanut useammille lukijoille enemmän nautintoa kuin mikään muu” (MC 197).

Kymrin kaltainen tai kelttiläistyylinen kieli oli läsnä Tolkienin mytologiassa alusta alkaen. Alun perin kieli kantoi nimeä gnomi (engl. Gnomish) tai I·Lam na·Ngoldathon, ”gnomien (noldor) kieli”. Tolkienin alkuperäinen gnomin sanakirja noin vuodelta 1917 julkaistiin Parma Eldalamberonin numerossa 11 ja se onkin varsin kattava dokumentti tuhansine sanoineen. Paljon gnomin sanastoa sisältyy myös HoME:n kahden ensimmäisen osan liitteisiin (The Book of Lost Tales 1 ja 2). Parmassa julkaistiin myös (loppuunsaattamaton) gnomin kielioppi. Vaikka Tolkien näki paljon vaivaa tämän kielen eteen, myöhemmin hän käytännöllisesti katsoen hylkäsi sen. Myöhäisessä dokumentissa Tolkien viittaa gnomiin ”haltiakielenä, josta lopulta tuli sindariksi kutsuttu kieli” ja huomauttaa, että se ”oli alkukantaisessa ja järjestelemättömässä muodossa” (HoME XII, 379). Tolkien kierrätti sindarissa joitakin gnomin kieliopin keskeisimpiä käsitteitä, etenkin tiettyjä konsonanttimutaatioita. Myös monia gnomin sanaston osia selvisi sindariin joko sellaisenaan tai tunnistettavassa muodossa. Siitä huolimatta gnomi oli hyvin erilainen kieli, vaikkakin sen foneettinen tyyli on jokseenkin samankaltainen sindarin kanssa (paljon ch- ja th-äänteitä ja monet sanoista päättyvät konsonantteihin!). Eräs sindarin tärkeä piirre, umlaut eli vokaalinmukaus, esiintyy ensimmäisen kerran Tolkienin 1920-luvulla kirjoittamissa kieliopeissa. Silti vasta 30-luvulla Etymologioiden myötä syntyi Tolkienin kirjoitelmiin kieli, joka oli tyyliltään todella lähellä Sormusten Herran sindaria. Tämä kantoi kuitenkin nimeä ”noldor”, sillä kuten sen pohjana ollut gnomi, myös se oli noldorin, ei sindarin kieli – ja siten kehittynyt Valinorissa. Tässä vaiheessa quenya oli vain lindarin (myöhemmin vanyar) kieli. Vasta niin myöhään kuin Sormusten Herran liitteitä kirjoittaessaan Tolkien hylkäsi tämän ajatuksen ja teki ”noldorista” sindarin. Näin quenyasta tuli sekä vanyarin että noldorin kieli – jälkimmäiset yksinkertaisesti omaksuivat sindarin kielekseen saavuttuaan Keski-Maahan. Siten ”kävi ilmi”, ettei kelttiläisvaikutteinen kieli Tolkienin taruissa ollutkaan heidän oma kielensä (vaikka heistä kiistatta tuli sen merkittävimpiä puhujia Keski-Maan aikakirjoissa). Se ei saanut alkuaan Valinorin Siunatussa Valtakunnassa, vaan oli Keski-Maan alkuperäiskieli.

Aiemmissa versioissa Beleriandin haltiat puhuivat kieltä nimeltä ilkorin, joka sai antaa tilaa sindarille kun Tolkien teki muutoksensa (Edward Kloczko on esittänyt, että osa ilkorinin elementeistä säilyi sindarin pohjoisessa murteessa; hänen artikkelinsa on oman ilkorin-tutkielmani liitteenä). Tolkienin päätös muuttaa merkittävästi kelttiläistyylisen kielen historiaa mytologiassaan oli todennäköisesti hyvästä, sillä se teki asetelmasta uskottavamman: oli varmasti vaikea kuvitella, että vanyar ja noldor olisivat voineet kehittää kaksi niinkin erilaista kieltä kuin quenya ja ”noldor” eläessään rinnakkaiseloa Valinorissa. Tämä ongelma korjaantui, kun ”noldorista” tuli sindar: nyt nämä kaksi haltiakielen haaraa pystyivät kehittymään täysin itsenäisesti niinä pitkinä ajanjaksoina, joina niiden puhujat elivät täysin eristäytyneinä toisistaan.

Etymologioiden ”noldor” ei ole täysin sama kuin se sindar, joka on meille tuttu Sormusten Herrasta, sillä Tolkien ei koskaan lakannut hiomasta ja muuntelemasta keksimiään kieliä. Onneksi monet eroista ”noldorin” ja Sormusten Herra -tyylisen sindarin välillä ovat säännöllisiä, sillä ne ovat seurausta pienistä muutoksista, joita Tolkien teki kehitykseen kantahaltiakielestä. Suuri osa ”noldorista” voidaan siten helposti päivittää Sormusten Herrassa esiintyvän kielellisen skenaarion mukaiseksi. Joitakin sanoja täytyy hieman korjata; esimerkiksi ”noldorin” diftongin oe tulisi sindarissa olla ennemminkin ae. Yksi esimerkki on Suuren Meren nimi Belegoer (HoME V, 349, 352): tämän muodon Tolkien muutti myöhemmin Belegaeriksi ja tässä muodossa nimi esiintyi painetun Silmarillionin kartassa. Toinen muutos koskee konsonantteja lh- ja rh-; monet esimerkit osoittavat, että siellä, missä nämä konsonantit esiintyivät ”noldorissa”, sindarissa tulisi olla vain l- ja r-. Täten voimme päätellä, että ”noldorin” sanan rhoeg (”väärä”, HoME V, 383) tulisi ennemminkin olla raeg sindariksi – vaikka jälkimmäinen muoto ei sellaisenaan esiinnykään missään lähteessä. On ehdotettu että Etymologioiden ”noldor” monine kummallisuuksineen voidaan yhdistää ”oudosti korostaen” puhuttuun sindariin, jota noldor käyttivät Gondolinissa (KTK 65). Tällä tavoin voisimme jopa selittää, miksi sen nimi on ”noldor” eikä sindar. On kuitenkin mahdollista, että Tolkien olisi katsonut ”noldorin” olevan täysin vanhentunut siltä osin, kuin se eroaa hänen myöhemmästä käsityksestään sindarista.

Äänneopin perusteet

Sindarin äänneoppi on vähemmän rajoittunutta kuin quenyan. Monet konsonanttiklusterit ovat mahdollisia kaikissa asemissa, kun taas alku- ja loppuklusterit käytännössä puuttuvat quenyasta. Äänteet ch (kuten saksan ach-äänne) ja th (kuten englannin sanassa think) ja dh (engl. this) ovat yleisiä. Tolkien käytti joskus erikoiskirjaimia kuten eth (ð) kuvaamaan äännettä dh ja toisinaan myös kirjainta thorn (þ) th:n sijasta. Kuitenkin tässä tekstissä käytetään kahden konsonantin yhdistelmiä, kuten TSH:ssakin. Soinnittomat klusiilit p, t ja c eivät esiinny koskaan vokaalin jälkeen vaan ne pehmenevät b:ksi, d:ksi ja g:ksi. Huomaa, että kuten quenyassa, sindarissa c äännetään aina k:na (perusesimerkki on Celeborn [keleborn], ei *[seleborn]). Sananloppuinen f ääntyy v:nä (kuten engl. of [əv]. (Tengwarilla kirjoitettaessa sellaiset sanat kuten nef on myös kirjoitettu nev.) R on täryäänne, eli se äännetään samoin kuin suomessa. Konsonanttiyhtymät rh ja lh edustavat soinnitonta r:ää ja l:ää. (Joskus nämä yhdistelmät voivat kuitenkin tarkoittaa r+h:ta ja l+h:ta kuten nimessä Edhelharn. Tämä ei ole yllättävää, sillä meidän aakkosillamme on vaikea ilmaista sindaria kovin täsmällisesti.)

Sindarissa on kuusi vokaalia, a, e, i, o, u ja y. Pitkät vokaalit merkitään aksentilla (á, é jne.) mutta painollisissa yksitavuissa sanoissa vokaalit tapaavat olla erittäin pitkiä ja tällöin ne merkitään sirkumfleksillä (â, ê jne.). Tengwarilla kirjoitettaessa pitkien ja erittäin pitkien vokaalien välillä ei ole mitään eroa; sirkumfleksien käyttö yksitavuisissa sanoissa on pikemminkin lisäsääntö, jota Tolkien käytti kirjoittaessaan sindaria latinalaisilla aakkosilla – ilmeisesti tehdäkseen täysin selväksi kuinka sanat tulee ääntää.

Sindarissa esiintyvät diftongit ai, ei, ui ja au. Sanan lopussa au kirjoitetaan aw. Lisäksi ovat olemassa diftongit ae ja oe. Niillä ei ole vastinetta englannissa, joten Tolkien ehdotti niiden korvaamista ai- ja oi-diftongeilla, jos ei haluta olla kovin tarkkoja yksityiskohdista (hän jopa toisinaan englantilaisti nimen Maedhros muotoon ”Maidros”, mutta tämän artikkelin lukijat todennäköisesti välittävät näistä yksityiskohdista). Jonkin verran sekaannusta aiheuttaa, että joskus Tolkienin teksteissä oe tarkoittaa ö-äännettä. Kolmannen ajan loppuun mennessä ö oli sulautunut e:hen (minkä vuoksi Harmaavuoret ovat TSH:n kartassa Ered Mithrin eivätkä Öröd Mithrin!), mutta tähän äänteeseen on tarpeen viitata muinaissindarista puhuttaessa.

Kielen korpus

Tärkeitä näytteitä sindarista TSH:ssa ovat:

Glorfindelin tervehdys Aragornille: Ai na vedui Dúnadan! Mae govannen! (TSH I/1.12.). Ensimmäisiä sanoja ei ole käännetty, mutta ne merkitsevät todennäköisesti: *”Ah, viimeinkin, lännen ihminen!” Mae govannen tarkoittaa ”terve tavattuamme” (Letters 308).

Glorfindelin huudahdus hevoselleen: Noro lim, noro lim, Asfaloth! (sama luku). Jätetty kääntämättä, mutta tarkoittaa ilmeisesti: *”juokse nopeasti, juokse nopeasti Asfaloth!” (Variantteja tästä lauseesta on siirretty Arwenin suuhun Peter Jacksonin elokuvassa, koska elokuvan tekijät jättivät Glorfindelin hahmon pois.) Hevosen nimeä ei voi tulkita, mutta siihen näyttää kuuluvan loth ”kukka”.

Gandalfin tuliloitsu: Naur an edraith ammen! Naur dan i ngaurhoth! Alkuosan kirjaimellinen merkitys on HoME VII, 175 mukaan: ”tuli pelastukseksemme” (engl. fire be for saving of us). Toisen osan täytyy tarkoittaa: *”tuli ihmissusijoukkiota vastaan!” (vrt. Gandalfin huomautus susien hyökkäyksen jälkeisenä aamuna: ”Tätä minä pelkäsin. Nämä eivät olleet tavallisia susia” [TSH I/2.4.]).

Gandalfin loitsu Morian portin edessä: Annon edhellen, edro hi ammen! Fennas nogothrim, lasto beth lammen! ”Haltiaportti, avaudu nyt meille; kääpiökansan ovi, kuule kieleni sanaa.” (TSH I/2.4., englanninnos: HoME VI, 463). Loitsun aikaisempi versio, katso: HoME VI, 451.

Morian portin piirtokirjoitus: Ennyn Durin Aran Moria: pedo mellon a minno. Im Narvi hain echant: Celebrimbor o Eregion teithant i thiw hin. ”Durinin, Morian ruhtinaan ovet. Puhu, ystävä, ja astu sisään. Minä, Narvi, tein ne. Paatsamalan [Eregionin] Celebrimbor piirusti merkit.”

Laulu A Elbereth Gilthoniel / silivren penna míriel / o menel aglar elenath! / Na-chaered palan-díriel / o galadhremmin ennorath, / Fanuilos, le linnathon / nef aear, sí nef aearon! (TSH I/2.1.). Runo on käännetty englanniksi (RGEO 72) ja sen merkitys on suunnilleen: ”Oi Elbereth Tähtiensytyttäjä, valkoisena kimaltaen, jalokivien lailla välkkyen tähtijoukon kirkkaus laskeutuu alas. Katsottuani kauas puiden peittämästä Keski-Maasta laulan sinulle, Ikivalkea, tällä puolen Merta, tällä puolen Suurta Merta.” (suomennos pohjautuu Tolkienin interlineaariseen englanninnokseen). Laulun aikaisempi versio: HoME VI, 394 (hymni on aika lailla samankaltainen kuin Lúthienin laulu [ilman käännöstä] teoksessa The Lays of Beleriand [HoME III], s. 354: Ir Ithil ammen Eruchîn / menel-vîr síla díriel / si loth a galadh lasto dîn! / A Hîr Annûn gilthoniel, le linnon im Tinúviel.)

Samin haltioitunut huudahdus Cirith Ungolissa: A Elbereth Gilthoniel o menel palan-diriel, le nallon sí di-nguruthos! A tiro nin, Fanuilos! ”Oi Elbereth Tähtiensytyttäjä, joka katsot kauas taivaasta, nyt huudan puoleesi kuoleman varjon alla. Oi katso puoleeni, Ikivalkea!” (englanninnos: Letters 278 [kirje 211] ja RGEO 72).

Sormuksen Viejien saama ylistys Cormallenin kentällä (TSH III/6.4): Cuio i Pheriain anann! Aglar’ni Pheriannath! – – Daur a Berhael, Conin en Annûn, eglerio! – – Eglerio! Englanninnoksen (Letters 308) perusteella tarkoittaa: ”eläkööt puolituiset kauan, kunnia puolituisille – – Frodo ja Sam, Lännen ruhtinaat, ylistäkää (heitä)! – – Ylistäkää (heitä)!”

Gilraenin linnod Aragornille (TSH III, Liite A I 5, ks. myös loppuviite 32): Ónen i-Estel Edain, ú-chebin estel anim, käännös: ”Annoin Toivon dúnedainille, itse jäin toivoa paitsi.”

TSH:n ulkopuollla tärkein lähde – kaiken kaikkiaan pisin tuntemamme sindarilainen teksti ja pisin proosateksti millään haltiakielellä – on Kuninkaan kirje, osa TSH:n epilogia, jonka Tolkien myöhemmin hylkäsi. Se on julkaistu teoksessa Sauron Defeated (HoME IX), s. 128–129: Elessar Telcontar: Aragorn Arathornion Edhelharn, aran Gondor ar Hîr i Mbair Annui, anglennatha i Varanduiniant erin dolothen Ethuil, egor ben genediad Drannail erin Gwirith edwen. Ar e aníra ennas suilannad mhellyn în phain: edregol e aníra tírad i Cherdir Perhael (i sennui Panthael estathar aen) Condir i Drann, ar Meril bess dîn; ar Elanor, Meril, Glorfinniel, ar Eirien sellath dîn; ar Iorhael, Gelir, Cordof, ar Baravorn, ionnath dîn. A Pherhael ar am Meril suilad uin aran o Minas Tirith nelchaenen uin Echuir. (nimet Elessar Telcontar ovat quenyaa, Edhelharn [Haltiakivi], sindarinnos nimestä Elessar, esiintyy tekstissä). Englanninnoksen (HoME IX, 128) perusteella teksti voidaan kääntää seuraavasti: ”Aragorn Konkari Haltiakivi [mutta haltiakielisessä tekstissä lukee: ”Elessar Telcontar: Aragorn Arathornin poika Haltiakivi”]. Gondorin kuningas ja Läntisten maiden valtias, saapuu Baranduinin Sillalle kevään kahdeksantena päivänä eli Konnunlaskun mukaan huhtikuun toisena päivänä. Ja hän haluaa tervehtiä siellä kaikkia ystäviään. Erityisesti hän haluaa nähdä mestari Samvaisin [engl. Samwise = ”puoliviisas”] (jota pitäisi kutsua Täysviisaaksi), Konnun pormestarin, ja hänen vaimonsa Roosan ja Elanorin, Ruusan, Kultakutrin ja Tuhatkaunon hänen tyttärensä, ja Frodon, Merrin, Pippinin ja Hamfastin, hänen poikansa. Samvaisille ja Roosalle kuninkaan tervehdys Minas Tirithistä, koiton kolmantenakymmenentenäensimmäisenä^[1] päivänä [ei haltiakielisessä tekstissä:], joka on heidän laskunsa mukaan helmikuun kahdeskymmeneskolmas.” Sulkumerkkien sisällä olevat sanat (”jota pitäisi – –” [engl. who ought to – –]) on jätetty pois käännöksestä (HoME IX, 128), mutta katso HoME IX, 126.

Muihin näytteisiin sindarista kuuluvat:

Voronwën sanat hänen nähdessään Turgonin valtakuntaa kiertävät Ympärysvuoret: Alae! Ered en Echoriath, ered e·mbar nín! ”Alae [= ?katso]! Echoriathin vuoret, kotini vuoret!” (KTK 60, käännös: KTK 77 [viite 19]).

Gurth an Glamhoth!, ”kuolema mölylaumalle”, Tuorin kirous örkeille (KTK 58, vrt. KTK 76–77 [viite 18]).

Pohjoisen edainin sotahuuto (KTK 91 = HLT 49): Lacho calad! Drego morn! ”Liekki syttyy! Yö pakenee!”

Húrinin huudahdus: Tôl acharn, ”kosto saapuu”, myös muodossa Tûl acharn (HoME XI, 254, 301).

Eräiden Silmarillionin suurten kertomusten sindarilaiset nimet: Nern in Edenedair eli *”Ihmisten Isien tarinat”, HoME X, 373: 1) Narn Beren ion Barahir, ”Berenin Barahirin pojan tarina”, myös: Narn e·Dinúviel, ”Satakielen tarina”, 2) Narn e·mbar Hador *”Hadorin Huoneen tarina”, johon kuuluvat Narn i·Chîn Húrin ”Húrinin lasten tarina” (myös: Narn e·’Rach Morgoth ”Tarina Morgothin kirouksesta”) ja Narn en·Êl ”Tarina Tähdestä” (eli: Narn e·Dant Gondolin ar Orthad en·Êl, *”Tarina Gondolinin tuhosta ja Tähden noususta”).

Lause (julkaistu: VT 41, 11): Guren bêd enni ”sydämeni (sisäinen mieleni) kertoo minulle”.

Isä meidän -rukouksen epätäydellinen käännös (VT 44, 21–22): Ae Adar nín i vi Menel / no aer i eneth lín / tolo i arnad lín / caro den i innas lin / bo Ceven sui vi Menel. / Anno ammen sír i mbas ilaurui vín / ar díheno ammen i úgerth vin / sui mín i gohenam di ai gerir úgerth ammen. Enemmän tai vähemmän sananmukaisena käännöksenä tämä on ilmeisesti: ”Oi minun [sic!] isäni, joka [on] taivaassa, / olkoon pyhä sinun nimesi / tulkoon sinun kuningaskuntasi / tapahtukoon? sinun tahtosi / Maassa niin kuin Taivaassa. / Anna meille tänään meidän jokapäiväinen leipämme / ja anna anteeksi meille meidän väärät tekomme / niin kuin meille, jotka annamme anteeksi niille jotka tekevät väärin meitä kohtaan.”

Lause niin kutsutusta ”Túrin-kääreestä” (engl. Túrin Wrapper): Arphent Rían Tuorna, Man agorech?, joka tarkoittaa luultavasti *”Ja Rían sanoi Tuorille, Mitä sinä teit?” (vrt. agor ”teki”, HoME XI, 415. Túrin-kääreen koko sisältö julkaistaan ja analysoidaan ”pian” Vinyar Tengwarissa – tai ainakin niin Carl F. Hostetter kirjoitti TolkLang-viestissä 21.09 vuonna 1996).

Sindarin rakenne

Sindarin omalaatuisin piirre kielenä on luultavasti monimuotoinen fonologia: harmaahaltiakieli käyttää usein fonologisia välineitä, kuten umlautia ja mutaatioita, eikä affikseja ilmaisemaan monia kieliopin piirteitä. Näihin ilmiöihin on puututtava melko usein perehtyessämme sindarin rakenteeseen.

Artikkelit

Quenyan tavoin sindar-kielestä puuttuu epämääräinen artikkeli (kuten englannin a, an). Määräisen artikkelin puuttuminen tarkoittaa että substantiivi on epämääräisessä muodossa. (Edhel = "(eräs) haltia".)

Määräinen artikkeli (kuten engl. the) on yksikössä i: aran = "(eräs) kuningas", i aran = "(se tietty) kuningas". Esimerkit olisivat voineet yhtä hyvin olla quenyaa. The Lays of Beleriand -kirjassa (s. 354) on kääntämätön teksti, jossa on ilmaisu ir Ithil. Jos tämä tarkoittaa *"(se) kuu", näyttäisi olevan tarkoitus, että artikkeli saa muodon ir ennen i-alkuista sanaa, jotta vältyttäisiin perättäisiltä samoilta vokaaleilta. Toisaalta teorian esittämisen jälkeen on julkaistu uusi varteenotettava esimerkki. Sindarinkielisessä Isä meidän -rukouksessa on ilmaisu i innas lin "sinun tahtosi". Tässä on kuitenkin i, ei ir, vaikka seuraava sana on i-alkuinen. Lisäksi sana "kuu", Ithil, näyttää olevan sindarissa erisnimi, joten sen ei odottaisi saavan lainkaan artikkelia. Tämän vuoksi joidenkin mielestä ir ilmaisussa ir Ithil ei ole määräisen artikkelin variantti, vaan sillä on jokin muu merkitys.

Toisin kuin quenyassa ja englannissa, sindarissa on artikkelilla oma monikkomuoto, in. "(Joitakuita) kuninkaita" on erain (muodostettu yksiköstä aran umlautilla, ks. Substantiivit: Vokaali A) ja "(tietyt) kuninkaat" on in erain.

Sekä yksikössä että monikossa artikkeli saattaa esiintyä prepositioihin liitettynä suffiksina -n tai -in. Täten prepositio na "johonkin, jollekin" (engl. to) saa muodon nan "johonkin, jollekin (tiettyyn)" (engl. to the). Ben "jossakin (tietyssä)" tai kirjaimellisemmin *"jonkin (tietyn) mukaan" (engl in the, according to the), sana joka esiintyy Kuninkaan kirjeessä, näyttäisi olevan prepositio be – jota ei tunneta ilman päättettä – yhdistettynä suffiksiin -n. Sindarin be olisi sukua quenyan sanalle ve "kuten". Prepositiosta nu (tai no) "alla, alapuolella" tulee nuin "(jonkin tietyn) alla", kuten Silmarillionin luvussa 13 esiintyvässä nimessä Dagor-nuin-Giliath "Taistelu tähtien alla". Kun artikkeli on muodossa -in, se saattaa laukaista fonologisia muutoksia sanassa, johon se liittyy. Or "päällä, yläpuolella" (engl. over, on) muuttuu muotoon erin (engl. on the), i-vokaalin muuttaessa (umlaut-ilmiö) o:n e:ksi (ö:n kautta; sanan oltua varhemmin örin). Prepositiosta o "-sta" (engl. from, of) tulee uin kun se saa artikkelisuffiksin, sillä sindarissa varhaisempi oi muuttui muotoon ui (vrt. Uilos vastineena quenyan sanalle Oiolossë). Voisi helposti luulla, että pääte -in liitettynä prepositioihin vastaisi monikon määräistä artikkelia in, joten sellaisia sanoja kuin erin tai uin käytettäisiin vain monikollisten sanojen kanssa. Kuninkaan kirje todistaa toisin. Siinä on käytetty näitä sanoja yksiköllisten sanojen kanssa: erin dolothen Ethuil "Kevään kahdeksantena päivänä", uin Echuir "Koiton (engl. Stirring) -s päivä". Oletettavasti -n ja -in prepositioiden suffikseina edustavat artikkelin obliikvisijojen muotoa, jota voidaan käyttää sekä yksikössä että monikossa olevien substantiivien edellä. Joissain tapauksissa tavallista itsenäistä artikkelia käytetään itsenäisen preposition jäljessä, vrt. Naur dan i ngaurhoth *"tuli ihmissusilaumaa vastaan" Gandalfin eräässä tuliloitsussa. Ilmaisua dan i "jotakin (tiettyä) vastaan" ei ole korvattu yhdellä sanalla eli jollakin sanan dan "vastaan" muodolla artikkelisuffiksin kera. Ehkä jotkut prepositiot eivät vain voi saada artikkelisuffiksia tai ehkä kielenkäyttäjän voi valita, sanoako nan vai na i(n) "johonkin", erin vai or i(n) "yläpuolella" tai uin vai o i(n) "jostakin". Tätä ei tiedetä.

Genetiiviartikkeli: Sindar ilmaisee usein omistussuhdetta pelkästään sanajärjestyksellä, kuten Ennyn Durin "Durinin ovet" ja Aran Moria "Morian ruhtinas" Morian länsiportin piirtokirjoituksessa. Mutta jos rakenteen toinen sana on yleisnimi eikä erisnimi, kuten näissä esimerkeissä, käytetään sanojen välissä genetiiviartikkelia en "jonkun" (engl. of the), jos nomini on määräinen. Esim. paikannimissä kuten Haudh-en-Elleth "Haltianeidon kumpu" (Silmarillion, luku 21), Cabed-en-Aras "Peuranhyppy" (engl. Deer’s Leap, *Leap of the Deer) (KTK 193, vrt. UT 140), Methed-en-Glad "Metsän Raja" (engl. End of the Wood) (KTK 210, vrt. UT 153) tai ilmaisussa orthad en·Êl ”Tähden nousu” (engl. Rising of the Star) (HoME X, 373). Vrt. myös Frodolle ja Samille Cormallenin kentällä annettua nimeä Conin en Annûn "Lännen ruhtinaat" (engl. princes of the West). Genetiiviartikkeli esiintyy joskus myös lyhyemmässä muodossa e, esim. Narn e·Dinúviel "Satakielen tarina" (engl. Tale of the Nightingale) (HoME X, 373). Tästä asiasta lisää luvussa Konsonanttimutaatiot, jossa käsitellään tarkemmin tämän artikkelin eri ilmiasuja ja esiintymisympäristöjä. Vain harvoin perusmuotoinen artikkeli i korvaa genetiiviartikkelin e(n)- genetiivirakenteissa, mutta Kuninkaan kirjeessä on Condir i Drann "Konnun pormestari". Kuitenkin monikossa tavallista monikon artikkelia in käytetään yleisesti jopa omistusrakenteessa, vrt. Annon-in-Gelydh ”Noldorin portti” (KTK 31, vrt. UT 18), Aerlinn in Edhil *"Haltioiden hymni" (engl. Hymn (of) the Elves) (RGEO 70 tengwar-kirjoituksella). Tunnetaan kuitenkin esimerkkejä genetiiviartikkelin en käytöstä myös monikossa: Bar-en-Nibin-noeg "Vähäkääpiöiden asunto" (KTK 138, vrt. UT 100), Haudh-en-Ndengin "Surmanmäki", sananm. *"Surmattujen kumpu" (engl. Hill of Slain, *Hill of the Slain Ones) (Silmarillion, luku 20). Tämä näyttäisi olevan kuitenkin harvinaisempaa.

Monissa tapauksissa artikkelit aiheuttavat seuraavan sanan ensimmäiseen konsonanttiin muutoksen (mutaatio). Näitä fonologisia hienouksia kuvaillaan luvussa Konsonanttimutaatiot. Artikkeli i aiheuttaa pääsanassa lenition eli pehmeän mutaation. Artikkelin in loppu-n katoaa usein nasaalimutaatioksi kutsutussa prosessissa ja sen sijaan pääsanan ensimmäinen konsonantti vaihtuu. Toisaalta prepositioon liitetyn artikkelisuffiksin -n tai -in nasaali ilmeisesti pysyy, vaikka se näyttää aiheuttavan sekamutaatioksi kutsumamme muutoksen seuraavassa sanassa.

Artikkeleita käytetään myös relatiivipronomineina (joka, mikä). Esim. Perhael (i sennui Panthael estathar aen) "Perhael [= Samvais 'tyhmänpuoleinen'] (jota tulisi kutsua Panthaeliksi ['täysin viisaaksi'])" Kuninkaan kirjeessä ja nimi Dor Gyrth i chuinar "Elävien kuolleiden maa", sananm. "Maa kuolleiden, jotka elävät". (Letters 417 [kirje 332] – tämä vastaa muotoa *Dor Gyrth in cuinar, esimerkkiä nasaalimutaatiosta. Dor Firn-i-Guinar Silmarillionissa (luku 20) käyttää yksikön artikkelia i relatiivipronominina, vaikka Firn on monikossa; muotoa Dor Gyrth i chuinar erittäin myöhäisessä kirjeessä vuodelta 1972 on pidettävä ensisijaisena.)

On huomattava, että Tolkien käyttää joskus, mutta ei aina, yhdysmerkkiä tai pistettä yhdistämään artikkelin pääsanaansa. Muodot ovat ilmeisesti valinnaisia. Tässä esityksessä genetiiviartikkeli e, en on yhdistetty pääsanaan yhdysmerkillä paitsi suorissa sitaateissa lähteistä. Muuten olisi vaikea erottaa se prepositiosta ed, e "jostakin" (engl. out of). Muiden artikkeleiden kanssa yhdysmerkkiä ei käytetä.

Substantiivi

Kuvitteellisella aikajanalla sindarin substantiivi taipui alun perin kolmessa luvussa: yksikössä, monikossa ja kaksikossa eli duaalissa. Duaalin sanotaan kuitenkin kadonneen jo varhain muualta kuin kirjakielestä (Letters s. 427). Toisaalta kieleen kehittyi tavallisen monikon rinnalle niin sanottu luokkamonikko; ks. alla.

Sindarissa, samoin kuin useimmissa muissakin kielissä, substantiivin yksikkö on sen yksinkertaisin, taivuttamaton muoto. Sindarin monikkomuodot muodostettiin Tolkienin mukaan ”useimmiten vokaalinmuutoksilla” (RGEO 74). Esimerkiksi sana amon ”kukkula” muuttuu monikossa muotoon emyn ”kukkulat”, sana aran ”kuningas” taas muotoon erain ”kuninkaat”. Konsonantit säilyvät ennallaan, mutta vokaalit muuttuvat. Eräät englannin sanat muodostavat monikkonsa samalla tavoin: man : men, woman : women (monikon ensimmäisen tavun vokaali ääntyy i:nä), goose : geese, mouse : mice jne. Tavallisesti englannissa käytetään silti monikon päätettä -s. Sindarissa tilanne on päinvastainen: muutokset vokaaleissa ovat normaali tapa muodostaa monikkoja, ja vain harvojen sanojen monikkomuodoissa esiintyy jokin pääte. Vokaalinmuutosten säännöt ovat samat sekä substantiiveille että adjektiiveille (jotka noudattavat pääsanansa lukua), joten tässä artikkelissa käytetään sääntöjen esimerkkeinä myös adjektiiveja. Vokaalinmuutokset ovat alun perin niin sanotun umlaut-ilmiön aiheuttamia. Tämä ilmiö (termi umlaut on peräisin saksasta ja tarkoittaa kirjaimellisesti suunnilleen ”muuttunutta äännettä”) on tärkeä osa sindarin fonologiaa; sen sindarinkielinen nimi on prestanneth, joka tarkoittaa häiriötä tai vaikutusta. Umlautissa vokaali vaikuttaa toiseen vokaaliin samassa sanassa ja tekee siitä enemmän itsensä kaltaisen, kielitieteen termein ilmaistuna assimiloi sen. Siitä umlautista, joka vaikuttaa monikoiden muodostamisessa, Tolkien käytti nimeä ”i-vaikutus” (HoME XI, 376). Nimi juontaa juurensa siitä, että muutoksen laukaisi alun perin vokaali i. Tolkien suunnitteli varhaiseen haltiakieleen monikon päätteen *-î, joka säilyi quenyassa muodossa -i (esim. quendi, atani, teleri jne.). Tämä pääte ei sellaisenaan säilynyt sindariin asti, mutta sen läsnäolo kielen aiemmissa muodoissa jätti selviä jälkiä, jotka ovat harmaahaltiakielessä muuttuneet itsessään monikon tunnuksiksi. Esimerkiksi sanasta fang ”parta” (kuten nimessä Fangorn ”Puuparta”) tulee monikossa feng, koska vanha monikon pääte *-î, -i vaikutti vokaaliin a ennen katoamistaan. Kaikkein varhaisimmassa haltiakielessä sanan muoto oli spangâ, mon. spangâi; kun kieli saavuttanut muinaissindariksi kutsutun vaiheen, sanasta oli tullut sphanga, mon. sphangi. Näistä edellinen tuotti ”klassiseen” sindariin yksikön fang, mutta monikosta sphangi tuli sen sijaan sindarissa feng, sillä ennen päätteen -i katoamista vokaali a läheni sitä laadultaan. Ja siten monikkomuodon feng vokaali e on eräänlainen kompromissi alkuperäisen a:n ja kadonneen i-päätteen välillä. (Muutoksessa on saattanut olla välivaiheena ei, siis ?feing.)

Sindarin monikkosäännöt

Vokaalit ja diftongit muuttuvat toisistaan poikkeavilla tavoilla vaikutuksen eli umlautin alaisena. Joskus monikkomuodon päättelemisessä on otettava huomioon vokaalin tarkka ympäristö ja fonologinen historia. Vokaalit käydään tässä läpi niiden ”normaalien”, muuttumattomien muotojen mukaisessa järjestyksessä.

Vokaali A

Sanan viimeisessä tavussa a:sta tulee yleensä monikossa ai. Tämä pätee myös yksitavuisissa sanoissa, joissa viimeinen tavu on samalla ainoa (näissä sanoissa esiintyy usein pitkä â). Edellä käytetty esimerkki fang, mon. feng (ei **faing), on hieman epätavallinen (ks. alla), mutta muuten tästä säännöstä on suhteellisen runsaasti esimerkkejä:

• tâl ”jalkaterä”, mon. tail (yksikkö: HoME V, 390 s.v. TAL; monikko tail esiintyy lenitoidussa muodossa -dail yhdyssanassa tad-dail ”kaksijalkaiset” (HoME XI, 388))
• cant ”muoto”, mon. caint (yksikkö: HoME V, 362 s.v. KAT; monikon osalta vrt. morchaint = ”tummat muodot, varjot” Silmarillionin liitteessä (hakusana gwath, wath); osat ovat mor ”pimeä” ja caint ”muodot”, jossa c:stä tulee fonologisista syistä ch)
• rach ”vaunut”, mon. raich (vrt. Imrath Gondraich ”Paasilaakso”, KTK 603; englanninkielinen nimi on Stonewain Valley, ”Kivivaunulaakso”)
• barad ”torni”, mon. beraid (Silmarillionin liite, hakusana barad)
• lavan ”eläin”, mon. levain (HoME XI, 416)
• aran ”kuningas”, mon. erain (HoME V, 360 s.v. 3AR)

HUOM: Etymologioiden ”noldorissa” viimeisen tavun a:ta vastaa usein monikossa ei. Esimerkkejä ovat adar ”isä”, mon. edeir (hakusana ATA), balan ”yksi valarista”, mon. belein (BAL), habad ”ranta”, mon. hebeid (SKYAP),^[2] nawag ”kääpiö”, mon. neweig (NAUK), talaf ”maa, lattia”, mon. teleif (TAL). Samoin yksitavuisissa: Dân ”nandor-haltia”, mon. Dein (NDAN), mâl ”siitepöly”, mon. meil (SMAL), pân ”lankku”, mon. pein (PAN), tâl ”jalka”, mon. teil (TAL). Mutta kuten edellä on nähty, Tolkienin myöhemmässä sindarissa sanan tâl monikkomuoto on tail (lenitoitu muoto -dail sanassa tad-dail, HoME XI, 388). Samaten sanan adar monikko on sindarissa edair (nimessä Edenedair ”Ihmisten isät”, HoME X, 373 – tämä on TSH:ta myöhäisempi lähde) Etymologioissa annetun muodon edeir sijaan. Edelleen Silmarillionin liitteessä hakusanan val- alla vahvistetaan, että sanan balan ”yksi valarista” monikko on sindarissa belain, ei Etymologioiden belein. Vaikuttaa siltä, että kaikissa äsken mainituissa esimerkeissä ”noldorin” ei tulisi korvata sindarin ai:lla. Ainakin yhdessä tapauksessa Etymologiat noudattaa samaa sääntöä kuin myöhempi sindar: kyseessä on jo mainittu esimerkki aran ”kuningas”, mon. erain (ei *erein) hakusanan 3AR alla. (Sindarissa monikko erain esiintyy nimessä Fornost Erain ”Kuninkaiden pohjanlinna”, TSH III/6.7.) On mielenkiintoista, että se ryhmä hakusanoja, johon 3AR kuului, oli Christopher Tolkienin mukaan ”vedetty yli ja kirjoitettu uudestaan selkeämmin” (HoME V, 360). Ehkä tämä tapahtui sen jälkeen, kun hänen isänsä oli muuttanut monikkosääntöjä, jotka edelleen vallitsevat muualla Etymologioissa. Muokatessaan TSH:n erään liitteen luonnosta Tolkien muutti sanan dúnadan monikot muodosta dúnedein muotoon dúnedain (HoME XII, 31). Ilmeisesti aiemmat ”noldorin” ei-monikot eivät kadonneet ajatuksena, vaan niitä voidaan pitää arkaaisena sindarina. Muutos ei > ai tapahtui tietyissä ympäristöissä myös kuvitteellisen historian aikana, joten dúnedain on todella saattanut olla aiemmin dúnedein. Tolkien näyttää päättäneen, että ei muuttuu ai:ksi sanan viimeisessä tavussa (mukaan lukien yksitavuiset), mutta säilyy muualla. Niinpä Morian portin kaiverruksessa ”piirusti” (toisin sanoen *”kirjoitti”) on teithant, ja tämä teith- on sukua jälkiosalle -deith sanassa andeith ”pitkämerkki” (merkki, jolla kirjoituksessa ilmaistiin pitkiä vokaaleita, HoME V, 391 s.v. TEK). Kuitenkin TSH:n liitteessä E on Etymologioiden andeithin korvannut andaith, sillä tässä sanassa ei sijaitsi viimeisessä tavussa. Sanassa teithant ei ei ole viimeisessä tavussa, joten sana ei voi muuttua muotoon **taithant. Muut sanat vahvistavat tämän säännön. Kuten yllä on kerrottu, sanan aran monikko on normaalisti erain, mutta erein- esiintyy nimessä Ereinion ”Kuninkaitten jälkeläinen” (Gil-galadin nimi, HoME XII, 347/KTK 582). Ilmeisesti monikko oli arkaaisessa sindarissa erein. Myöhemmin siitä tuli erain, koska ei muuttui ai:ksi sanan viimeisessä tavussa, mutta nimen Ereinion kaltaisessa yhdyssanassa ei-diftongi ei ollut viimeisessä tavussa ja jäi siksi muuttumatta.

Tietynmuotoisissa sanoissa viimeisen (tai ainoan) tavun a ei muutu monikossa ai:ksi vaan e:ksi. Tällaisissa monikoissa on saattanut ensin tapahtua normaali muutos a > ei, mutta ennen tätä tavallisesti seurannutta muutosta ei > ai diftongin loppuosa on ilmeisesti pudonnut pois. Jäljelle jääneeseen e-vokaaliin ei ole enää mikään muutos vaikuttanut. Sanan narn ”tarina” monikko on nern, ei **nairn tai **neirn (HoME X, 373), joskin näistä jälkimmäinen on saattanut esiintyä varhaisemmassa vaiheessa. Vokaali e näyttää esiintyvän diftongin ei/ai sijaan myös ng:n edellä; Etymologioissa on tästä esimerkkinä nimi anfang, mon. enfeng (ei **enfaing) ”pitkäparrat”, eräs kääpiöiden heimoista (HoME V, 387 s.v. SPÁNAG). Monikko enfeng oli edelleen pätevä Tolkienin myöhemmässä sindarissa, kuten TSH:ta myöhäisempi lähde vahvistaa (HoME XI, 10). Sen perusteella, että fang ”parta” on monikossa feng, sellaisten sanojen kuin lang ”lyhyt sapeli, miekka” (päivitetty ”noldorin” sanasta lhang, HoME V, 367), tang ”jousen jänne” tai thang ”tarve” monikoiden pitäisi ilmeisesti olla leng, teng, theng.

HUOM: Etymologioissa lopputavun muutos a > e esiintyy muillakin ”noldorin” monikoilla: adab ”rakennelma, rakennus”, mon. edeb (TAK), adar ”isä”, mon. eder tai edeir (ATA), balan ”yksi valarista”, mon. belen tai belein (BAL), falas ”hiekkaranta, ranta”, mon. feles (PHAL/PHALAS), nawag ”kääpiö”, mon. neweg tai neweig (NAUK), rhofal ”siipi”, mon. rhofel (RAM), ja salab ”yrtti”, mon. seleb (SALÂK-WÊ).^[3] Ei ole kuitenkaan syytä uskoa, että nämä e-monikot olisivat hyväksyttäviä Tolkienin myöhemmässä sindarissa. Ainakin kaksi näistä ”noldorin” monikoista – eder ja belen – poikkeavat tunnetuista sindarin monikoista edair ja belain. Lienee siis mahdollista korvata myös monikot edeb, feles, neweg, rhofel, seleb sindarin mukaisilla muodoilla edaib, felais, newaig, rovail, selaib, vaikka näitä ei esiinnykään missään julkaistussa tekstissä (huomaa, että ”noldorin” sanasta rhofal ”siipi”, mon. rhofel, tulee roval, mon. rovail, jos se muutetaan sindarin fonologian ja oikeinkirjoituksen mukaiseksi). – Lisäesimerkki muutoksella a > e muodostetusta ”noldorin” monikosta on rhanc ”käsivarsi”, mon. rhenc (RAK). Yksikkö on TSH-tyyliseksi sindariksi päivitettynä ranc, mutta pitäisikö monikon olla renc vai rainc? Sindarista tunnetaan esimerkki cant ”muoto”, mon. caint (ks. yllä), mikä viittaisi siihen, että n:stä ja soinnittomasta klusiilista koostuvan klusterin edellä a:sta tulee monikossa ai; niinpä ”käsivarret” on todennäköisesti sindarissa rainc.

Ainakin yhdessä sanassa aiempi ei välttää muutoksen ai:ksi, vaikka sijaitseekin viimeisessä tavussa. Sanan alph ”joutsen” monikon sanotaan olevan eilph (KTK 364); ilmeisesti ei säilyy l-alkuisen konsonanttiklusterin edellä. (Aiemmin Etymologioiden ”noldorissa” joutsenta merkitsevän sanan kirjoitusasu oli alf, ja sen monikko oli elf: HoME V, 348 s.v. ÁLAK; monikko esiintyy nimessä hobas in Elf *”Joutsenten satama”, HoME V, 364 s.v. KHOP.) Esimerkin eilph perusteella sanan lalf ”jalava” monikon tulisi luultavasti olla leilf, vaikka Etymologioissa esiintyvä ”noldorin” monikko oli lelf (HoME V, 348 s.v. ÁLAM).

Kuten jo mainitut esimerkit osoittavat, muualla kuin viimeisessä tavussa a:n monikkovastine on e: aran ”kuningas”, mon. erain; amon ”kukkula”, mon. emyn; lavan ”eläin”, mon. levain. Tämä sääntö ei koske ainoastaan viimeistä edellistä tavua, kuten näissä esimerkeissä, vaan pitkissäkin sanoissa a muuttuu e:ksi kaikissa tavuissa viimeistä lukuun ottamatta. Edes usean a:n esiintyminen sanassa ei vaikuta asiaan. Sanasta aphadon ”seuraaja” tulee monikossa ephedyn (HoME XI, 387). Adjektiivilla tawaren ”puinen” on monikko tewerin (HoME V, 391 s.v. TÁWAR). Sana edenedair ”ihmisten isät” (HoME X, 373) on monikko yhdyssanasta adanadar ”ihmis-isä” (adan ”ihminen” + adar ”isä”). Tässä tapauksessa viimeisen tavun a:sta tulee ai, mutta kolmessa muussa tavussa a muuttuu e:ksi. Kun sana adan esiintyy erillisenä, sen monikko on tietenkin (useista lähteistä tuttu) edain, koska jälkimmäinen a on silloin sanan viimeisessä tavussa. Yhdyssanassa adanadar näin ei ole, joten sen alkuosasta tulee monikossa eden-.

Vokaali E

Tämän vokaalin osalta Tolkienin kypsä sindar näyttää kaikeksi onneksi pitävän yhtä Etymologioiden aikaisemman materiaalin kanssa. Vokaali e käyttäytyy hyvin yksinkertaisesti. Sanan viimeisessä tavussa siitä tulee i:

• edhel ”haltia”, mon. edhil (HoME XI, 364, 377; vrt ”noldorin” eledh, mon. elidh, HoME V, 356 s.v. ELED)
• ereg ”paatsama”, mon. erig (HoME V, 356 s.v ERÉK)
• laegel ”viherhaltia”, mon. laegil (HoME XI, 385)
• lalven ”jalava”, mon. lelvin (HoME V, 348 s.v. ÁLAM)
• malen ”keltainen”, mon. melin (HoME V, 386 s.v. SMAL)

Sama koskee myös yksitavuisia sanoja, joissa viimeinen tavu on samalla ainoa:

• certh ”riimu”, mon. cirth (HoME XI, 396)
• telch ”kanta”, mon. tilch (HoME V, 391 s.v. TÉLEK)

Jos yksikössä on pitkä ê, myös monikossa on pitkä vokaali, î:

• hên ”lapsi”, mon. hîn
• têw ”kirjain”, mon. tîw

Etymologioissa mainitaan sana cef ”maaperä”, mon. ceif (HoME V, 363 s.v. KEM); molemmat muodot ovat melko outoja. Jos sana normalisoitaisiin ”noldorista” sindariin, se olisi ehkä parasta lukea cêf (pitkä vokaali), mon. cîf.

Jos viimeisessä tavussa e:tä edeltää i, tämä vokaaliryhmä ie muuttuu monikossa yksinkertaisesti muotoon i:

• miniel ”minya” (ensimmäisen klaanin haltia), mon. mínil (HoME XI, 383 – ehkä ensimmäisen tavun i:n pidentyminen í:ksi kompensoi jotenkin sitä, että monikossa on vain kaksi tavua kolmen sijaan? Näin ei tosin käy vastaavissa tapauksissa Etymologioiden ”noldorissa” – esim. Mirion ”Silmaril”, mon. Miruin, ei ?Míruin; HoME V, 373 s.v. MIR)

Muualla kuin viimeisessä tavussa e säilyy monikossa muuttumattomana, kuten aiemmista esimerkeistä eledh : elidh ja ereg : erig nähdään.

Laajentuneet monikot

Tämä ryhmä muodostuu sanoista jotka ovat pitempiä monikossa kuin yksikössä. Sanojen historian kannalta olisi kuitenkin täsmällisempää käyttää päinvastaista nimitystä ”supistuneet yksiköt”, sillä tässä tapauksessa monikon takana piilevä sanan muoto antaa paremman kuvan primitiivisestä sanasta kuin sen nykyinen yksikkömuoto.

Sana êl tarkoittaa ”tähteä” (arkaaisessa) sindarissa (HoME XI, 363). Yllä esitettyjen sääntöjen perusteella voitaisiin odottaa monikon olevan **îl (vrt. esim. hên ”lapsi”, mon. hîn, HoME XI, 403). Kuitenkin sama lähde, jossa yksikkö êl esiintyy, kertoo myös, että sanan monikko on todellisuudessa elin (HoME XI, 363). Näyttäisi siltä kuin monikko olisi muodostettu päätteellä -in. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Vertailu vastaaviin quenyan muotoihin elen, mon. eleni antaa vihjeen siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Eleni olisi ollut myös muinaissindarissa käytetty monikko, ja ajan myötä siitä olisi tullut sindarissa elin: monikon pääte kaikkien muiden loppuvokaalien tapaan katosi, mutta se jätti jälkensä sanaan, sillä sen aiheuttama umlaut muutti toisen e:n äänteeksi i. Mutta toisinaan muinaissindarissa saattoi tapahtua niin, että sanan lopussa olevat konsonantit putosivat pois. Monikossa eleni konsonantti n oli ”turvassa”, sillä sitä suojeli monikon pääte i, mutta yksikkö elen ilmeisesti supistui muotoon ele, vaikkakaan Tolkien ei koskaan ole suoraan maininnut tätä muotoa. Myöhemmin loppuvokaalit katosivat jättäen jäljelle pelkän muodon el, ja vielä myöhemmin tämän tapaisten yksitavuisten sanojen vokaali pidentyi tuottaen sindarin sanan êl. Täten Kolmannen Ajan sindarissa esiintyy kummallinen sanapari êl, mon. elin. Toisesta samantapaisesta parista nêl ”hammas”, mon. nelig, mainitaan Etymologioissa ”muinaisnoldorin”/-sindarin muodot nele, mon. neleki, jotka vahvistavat yllä hahmotellun teorian oikeaksi. Verrattaessa yksikköä nele sen vartaloon NÉL-EK (HoME V, 376) huomataan, että viimeinen konsonantti on kadonnut. (Yhteiseldarilaisessa kielessä nele on nähtävästi ollut yhä *nelek, josta on peräisin samassa yhteydessä mainittu quenyan muoto nelet – suurhaltiakielen fonologia ei salli loppu-k:ta, joten siitä tuli -t.) Täten yksikkö *nelek > nele > *nel > sindarin nêl, mutta monikko neleki (joka yhä on sellaisenaan käytössä quenyassa) > umlautin kokenut *neliki > myöhemmin *nelik, jossa loppuvokaali on kadonnut > sindarin nelig.

Muita samalla tavalla käyttäytyviä sanoja:

• ael ”lampi, pieni järvi”, mon. aelin (saatettu ajan tasalle ”noldorin” muodoista oel, mon. oelin, HoME V, 349 s.v. AY; Silmarillionissa esiintyy Aelin-Uial, Talmalompolot)
• âr ”kuningas”, mon. erain (mutta täysi yksikkö aran vaikuttaa olevan yleisempi kuin lyhentynyt âr)
• bór (tai pikemminkin bôr) ”vakaa, luotettava mies; uskollinen vasalli”, mon. beryn (HoME V, 353 s.v. BOR, jossa monikko esiintyy ”noldorin” muodoissa berein, beren; se on tässä päivitetty todennäköiseen sindarin muotoonsa. Vertaa ”noldorin” monikkoa geleidh ”noldor-haltiat”, jota vastaa sindarin gelydh. – Hakusanan BOR tekstistä käy ilmi, että sanan bór monikosta tuli myöhemmin býr, joka on muodostettu analogisesti supistuneen yksikön pohjalta; kirjoittajien on luultavasti parasta käyttää muotoa býr.)
• fêr ”pyökki”, mon. ferin (HoME V, 352 s.v. BERÉTH, vrt. HoME V, 381 s.v. PHER; jälkimmäinen viittaa siihen, että tämän pyökkiä merkitsevän sanan korvasi myöhemmin brethil, joka on monikossa muuttumaton.)
• ôr ”vuori”, mon. eryd tai epäsäännöllinen ered (mutta kuten ârin kohdalla, täysi yksikkö orod on ilmeisesti yleisempi kuin supistunut ôr; HoME V, 379 s.v. ÓROT mainitsee kaksi ”muinaisnoldorin” yksikköä, täyden yksikön oroto ja supistuneen muodon oro; myöhemmässä kielessä niistä tulisi orod ja ôr, mutta ainoa tuossa yhteydessä mainittu yksikkö on orod, joka on kehittynyt supistumattomasta muodosta oroto.)
• tôr ”veli”, mon. teryn (HoME V, 394 s.v. TOR; monikkomuoto on saatettu ajan tasalle ”noldorin” muodosta terein. Samassa Etymologioiden kohdassa kuitenkin kerrotaan, että tämän ”veljeä” merkitsevän sanan korvasi tavallisesti muindor, mon. muindyr, tai – kun ”veli” merkitsee laajemmassa merkityksessä ”miespuolista toveria” – gwador, jonka ”noldorin” monikko oli gwedeir; sindarissa se olisi gwedyr.)
• thôr ”kotka”, mon. theryn (HoME V, 392 s.v. THOR; monikko on jälleen saatettu ajan tasalle ”noldorin” muodosta therein. – Tämän Etymologioiden kohdan mukaan myös supistumatonta yksikköä thoron käytettiin.)

Edellä mainittujen lisäksi muutama muukin sana kuuluu samaan kategoriaan, vaikka niiden monikkomuodot eivät päätykään konsonanttiin: pêl ”aidattu pelto”, mon. peli, ôl ”uni”, mon. ely, ja thêl ”sisar”, mon. theli. Kehitys on ollut yksinkertaisesti se, että sanat ovat alun perin päättyneet konsonanttiin h (aikaisemmin s, joka on lenitoitunut h:ksi muinaissindarissa), joka on kadonnut monikkomuodoissa. Etymologioissa näiden sanojen vartalot ovat PEL(ES), ÓLOS ja THELES. Ensin mainitun hakusanan kohdalla sanan pêl ”aidattu pelto” vanhemmaksi muodoksi ilmoitetaan pele (HoME V, 380), joka – ottaen huomioon vartalon PEL(ES) – on supistunut muodosta *peles (vrt. quenyan vastaava sana peler, jonka on selvästi tarkoitus olla peräisin muodosta *pelez < *peles). Vanhemman muodon pele monikoksi ilmoitetaan pelesi, josta kerrotaan tulleen myöhemmin pelehi (”peleki” (HoME V, 380) on selvästi luettu väärin Tolkienin käsikirjoituksesta; vastaava muutos s > h nähdään esimerkissä barasa > baraha (HoME V, 351 s.v. BARÁS)). Kuten yllä on kerrottu, monikosta neleki tuli nelig, ja samalla tavalla monikko pelehi muuttui muotoon *pelih – mutta tässä tapauksessa viimeinen konsonantti oli niin heikko, että se katosi synnyttäen supistuneen monikon peli, joka luo väärän kuvan siitä, että sindarissa esiintyy toisinaan quenyan tavoin monikkopääte -i.

HUOM: Useat yllä siteeratuista muodoista ovat jollain tavoin normalisoituja. Pêl ”aidattu pelto” on lähteessä kirjoitettu itse asiassa pel (HoME V, 380 s.v. PEL(ES)); voidaan kuitenkin päätellä monen muun esimerkin perusteella, että fonologisesti vokaalin tulisi olla pitkä. Sirkumfleksin puutteen muodossa pel on oltava pelkkä vahinko, oli syy sitten Tolkienissa itsessään tai puhtaaksikirjoittajassa (ehkä yksikkö sekoitettiin monikkoon peli, jossa e:n kuuluukin olla lyhyt). – Sanan ôl ”uni” monikoksi ilmoitetaan elei (HoME V, 379 s.v. ÓLOS); sindarissa sen pitäisi selvästi olla ely, kuten yllä on todettu. Täysin vastaava tapaus on ”noldorin” sana geleidh ”noldor-haltiat”, jota vastaa sindarissa gelydh (yksikkö golodh): molemmissa tapauksissa noldorin ei, joka on kehittynyt yksikkömuodon o:sta, vastaa sindarin y:tä (vrt. myös yllämainitut korjatut monikot beryn, teryn ja theryn, joiden ”noldorin” muodot ovat Etymologioissa berein, terein ja therein.) – Eräs muukin muoto on normalisoitu: Etymologioissa thêl-sanan monikko ei ole theli, kuten yllä on esitetty, vaan thelei (HoME V, 392 s.v. THEL, THELES). On vaikea nähdä mitään syytä, miksi thêl, joka on johdettu vartalosta THELES, käyttäytyisi mitenkään eri tavalla kuin sana pêl vartalosta PELES, joten jos jälkimmäisen monikko on peli, thêlin monikko voidaan vapaasti korjata theleistä theliin. Monikot theli ja sellaisenaan lähteessä esiintyvä peli sopivat yleiseen systeemin paremmin: Monikot edustavat täysiä vartaloita THELES ja PELES, paitsi että loppu-s myöhemmin katosi (muututtuaan h:ksi), ja kuten yleensäkin, monikossa e:stä tuli viimeisessä tavussa i (esim. edhel ”haltia”, mon. edhil, HoME XI, 377). Täten sanan *peles monikon pitäisi olla *pelis, ja viimeisen konsonantin kadon myötä päästään tunnettuun muotoon peli; tässä valossa sanan *theles monikon tulisi olla *thelis > theli pikemminkin kuin ”thelei”. Mikäli monikko thelei säilytettäisiin (jolloin myös peli tulisi muuttaa peleiksi yhtenäisyyden vuoksi), tulisi ottaa huomioon, että Tolkienille selvisi Etymologioiden kirjoittamisen jälkeen, että viimeisen tavun ei:stä tuli lopulta ai, jolloin päädyttäisiin siihen, että sanoilla thêl ja pêl olisi Kolmannen Ajan sindarissa melko kummalliset monikot thelai, pelai. Kaiken kaikkiaan vaikuttaisi siis paremmalta normalisoida thelei theliksi vastaamaan lähteessä esiintyvään muotoa peli ennemmin kuin toisin päin. (Sanan thelei/theli ”sisaret” tapauksessa kirjoittajat voivat ohittaa koko ongelman; tavallisemman ”sisarta” tarkoittavan sanan kerrotaan olleen muinthel, mon. muinthil, tai – kun ”sisar” merkitsee laajemmassa merkityksessä ”naispuolista toveria” – gwathel, mon. gwethil (HoME V, 392 s.v. THEL).) – Toinen ”noldorin” -ei-päätteinen monikko on tele ”loppu, takapää, taimmainen osa”, mon. telei (HoME V, 392 s.v. TELES). Mitä yksikköön tulee, kehitys eroaa jonkin verran siitä, joka tuotti sanan thêl vartalosta THELES; huomaa että tele on säilyttänyt vartalon TELES viimeisen vokaalin (siitä ei ole tullut **têl, joka vastaisi sanan thêl kehitystä). Sanan tele primitiivisen muodon sanotaan olleen télesâ (aksentti ilmaisee vain painoa). ”Muinaisnoldorissa” tästä olisi tullut telesa > teleha (ei mainita Etymologioissa, mutta vertaa primitiivistä sanaa barasâ ”kuuma, polttava”, josta tuli ”muinaisnoldorin” barasa > baraha, HoME V, 351 s.v. BARÁS). Myöhemmin loppuvokaalit katosivat, jolloin teleha > teleh, mutta ennen pitkää heikko konsonantti -h katosi sekin, jolloin jäljelle jäi vain tele (ja näin syntynyt uusi loppuvokaali ei kadonnut; vaihe jossa ko. katoaminen olisi tapahtunut oli jo ohitse). Mutta entä monikko telei? On vaikea päätellä tarkasti, millainen kehitys Tolkienilla oli mielessään. Sanan teleha monikkoa ”muinaisnoldorissa” ei mainita, mutta sen on täytynyt olla telehi (vrt. esim. poto ”eläimen jalka”, mon. poti, HoME V, 382 s.v. POTÔ). Voitaisiin odottaa, että myöhemmin loppu-i olisi aiheuttanut umlautin toiseksi viimeisen tavun e:lle, jolloin telehistä olisi tullut telihi; sitten loppuvokaali ja myöhemmin loppu-h olisivat kadonneet jättäen jäljelle monikon teli. Joten kuinka Tolkien päätyi sen sijaan monikkoon telei? Pitäisikö olettaa, että telehi-vaiheessa h katosi, ja vokaalit e ja i tulivat kosketuksiin toistensa kanssa ja muodostivat diftongin? Mutta se olisi ristiriidassa aiemmin mainitun esimerkin kanssa: monikosta pelehi tuli peli eikä **pelei. Vaikuttaa siltä, että ”noldorin” tele, mon. telei on parasta omaksua sindariin muodossa tele, mon. teli. Nytkään monikkoa telei ei voitaisi missään tapauksessa pitää sellaisenaan, sillä sindarissa viimeisen tavun ei:stä tulee ai.

-in-monikko

Muutamissa sanoissa näyttäisi todella esiintyvän monikon pääte -in, vaikka onkin epäselvää, mistä tällainen pääte olisi peräisin. Mahdollisesti Tolkien tarkoitti, että se oli keksitty käyttäen mallina sanan êl, mon. elin, kaltaisia esimerkkejä, joissa (kuten yllä on kerrottu) ei ole varsinaista päätettä.

Mahdollisesti parhaan esimerkin tarjoaa lainasana drû ”metsäläinen”, sana, joka tarkoitti drúedain-kansan eli ”villi-ihmisten” jäsentä; tämä sindarinkielinen nimitys perustui drúedainin omakieliseen sanaan drughu. Eräs sindarinkielinen monikko sanalle drû oli drúin (KTK 526). Ehkä tämä epätavallinen monikko jotenkin merkitsee sanan lainaksi; se ei taivu normaalin kaavan mukaan (joka olisi johtanut monikkoon **drui).

Cormallenin kentällä (TSH III/6.4.) Sormuksen Viejiä tervehdittiin sanoin Conin en Annûn, jonka sanotaan tarkoittavan ”Lännen ruhtinaita” (Letters 308 [kirje 230]). Olettaen että Conin ”ruhtinaat” sisältää monikon päätteen -in, se voisi olla monikkomuoto sanalle ?caun (sillä lisäämällä pääte -in luotaisiin uusi tavu, jolloin au muuttuu o:ksi uudessa monitavuisessa ympäristössään). Tämä ?caun voisi vuorostaan olla sindarilaistettu muoto quenyan sanasta cáno ”komentaja” (HoME XII, 345), jolloin kyseessä olisi jälleen laina eikä omaperäinen sindarin sana (on olemassa erillinen kantakielestä periytynyt sana caun, joka tarkoittaa kovaa huutoa: HoME XII, 362). Jos conin ”ruhtinaat” ei ole sanan *caun monikko, se voisi olla monikko muuten tuntemattomasta sanasta *conen, joka kuitenkin näyttää pikemminkin adjektiivilta kuin substantiivilta.

Silmarillionissa esiintyvä nimi Dor-Lómin on käännetty ”Kaikujen Maaksi” (HoME V, 406). Silmarillionin liite mainitsee sanan lóm ”kaiku” kertomatta kuitenkaan, mitä kieltä sen on tarkoitus olla. Onko lómin sanan lóm monikko? On tärkeää pitää erillään eri vaiheet Tolkienin kielten ”ulkoisessa” kehityksessä. Lóm ”kaiku” esiintyy Etymologioissa (HoME V, 367 s.v. LAM), mutta siellä tämä sana on doriathin kieltä, ei ”noldoria” > sindaria. Doriathin kielessä (yksi ilkorin-nimisen kielen murteista; sindar otti myöhemmin tämän kielen paikan mytologiassa), todella on monikon pääte -in, joten lómin voisi olla monikko ”kaiut” doriathin kielellä. Kuitenkin siinä Etymologioiden kohdassa, johon juuri viitattiin, Silmarillionin nimeä Dor-Lómin ilmiselvästi vastaava nimi esiintyy muodossa Dorlómen. Dorlomén ei ole tämän lähteen mukaan doriathin kieltä vaan aidon doriathinkielisen nimen Lómendor ”noldorilaistettu” muoto. Ensimmäinen elementti ei ole monikko lainkaan, vaan doriathin kielen adjektiivi lómen ”kaikuva”. Tämä saattaa antaa vihjeen siitä, miten Tolkien olisi myöhemmin tulkinnut nimen. Senkin jälkeen, kun hän oli tehnyt sindarista Beleriandin kielen ja hylännyt ”ilkorinin”, hän viittasi joissain yhteyksissä erityiseen pohjoissindarin murteeseen, ja nimi Dor-Lómin vaikuttaa sopivan siihen vähään, mitä tuosta murteesta tiedetään (m ei ole auennut äänteeksi mh > v vokaalin jäljessä; vastaavasti Oromën nimi on pohjoissindarissa Arum, ei Araw [muodosta *Arauv] kuten standardimurteessa: HoME XI, 400). Yksi sivistynyt arvaus on, että TSH:n jälkeisenä aikana Tolkien tulkitsi nimen Dor-Lómin tarkoittavan kirjaimellisesti ”Kaikuvaa Maata”, jossa lómin on vanhemmasta muodosta *lâmina kehittynyt pohjoissindarin adjektiivi. Sindarin standardimurteessa adjektiivipääte olisi yksikössä -en ja -in vain monikossa, mutta se ei välttämättä pidä paikkansa pohjoissindarissa. Jos lómin tosiaan on adjektiivi, se on tietenkin epäolennainen sindarin monikon muodostuksen kannalta.

Monikosta johdetut yksiköt

Suurimmassa osassa tapauksista yksikkö tulee tulkita substantiivin perusmuodoksi, josta monikko on johdettu. Joissain tapauksissa perusmuoto on kuitenkin monikko, josta yksikkö on sitten johdettu. Historiallisesti fileg ”pikkulintu”, mon. filig, on tällainen tapaus. Vartalo PHILIK (HoME V, 381) tuotti sindariin sanan filig, mutta koska niin monilla monikoilla on viimeisessä tavussa i, joka edustaa yksikön e-vokaalia (esim. edhil on monikko sanasta edhel ”haltia”), sana filig ymmärrettiin tällaiseksi monikoksi, ja yksikkö luotiin normaalin kaavan mukaisesti: fileg. Koska vartalo oli PHILIK, tuo yksikkö oli historiallisesti täysin epäoikeutettu: se on vain, kuten Tolkien huomautti Etymologioissa, ”analoginen yksikkö”. Pari fileg : filig ei tietenkään tuota minkäänlaisia ylimääräisiä ongelmia niille, jotka opiskelevat sindaria synkronisesti, sillä se noudattaa täysin kielen normaaleja kaavoja. Etymologiat kuitenkin kertoo, että yksikkö voisi olla myös filigod, jossa pääte -od on itse asiassa ”yksikköpääte”, joka tuottaa mitä eriskummallisimman parin filigod, mon. filig. Toinen samanlainen tapaus, joka sisältää toisen ”yksikköpäätteen”, on lhewig ”korva”, mon. lhaw. (Vrt. kukkulan nimeä Amon Lhaw, ”Kuulemisen kukkula” tai kirjaimellisesti *”Korvien kukkula”, joka mainitaan TSH:ssa lähellä luvun ”Suuri Virta” loppua.) Monikon lhaw kerrotaan edustavan vanhaa duaalimuotoa, jonka merkitys on ”korvapari”, tai kuten Tolkien kirjoitti, ”(yhden ihmisen) korvat” (HoME V, 368 s.v. LAS²). Yksikkö lhewig ”korva” on vuorostaan johdettu tästä monikko- tai duaalimuodosta. Samankaltainen päätteellä -ig duaalista muodostettu yksikkö on gwanunig ”kaksonen”, joka on johdettu sanasta gwanûn ”kaksoset” (HoME XII, 367).

HUOM: Päätteillä -od, -ig ja -og, joilla muodostetaan yksiköitä monikoista, voidaan muodostaa myös niin sanottuja nomina unitatis -muotoja, sanoja jotka viittaavat yhteen tiettyyn osaan jostain suuremmasta, tai sanoja jotka tarkoittavat yhtä kollektiivin jäsentä. Tämä luultavasti onkin niiden varsinainen tehtävä. HoME XI, 391 tarjoaa hyvän esimerkin. Sindarissa oli sana glam ”melu, meteli, petojen sekasortoinen huuto ja mylvintä”. Koska örkkijoukko saattaa olla erittäin äänekäs, sanaa glam ”voitiin käyttää mistä tahansa örkkien joukkiosta, ja tälle sanalle muodostettiin oma yksikkömuoto, glamog”. Täten sana glamog merkitsee ”örkkiä”, yksittäistä jäsentä glamissa, örkkijoukossa kollektiivina. Tässä tapauksessa ei oikein voida sanoa, että glam olisi monikko sanasta glamog (se olisi sama kuin sanoisi että englannin ”troop” on sanan ”trooper” monikko); ehkä glamog voisi itsessään olla perustana monikolle ?glemyg. Toinen samanlainen tapaus on sana linnod, jota ei missään erikseen selitetä, mutta jota käytetään TSH:n liitteessä A: ”[Gilraen] vastasi lausuen tämän linnodin: Onen i-Estel Edain, ú-chebin estel anim [Annoin Toivon dúnedainille, itse jäin paitsi].” Joten, mikä oikeastaan on linnod? Kun tiedetään, että -od on pääte, jota käytetään muodostamaan nomina unitatis, kuten yllä filigod sanasta filig, voidaan päätellä, että linnod on muodostettu tällä tavoin sanasta lind ”laulu” (*lindod muuttui muotoon linnod, sillä sindarin fonologia ei salli intervokaalista -nd-:tä yksittäisissä sanoissa; tämä ryhmä voi esiintyä vain yhdyssanoissa, kuten Gondor ”Kivimaa”). Linnod on siis jonkinlainen laulun osa, ja liitteessä A nähtävä esimerkki viittaa siihen, että se tarkoittaa säettä, laulun yhtä riviä. Taaskaan ei ole viisasta sanoa että linnod on sanan lind ”yksikkö” (ihan kuin tämän ”laulua” merkitsevän sanan tulisi olla monikko vain koska laulu koostuu monesta säkeestä). Pikemminkin linnod on ymmärrettävä johdetuksi substantiiviksi; se on itsenäinen ”säettä” tarkoittava sana, jolla voi todennäköisesti olla oma monikkonsa linnyd ”säkeet”. (Gilraenin linnodin tapauksessa näyttää olevan selvää, ettei tämä hänen ”säkeensä” ole osa pitempää laulua: se on vain säe tai erittäin lyhyt runo.) Päätteellä -ig muodostetut substantiivit näyttävät tarkoittavan erityisesti parin toista jäsentä, kuten yläpuolella mainituissa sanoissa: gwanunig ”kaksonen” sanasta gwanûn ”kaksoset”, tai lhewig ”korva” sanasta lhaw ”korvat”. Jälleen voidaan väitellä siitä, ovatko gwanûn ja lhaw todella sanojen gwanunig ja lhewig monikkoja: jälkimmäiset vain ilmaisevat yhtä kahdesta.

Yhdyssanojen ensimmäinen elementti

Eräs yllämainittu esimerkki, edenedair ”Ihmisten Isät”, tai kirjaimellisesti *”ihmisisät” (HoME X, 373) on läpinäkyvästi yhdyssanan adanadar ”ihmisisä” (adan + adar) monikko. Tässä nähdään koko sanan läpi kulkenut umlaut, jossa kaikki paitsi viimeisessä tavussa esiintyvät a:t muuttuvat e:ksi, aivan kuin se olisi yksittäinen sana. Silti olisi luultavasti ollut sallittavaa käyttää myös monikkoa ?adanedair, jossa yhdyssanan ensimmäisen osan annetaan olla sellaisenaan, ja umlaut muuttaa vain jälkimmäisen osan adar ”isä” (muotoon edair). Tolkien kommentoi eräässä yhteydessä (HoME XI, 376) sanojen orodben ”vuoristolainen” ja rochben ”ratsastaja” (nämä ovat todellisuudessa yhdyssanoja: orod-ben ”vuori-henkilö” ja roch-ben ”hevos-henkilö”) monikoita: monikossa esiintyvä i-mutaatio koski alunperin koko yhdyssanaa ja tuotti muodot örödbin ja röchbin (kirjoitettu lähteessä ”oeroedbin” ja ”roechbin”; Frodon ajan sindarissa näistä olisi tullut eredbin ja rechbin, vaikka Tolkien ei näitä myöhempiä muotoja mainitsekaan). Tolkien kuitenkin jatkoi: ”ensimmäinen elementti palautettiin usein normaaliin [so. ei umlautia] muotoonsa, mikäli yhdyssanan rakenne oli edelleen selvästi erotettavissa”; siksi sanan rochben monikko voi myös olla rochbin, jossa umlaut vaikuttaa vain jälkimmäisen elementin -ben ”henkilö” vokaaliin, kun taas roch ”hevonen” säilyy ennallaan. (Tästä seuraa, että orodben ”vuoristolainen” voi vastaavasti olla monikossa orodbin, jossa orod ”vuori” säilyy ennallaan, vaikka muotoa orodbin ei lainatussa kohdassa mainita.) Yhdyssanassa edenedair ensimmäinen elementti ei ole palautunut normaaliksi, mutta kuten aiemmin sanottu, muoto ?adanedair olisi luultavasti ollut yhtä oikea.

Kollektiivimonikko

Tavallisen monikon lisäksi sindarissa on myös nk. ryhmämonikko eli kollektiivimonikko. Tolkien itse toteaa (RGEO 74), että ”suffiksia -ath (alun perin kollektiivinen nominijohdin) käytettiin ryhmämonikkona, joka käsitti kaikki samannimiset oliot tai ne jotka olivat yhteydessä tiettyyn järjestelmään tai yhteisöön. Näin ollen elenath (sanan êl, [epäs.] mon. elin, monikkomuotona) tarkoitti ’tähtien joukkoa’ eli (kaikkia näkyviä) taivaankannen tähtiä. Vrt. ennorath, keskisten maiden ryhmää, jotka muodostavat Keski-Maan. Huomaa myös Argonath ’kuninkaallisten kivien pari’ Gondorin sisäänkäynnissä; Periannath ’hobitit (lajina)’ sanan perian ’puolituinen’ (mon. periain) kollektiivimonikkona.”

Kuninkaan kirje tarjoaa lisää esimerkkejä: sellath dîn ”hänen tyttärensä” ja ionnath dîn ”hänen poikansa” – viitaten kaikkiin Samin poikiin ja tyttäriin ryhminä. Joissakin tapauksissa päätteellä -ath näyttää olleen pidempi muoto -iath. HoME XI, 387 antaa sanan feir (norm. mon. fîr) kollektiivimonikoksi firiath; vrt. myös ”kollektiivinen monikkomuoto” giliath ”tähdet” (HoME V, 358 s.v. GIL) (esim. nimessä Osgiliath ”tähtien linnoitus”). Tämän artikkelin aikaisemmissa versioissa tämä päätteen -ath eteen asettuva i selitettiin jäänteeksi sanassa aiemmin esiintyneestä y-äänteestä (aik. firya ”kuolevainen”, gilya ”tähti”) joka on tässä säilynyt. Tämä ehkä pitää paikkansa sanojen firiath ja giliath kohdalla, mutta saattaa olla niin, että pidempi pääte -iath esiintyy aina silloin kun kollektiivimonikon pääte liitetään sanaan, jonka kannassa on vokaali i. Tämän vokaalin kaiku säilyy päätteessä.

Jos pääte -ath liitetään substantiiviin, joka päättyy -nc tai -m, fonologisista syistä ne muuttuisivat muotoihin -ng- ja -mm-. Samoin sananloppuiset -nt ja -nd muuttuisivat kumpikin muotoon -nn-: sellaisten sanojen kuin ranc ”käsivarsi”, lam ”kieli”, cant ”muoto” ja thond ”juuri” kollektiivimonikot olisivat ilmeisesti rangath, lammath, cannath ja thonnath. On myös muistettava, että koska [v]-äänteen kirjoitusasu on f vain sanan lopussa, se kirjoitetaan samoin kuin äännetään – yksinkertaisesti v – jos tällaiseen sanaan liitetään jokin pääte. Näin ollen sellaisen sanan kuin ylf ”juoma-astia” kollektiivimonikko on kirjoitettava muodossa ylvath.

Joissakin tapauksissa esiintyy nähtävästi muitakin päätteitä kuin -ath, esimerkiksi -rim ”kansa”; sanan nogothrim ilmoitetaan (HoME XI, 388) olevan sanan nogoth ”kääpiö” kollektiivimonikko. Tunnetaan myös pääte -hoth ”kansa, joukko, lauma”, vrt. dornhoth ”sisukansa”, eräs haltiakielinen nimitys kääpiöille. Silmarillionin liitteessä (hakusana hoth) todetaan, että tätä päätettä käytetään ”melkein aina huonossa merkityksessä” ja esimerkkinä mainitaan glamhoth ”mölylauma”, haltioiden nimi örkeille. Se joka ensimmäisenä antoi Forochelin lumi-ihmisille nimen lossoth (< *loss-hoth, loss ”lumi”) ei ilmeisesti pitänyt heistä. Tolkien selittää (Letters 178) että vaikka tavallinen monikko sanasta orch ”örkki” on yrch, ”örkit rotuna tai kokonaisena ryhmänä, joka on mainittu aiemmin, olisi orchoth” (< *orch-hoth ilmiselvästi). Voitaisiin ehkä kiistellä siitä, ovatko sellaiset muodot kuin nogothrim ja lossoth todella ”monikkomuotoja” vai yksinkertaisesti yhdyssanoja: kääpiökansa, lumi(-ihmis)lauma. Sanoissa, joissa on ”kollektiivinen” pääte -ath on kuitenkin monikon artikkeli in, joten niitä pidetään selvästi monikollisina. Sanat, joissa on pääte -rim tai -hoth näyttävät käyttäytyvän samalla tavoin, vrt. nimi Tol-in-Gaurhoth ”Ihmissusien Saari” (Silm. 194; huom. englanniksi vain Isle of Werewolves ilman määräistä artikkelia). Tolkien kyllä toteaa (Letters 178), että ”koko ryhmän kattavat monikot [kursivointi minun] muodostettiin hyvin yleisesti lisäämällä nimeen (tai paikannimeen) jokin ’heimoa, joukkoa, laumaa, kansaa’ merkitsevä sana” – nimittäin jokin niistä päätteistä joita on edellä käsitelty. Näin ollen kieliopilliselta kannalta muodot, jotka käyttävät näitä päätteitä, pitäisi todella lukea monikkomuodoiksi eikä yhdyssanoiksi.

Taipumattomat sijamuodot

Julkaistun aineiston tarjoamien tietojen rajoissa voi sanoa, että sindarin substantiivit eivät taivu monissa sijamuodoissa kuten quenyassa. Quenyan ja sindarin yhteinen kantakieli oli ilmeisesti sijamuotoja käyttävä, mutta sindarissa niihin kuuluvat päätteet ovat kadonneet (vaikka jälkiä niistä saattaa löytyä joistakin sanoista – esimerkiksi sanan ennas ”siellä” loppu on varmasti joskus ollut samanlainen lokatiivin pääte kuin quenyan -ssë). Harmaahaltiakieli käyttää prepositioita sijapäätteiden asemesta. On kuitenkin merkillepantavaa, että sindarin substantiiveja voi käyttää genetiiveinä niiden muotoa muuttamatta. Olemme jo siteeranneet Morian Portin piirtokirjoitusta esimerkkinä tästä: tekstissä Ennyn Durin Aran Moria ”Durinin, Morian ruhtinaan ovet” nimet Durin ja Moria toimivat taipumattomina genetiiveinä: Durinin, Morian. Kun halutaan sanoa Y:n X, sanat yksinkertaisesti asetetaan vierekkäin: X Y. Kuninkaan kirje tarjoaa lisää esimerkkejä: Aran Gondor ”Gondorin kuningas”, Hîr i Mbair Annui ”Läntisten Maiden herra”, Condir i Drann ”Konnun pormestari”. Tolkien huomautti, että nämä taipumattomat genetiivit ovat luultavasti peräisin ”taivutetuista muodoista” (HoME XI, 370). Aikaisemmassa vaiheessa sindarissa luultavasti oli sama genetiivin pääte -o kuin quenyassa, mutta se katosi muiden loppuvokaalien mukana. (Doriathin sindarissa näkyy toisinaan genetiivin pääte -a, kuten Túrinin epiteetissä Dagnir Glaurunga ”Glaurungin Turma”; vrt. myös Bar Bëora ”Bëorin Huone” (HoME XI, 230). Tämän päätteen alkuperä on hyvin epäselvä, eikä sitä ilmeisesti käytetty normatiivisessa sindarissa.)

Toisinaan toinen tai molemmat genetiivilausekkeen substantiiveista on jonkin verran lyhentynyt: kaksoiskonsonantit saattavat yksinkertaistua, vrt. toll ”saari” ja tol nimissä, kuten Tol Morwen ”Morwenin Saari” (HoME XI, 296). Pitkät vokaalit saattavat lyhentyä; vrt. dôr ”maa” ja dor nimessä Dor Caranthir ”Caranthirin Maa” (HoME XI, 183). Mutta tällainen lyhentäminen ei ole tarpeen korrektin sindarin tuottamiseksi; vrt. Hîr eikä Hir fraasissa Hîr i Mbair Annui ”Läntisten maiden herra” Kuninkaan kirjeessä.

Genetiivin lisäksi myös datiivi saatetaan ilmaista sindarin substantiivilla, jonka muoto ei mitenkään muutu. Tämä käy ilmi Gilraenin linnodin alkuosasta (TSH III Liite A I 5): Onen i-Estel Edain, ”Annoin Toivon [dún]edainille”. Edain on selvästi epäsuora objekti eli datiiviobjekti – mutta siinä ei näy mitään sijapäätettä eikä siinä ole mitään Tolkienin englanninnoksen to-prepositiota vastaavaa. Datiivi ilmaistaan nähtävästi ainoastaan sanajärjestyksen avulla. Tätä rakennetta voi verrata englannin lauseeseen ”I gave the Edain Hope”, jossa ei myöskään ole prepositiota eikä sijapäätettä – mutta kun englannissa epäsuora objekti sijoitetaan ennen suoraa objektia, sindarissa epäsuora objekti on suoran objektin jälkeen.

Sindarin substantiiviin, samoin kuin muiden sanaluokkien sanoihin, vaikuttavat usein sananalkuisten konsonanttien säännönmukaiset muutokset. Seuraavaksi meidän on kiinnitettävä huomiomme tähän ilmiöön.

Konsonanttimutaatiot

Sindarissa sanan ensimmäinen konsonantti muuttuu usein, niin että sama sana voi esiintyä monennäköisenä. (Vokaaleilla alkavat sanat eivät muutu.) Näitä muutoksia kutsutaan mutaatioiksi, ja ne jaetaan useaan alaluokkaan (pehmeä mutaatio, nasaalimutaatio jne.). Otetaan esimerkiksi kaksi täysin itsenäistä sanaa, saew ”myrkky” ja haew ”tapa”. Eräs mutaatiosääntö määrää, että tietyissä kieliopillisissa tilanteissa s muuttuu h:ksi. Määräinen artikkeli i on yksi tällaisen tilanteen aiheuttaja, eli jos liitämme sen sanaan saew ilmaistaksemme jotain tiettyä myrkkyä, lopputuloksena ei ole **i saew, vaan i haew. Vaikka haew tarkoittaa myös ”tapaa”, kykenevä sindarinkäyttäjä ei ymmärrä i haewia väärin, (ja luule sen tarkoittavan ”(se) tapa” eikä ”(se) myrkky”). Sillä samassa asemassa jossa s muuttuu h:ksi, saman säännön määräämänä h:sta tulee ch. Jos siis yhdistämme sanaan haew ”tapa” määräisen artikkelin i, tuloksena on i chaew ”(se) tapa”, ja sanat ovat edelleen erilaiset. On kuitenkin selvää, että naiivi opiskelija voi nähdessään tekstissä yhdistelmän i haew hakea sanastosta sanan haew eikä saew, ja virheellisesti päätellä että i haew tarkoittaa ”(se) tapa” eikä ”(se) myrkky”, koska ei ymmärrä että haew on sanan saew muoto tässä asemassa. Onkin mahdotonta käyttää sindarin sanastoa kunnolla ellei ymmärrä mutaatiojärjestelmää – joissain tilanteissa sanalista olisi harhaanjohtava.

Yritämme kuvata mutaatiot niin tarkasti kuin ne on mahdollista rekonstruoida. Varsinaiset todistuskappaleet ovat harvassa, joten monin paikoin aukkojen täyttämisessä on turvauduttava yleiseen ymmärrykseemme sindarin fonologiasta. Seuraava teksti perustuu perinpohjaiseen analyysiin (jonka on pääosin tehnyt huomattava sindaristi David Salo), mutta tulevat julkaisut voivat hyvinkin osoittaa sen vääräksi joissain suhteissa. Tavallisimmista mutaatioista (pehmeä ja nasaali) on kuitenkin suhteellisen vahvat esimerkit, joten niiden säännöt voidaan muodostaa melko luottavaisesti.

Pehmeä mutaatio

Pehmeä mutaatio on yleisin mutaatio, ja se tunnetaan englanniksi myös nimellä lenition (”pehmeneminen”; tässä suomennoksessa käytetään muotoa lenitio) Nimi heijastaa sitä, että tässä mutaatiossa ”kovat” tai soinnittomat äänteet kuten p tai t ”pehmenevät” (lenitoituvat) soinnillisiksi b:ksi ja d:ksi, kun taas alkuperäiset b ja d ”pehmenevät” spiranteiksi v ja dh. Tässä artikkelissa kuvataan pehmeän mutaation vaikutukset ennen kuin sen käyttöyhteyksiä käsitellään tarkemmin, mutta voidaan sanoa, että pehmeä mutaatio esiintyy tyypillisesti vokaaliloppuisten partikkelien jälkeen silloin, kun tällainen partikkeli edeltää välittömästi sanaa, johon se liittyy läheisesti (kuten on laita esimerkiksi yksikön määräisen artikkelin i kohdalla). Eräässä kirjeessään Tolkien kommentoi lenitiota c > g ja kertoo, että sitä käytetään ”tiukasti seuraavaan sanaan liittyvien partikkelien (kuten artikkelin) jälkeen” (Letters 279 [kirje 211]). Tämän ilmiön fonologista taustaa ei ole vaikea ymmärtää. Sindarin kehittyessä useat konsonantit vaihtuivat seuratessaan vokaalia; esimerkiksi c:stä tuli g ja t muuttui d:ksi (vrt. sindarin adar ”isä” primitiiviseen sanaan atar, joka yhä esiintyy quenyassa). Sanaa välittömästi edeltävät partikkelit kuten prepositiot ja artikkelit tulivat niin läheiseksi sanan itsensä kanssa, että lauseke partikkeli + pääsana käsitettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Täten esimerkiksi sanaan tâl ”jalka”, silloin kun se esiintyi sellaisessa lausekkeessa kuin i tâl ”(tietty) jalka” (määräinen muoto, engl. the foot), vaikutti sama sääntö, joka muutti kokonaisen sanan atar muotoon adar: t:tä edeltää vokaali, joten se muuttuu d:ksi – ja vaikka ”jalkaa” tarkoittava sana oli edelleen tâl, sen määräisestä muodosta tuli i dâl (tämän esimerkin osalta ks. HoME V, 298). Pehmeän mutaation eri käyttöyhteyksiä kuvataan alla; mutaatioiden esittelyssä käytetään esimerkkeinä määräisen artikkelin i jäljessä tapahtuvia muutoksia.

Pehmeä mutaatio muuttaa klusiilit p, t, c, soinnillisiksi konsonanteiksi b, d, g; alkuperäiset b ja d muuttuvat v:ksi ja dh:ksi, kun taas g katoaa kokonaan. (On syytä huomauttaa, että nämä b:tä, d:tä ja g:tä koskevat mutaatiot esiintyvät vain, mikäli kyseiset äänteet on johdettu primitiivisistä b:stä, d:stä ja g:stä. Sanan alussa sindarin b, d ja g voivat palautua myös äänteisiin mb, nd ja ñg, jolloin lenitoituneet muodot ovat erilaiset. Katso osio Nasalisoitujen klusiilien kehitys.

• pân ”lankku” > i bân (määräinen muoto)
• caw ”huippu” > i gaw
• tâl ”jalka” > i dâl
• bess ”nainen” > i vess
• daw ”hämärä” > i dhaw
• gaw ”tyhjyys” > i ’aw

Huom. G muuttui alunperin takaspirantiksi gh, mutta tämä äänne katosi myöhemmin (i ghaw muuttui i ’aw:ksi). G:n katoamista lenitiossa voidaan merkitä heittomerkillä ’, kuten tässä esimerkissä, mutta Tolkienin kirjoitukset ovat tässä kohden epäjohdonmukaisia. Esimerkissä Curunír ’Lân ”Saruman Valkoinen” (KTK 533) heittomerkki ilmaisee selvästi toisen sanan (adjektiivin ”valkoinen”) lenitoitumattoman muodon olevan glân. Vrt. myös galadh ”puu” > (määr.) i ’aladh (HoME V, 298, jossa se on kirjotettu galað, i·’alað). Mutta Silmarillionissa esiintyy sellaisia nimiä kuin Ered Wethrin ”Varjovuoret”, jossa wethrin on on lenitoitunut muoto sanasta gwethrin, joka on adjektiivin gwathren ”varjoisa” monikko (vrt. gwath ”varjo”, HoME V, 396 s.v. WATH). Tolkien siis jätti toisinaan heittomerkin pois kertomuksissa esiintyvistä nimistä, mutta tengwarilla kirjoitettaessa käytettäisiin ehkä kirjoitusasun Ered ’Wethrin vastinetta.

Nämä konsonantit selvästikin käyvät läpi saman mutaation muodostaessaan osan klusterista:

• blabed ”lepatus” > i vlabed (määr.)
• brôg ”karhu” > i vrôg
• claur ”loistokkuus” > i glaur
• crist ”hakkuuveitsi” (miekka) > i grist
• dring ”vasara” > i dhring
• gloss ”lumi” > i ’loss
• grond ”nuija” > i ’rond
• gwath ”varjo” > i ’wath
• prestanneth ”häiriö” > i brestanneth
• trenarn ”taru” > i drenarn

Konsonantit h, s ja m lenitoituvat äänteiksi ch, h ja v:

• hammad ”vaatetus” > i chammad
• salph ”keitto” > i halph
• mellon ”ystävä” > i vellon (myös i mhellon)

Voidaan huomata, että sekä b että m lenitoituvat v:ksi. Muutamassa tapauksessa voi syntyä epäselvyyttä. Ajatellaan esimerkiksi adjektiiveja bell ”vahva” ja mell ”rakas”; vain asiayhteydestä voidaan päätellä, tarkoittaako i vess vell ”(määr.) vahva nainen” vai ”(määr.) rakas nainen”. (Sindarissa adjektiivi seuraa yleensä pääsanaansa, ja sillä paikalla adjektiivi lenitoituu.) Konsonantin m mutaation tuloksesta käytetään joskus vaihtoehtoista kirjoitusasua mh (kuten Kuninkaan kirjeessä, HoME IX, 128-9: e aníra ennas suilannad mhellyn în, ”siellä hän toivoo tervehtivänsä ystäviään”). Näyttää siltä, että Kolmannen Ajan sindarissa tämän mh:n ääntämys ei enää eronnut v:stä, vaikka ne ehkä pidettiin yhä erillään tengwar-kirjoituksessa. Aikaisemmin mh oli ilmeisesti selvästi v:n erityisen nasaalinen variantti, jota voidaan nimittää myös ”spiranttiseksi m:ksi”. Vrt. TSH Liite E, riimuja käsittelevä osio: ”Muinaisessa sindarissa tarvittiin kirjainta spiranttiselle m:lle (eli nasaaliselle v:lle).”

Äänne hw (soinniton w) luultavasti muuttuu mutaatioasemassa chw:ksi:

• hwest ”henkäys” > i chwest (määr.)

(Etymologioiden ”noldorissa” tämä äänne on chw kaikissa asemissa, myös lenitoitumattomissa, mutta näyttää siltä, että Tolkien muutti tämän myöhemmin.)

Soinnittomat spirantit f ja th, nasaali n ja likvidat r ja l eivät muutu pehmeässä mutaatiossa:

• fend ”kynnys” > i fend (määr.)
• thond ”juuri” > i thond
• nath ”seitti” > i nath
• rem ”verkko” > i rem
• lam ”kieli” > i lam

Soinnittomien likvidojen rh ja lh käytös pehmeässä mutaatiossa on jokseenkin epävarmaa. Tämän artikkelin aikaisempien versioiden mukaan ne muuttuvat tavallisiksi soinnillisiksi äänteiksi r ja l. Tämä perustui pääasiassa esimerkkiin rhass ”jyrkänne”, artikkelin kanssa i rass (HoME V, 363 s.v. KHARÁS). Tämä on kuitenkin luultavammin ”noldoria” kuin sindaria. Eräs muutoksista, jotka Tolkien teki muuttaessaan ”noldorin” sindariksi, vaikutti äänteisiin rh ja lh. ”Noldorissa” kantakielen r:stä ja l:stä tuli sanan alussa rh ja lh. Tolkien kuitenkin päätti myöhemmin, että sindarissa kantakielen sananalkuiset r ja l säilyivät muuttumattomina, niin että esimerkiksi primitiivisestä sanasta lambâ ”kieli” tuli sindarissa lam (HoME XI, 394; vertaa aikaisempaan ”noldoriin”, jossa sana sen sijaan oli lham: HoME V, 367 s.v. LAB). Äänteet rh ja lh yhä esiintyvät sanan alussa sindarissa, mutta tässä kielessä ne on johdettu primitiivisistä alkuäänteistä sr- ja sl- (esim. srawê > sindarin rhaw, HoME X, 350), ei pelkistä r-:stä ja l-:stä. Tämä uusi johdos täytyy ottaa huomioon tehdessä valistuneita arveluja siitä, miten sindarin rh ja lh käyttäytyvät mutaatioasemassa. Pohjimmiltaan pehmeä mutaatio käy yksiin sen kanssa, miten tietyt konsonantit kehittyvät vokaalin jäljessä. Sanan sisällä primitiiviset sr ja sl tulivat thr:ksi ja thl:ksi, esim. ”noldorin” lhathron ”kuuntelija, salakuuntelija” (sindarin lathron?) primitiivisestä sanasta la(n)sro-ndo (HoME V, 368 s.v. LAS²). Joten ehkäpä myös rh:n ja lh:n lenitio voisi tuottaa seuraavan, joskaan esimerkkejä ei ole:

• rhaw ”liha” > i thraw (primitiivinen *i srawê)
• lhûg ”lohikäärme” > i thlûg (primitiivinen *i slôkê)

Pehmeän mutaation käyttö: Pehmeä mutaatio esiintyy useissa paikoissa. Se ilmenee tiettyjen partikkeleiden, prepositioiden ja prefiksien jälkeen – tähän asti käytetty määräinen artikkeli i on vain yksi näistä partikkeleista. Tyypillisesti puhutaan partikkeleista, jotka päättyvät tai päättyivät vokaaliin aiemmin. Prepositio na ”johonkin, jollekin” saa aikaan samat mutaatiot kuten artikkeli i, esim. na venn ”miehelle” (lenitoitumaton muoto benn) . Hymnissä Elberethille (A Elbereth Githoniel) esiintyy ilmaus na-chaered ”kaukaiseen etäisyyteen” (ks. RGEO 72), jossa haered ”kaukainen etäisyys, kaukaisuus” käy läpi pehmeän mutaation muotoon chaered. (Perusteluna sille, että sanan perusmuoto on juuri haered, vrt. Silmarillionin hakemistossa mainittua nimeä Haerast, ”Kaukaranta”; katso hakusana Nevrast.)

On tiedossa tai on päätelty, että pehmeä mutaatio esiintyy seuraavien partikkeleiden ja prefiksien perässä:

• prefiksi ja prepositio (?) ab ”jälkeen, takana, seuraava, myöhempi” (sillä tämä oli aiemmin apa, kuten quenyassa)
• prepositio adel ”takana, peräpäässä” (sillä tämä oli muinaissindarissa luultavasti *atele)
• prepositio ja prefiksi am ”yläpuolella, yllä” (vrt. quenyan amba); pehmeän mutaation on todistettu esiintyvän yhdyssanoissa kuten ambenn ”ylämäkeen” (am + lenitoitunut pend, penn ”rinne”)
• prefiksi ath- ”molemmin puolin, poikki” (vanhempi *attha)
• prefiksi athra- ”poikki” (vrt. sana kuten athrabeth ”väittely”, jossa toinen elementti on lenitoitunut peth ”sana”)’
• prepositio be ”jnkn mukaan” (ehkä myös ”kuten”, sillä sen täytyy vastata quenyan sanaa ve)
• adverbi/prefiksi dad ”alas” (vrt. dadbenn ”alamäkeen”, joka on dad + lenitoitunut pend, penn ”rinne”)
• prepositio di ”alla, alapuolella”
• prefiksi go-, gwa- ”yhdessä” (käytetty mahdollisesti itsenäisenä prepositiona ”kanssa”)
• prepositio na ”johonkin, jotain kohti” ja useita muita merkityksiä (engl. to, towards; at; of; with, by; tarkkoja suomennoksia on vaikea antaa)
• prepositio nu (no) ”alla”
• prepositio trî ”läpi” ja vastaava prefiksi tre-
• negatiivinen elementti ú, u- ”ei” tai ”ilman”, käytetään prefiksinä, esim ú-chebin *”En pidä” Gilraenin linnodissa (vrt mutatoitumattomaan hebin ”pidän”). Vrt myös sanaa ubed ”kieltäminen” (u + ped, jälkimmäisen ollessa verbin ”sanoa” vartalo, täten ubed = ”ei-sanominen”).

Lause guren bêd enni ”sydämeni kertoo minulle” (VT 41:11) sisältää lenitoituneen muodon verbistä pêd. Tämä esimerkki näyttää viittaavan siihen, että subjektiaan välittömästi seuraava verbi lenitoituu. Näin ei kuitenkaan tapahdu, mikäli verbi on ennen subjektia, kuten lauseessa tôl acharn ”kosto saapuu” tai kirjaimellisesti *”saapuu kosto” (HoME XI, 254; huomaa että tässä tôl ei ole lenitoitunut muotoon dôl). Eräät ovat skeptisiä sen suhteen, tapahtuuko verbille pehmeä mutaatio edes silloin, kun se seuraa välittömästi subjektiaan. Tiettävästi yhdessä versiossa ns. Túrin-käärepaperista esiintyy sanamuoto Rían pent *”Rían sanoi”; tässä verbi pent ”sanoi” ei ole lenitoitunut bent, vaikka se seuraa välittömästi subjektiaan. Tolkien varmastikin kokeili vuosien saatossa erilaisia järjestelmiä, tai sitten lauseessa guren bêd enni on jotain erikoista, joka aiheutti verbin pêd lenitoituneen muodon bêd. Ainakin näyttää varmalta, että verbi ei lenitoidu kun se ei seuraa subjektia välittömästi, kuten Morian portin kaiverrus todistaa: Celebrimbor o Eregion teithant [ei: deithant] i thiw hin ”Paatsamalan Celebrimbor piirusti merkit” (kirjaimellisemmin ”Celebrimbor Paatsamalan piirsi merkit nämä”). Ehkä erotuksen tekee se, että lauseke o Eregion ”Paatsamalan” tunkeutuu verbin ja subjektin väliin, ehkä ei. Olisi mielenkiintoista tietää kääntyisikö ”Celebrimbor piirsi” Celebrimbor deithant vai Celebrimbor teithant – tai ehkä molemmat ovat mahdollisia.

Sindarissa kuvailemaansa substantiivia seuraavat adjektiivit (mukaan lukien partisiipit) useimmiten lenitoituvat. Sindarissa adjektiivi pääsääntöisesti seuraa substantiivia; sanotaan ”saari vihreä”, Tol Galen, ”vihreän saaren” sijaan. Tässä galen on lenitoitunut calen ”vihreä”. Toinen esimerkki samasta mutaatiosta on nimi Pinnath Gelin ”Vihervuoret” tai kirjaimellisesti ”Vuoret Vihreät”, jossa gelin on lenitoitunut celin, monikkomuoto sanasta calen (yhdessä monikon ”huiput” kanssa”). Nimi Talath Dinen ”Vartioitu Tasanko” (”Tasanko Vartioitu”) sisältää lenitoituneen partisiipin perfektin tirnen ”tarkkailtu, vartioitu” (vrt. verbi tir- ”vartioida, tarkkailla”). Eryn ”metsä” + morn ”tumma” tuottaa lenition Eryn Vorn ”Tumma metsä” (KTK 360). Dor Dhínen ”Äänetön Maa” (”Maa Äänetön”) sisältää sanan dínen ”hiljainen” lenitoituneen muodon (HoME XI, 333, 338). On kuitenkin useita tapauksia, joissa pehmeä mutaatio ei todistetusti esiinny ko. tilanteessa. Juuri mainittu Dor Dhínen esiintyy myös muodossa Dor Dínen useissa kirjoituksissa (myös julkaistussa Silmarillionissa). TSH:sta myös tunnetaan Minas Tirithin Rath Dínen eli ”Hiljainen Katu”; sen sijaan voitaisiin odottaa muodon *Rath Dhínen esiintyvän. (Kuitenkin, Barad-dûr muodon *Barad-dhûr sijaan voidaan ehkä selittää sillä, että sanat muodostavat käytännössä yhdyssanan, kuten väliviiva osoittaa – vaikkakin yhdyssanojen toinen elementti on usein myös lenitoitunut, katso alempaa.) Osa tapauksista, joissa voitaisiin odottaa dh:ta d:n sijaan, voidaan selittää Tolkienin epätarkalla transkriptiolla, sillä hän toisinaan korvasi dh:n d:llä siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen mielestään ensimainittu digrafi oli ”moukkamainen” (Unfinished Tales, Galadrielin ja Celebornin tarinan liite E; kohtaa ei ole suomennoksessa). Kuitenkin on joitain tapauksia, joita ei ole helppoa selittää, kuten Cú Beleg pikemminkin kuin Cú Veleg ”Suuri Jousi” (beleg ”suuri”; esimerkki ”suuri jousi” esiintyy Silmarillionin 21. luvussa mainitussa laulun nimessä Laer Cú Beleg eli ”Laulu suuresta jousesta”). Toinen esimerkki on nimi Nan Tathren ”Pajulaakso” tai kirjaimellisesti ”Laakso Pajuinen”; voitaisiin odottaa sen sijaan muotoa *Nan Dathren. Voidaan ehkä olettaa, että poikkeukset johtuvat sindarin useista muunnelmista tai murteista; pehmeän mutaation esiintymispaikat vaihtelevat jokseenkin murteesta murteeseen. (Sindaria kirjoitettaessa on ehkä kuitenkin parempi jättää adjektiivi lenitoituneeksi, sillä se näyttää olevan pääsääntö.)

Kun sana esiintyy yhdyssanan jälkimmäisenä osana, sille tapahtuu usein pehmeän mutaation kaltaisia muutoksia. Tolkien totesi (Letters 279 [kirje 211]), että lenitio nähdään ”sanojen alkukirjaimissa yhdyssanaa muodostettaessa” (hän käytti esimerkkiä Gil-galad, joka edustaa rakennetta *Gil-calad ”Tähtivalo”; vrt. lenitoitumaton calad ”valo” (KTK 91) – elementille galad annetaan tosin erilainen selitys toisessa lähteessä (HoME XII, 347)). Tolkien mainitsee ”sindarin muutoksen t > d sanan sisällä” (RGEO 73): hymnissä Elberethille esiintyy palan-díriel ”kauasnäkevä” osista *palan-tíriel (vrt. verbi tir- ”katsoa, nähdä, vartioida”).

Muut esimerkit sisältävät yhdyssanoja, kuten Calenhad ”Vihreä ala” (calen ”vihreä” + sad ”paikka, ala”, KTK 574), Elvellyn ”Haltiamielet” (El = pelkistynyt muoto sanasta ”haltia” + mellyn ”ystävät”, HoME XI, 412) tai Nindalf ”Litiluhta” (yhdyssana, joka koostuu osista nîn ”märkä” ja talf ”tasainen pelto”, ks. A Tolkien Compass s. 195). Tietämätön usein luulee, että nimi Gildor tarkoittaa ”Tähtimaa”, niin että jälkimmäinen elementti on sama kuin maannimissä kuten Gondor, Mordor jne., mutta ”Tähtimaa” kuulostaa varsin erikoiselta henkilönnimeltä. Gildorin loppuelementti on itse asiassa taur ”kuningas, herra”, joka on sekoittunut muodoltaan identtiseen adjektiiviin ”ylhäinen, ylevä”. Nimessä Gildor t lenitoituu d:ksi, ja painoton au vaihtuu o:ksi. Nimi on paremmin tulkittuna ”Tähtiherra”.

Negatiivinen adverbi avo, jota käytetään imperatiivin kanssa ilmaisemaan kielteistä käskyä, aiheuttaa pehmeän mutaation sitä seuraavaan verbiin: caro “tee (se)!”, mutta avo garo! ”älä tee (sitä)!” Avo voi myös lyhentyä prefiksiksi av-, tuottaen yhä pehmeän mutaation: avgaro merkitsee samaa kuin avo garo. Katso HoME XI, 371.

Substantiivi lenitoituu myös ollessaan verbin objektina, vaikka sitä ei edeltäisikään artikkeli. Täten sindarissa on eräänlainen ”akkusatiivi”. Huomaa lause Kuninkaan kirjeestä: ennas anira i aran...suilannad mhellyn în, ”siellä kuningas halua tervehtiä ystäviään”, jossa mhellyn on lenitoitunut mellyn ”ystävät” (ja vaihtoehtoinen kirjoitusasu muodolle vellyn, joka esiintyi sanassa Elvellyn ”Haltiamielet” edellä). Sana "ystävät" on verbin ”tervehtiä” objekti ja on siksi lenitoitunut. Herää kysymys, saiko lenition puute Gandalfin tulkitsemaan väärin Morian portin kaiverruksen: Pedo mellon a minno, ”sano ’ystävä’ ja astu sisään”. Gandalf, kuten muistetaan, luuli sen tarkoittavan ”puhu, ystävä, ja käy sisään”. Yleensä sanan mellon pitäisi olla oletettavasti lenitoitunut ollessaan verbin pedo ”puhua” objektina (*pedo vellon), mutta kaiverruksen tekijät selvästikin jättivät tavalliset lenitiosäännöt huomiotta ja kirjoittivat sanan mellon täsmälleen oikeassa muodossa ovien aukaisemiseksi. (Tietenkään ei voida tarkalleen tietää, kuinka ”taianomainen” tai parateknologinen ovien takainen mekanismi toimi, mutta sen on täytynyt olla jonkinlainen keinoäly, joka vastasi vain äännejonoon M-E-L-L-O-N.) Ehkä Gandalf tämän vuoksi ei ymmärtänyt että mellon oli verbin pedo ”sanoa, puhua” objekti, vaan uskoi sen olevan sen sijaan vokatiivi: ”Puhu, ystävä!” Voi olla että kaiverruksessa käytetty sindarin muoto ei käyttänyt lenitiota m > mh/v lainkaan, mutta itse asiassa on olemassa variantti Morian portin kaiverruksesta, jossa tengwarilla näyttää lukevan pedo mhellon eikä pedo mellon. (Ks. J. R. R. Tolkien: Artist & Illustrator s. 158.)

Aikaisemmin ajateltiin, että konjunktio a ”ja” aiheutti pehmeän mutaation (näkemys, jota eräät tämänkin artikkelin varhaisimmista versioista edustivat). Tämä johtui lausekkeesta Daur a Berhael ”Frodo ja Samvais” (TSH III/6.4): tulkittiin oikein, että Berhael ”Samvais” oli lenitoitunut Perhael, ja hätäisesti pääteltiin että edeltävä konjunktio a aiheutti mutaation. Morian porttiin on kuitenkin kaiverrettu a minno ”ja käy sisään”, ei **a vinno. Koska mellon ”ystävä” ei lenitoidu muotoon vellon samaisessa kaiverruksessa, voi helposti ajatella, että kaiverruksen sindarin murre ei käytä lenitiota m > v. Kuitenkin, kuten yllä on jo mainittu, kaiverruksesta on olemassa toinenkin versio (J. R. R. Tolkien: Artist & Illustrator s. 158). Siinä versiossa sana mellon on lenitoitunut (mhellon/vellon) – mutta konjunktiota seuraava sana minno ei vieläkään osoita lenitiota, haudaten lopullisesti teorian, jonka mukaan a ”ja” aiheuttaa pehmeän mutaation. Miksi sitten Perhael on lenitoitunut? Asiayhteys täytyy ottaa tarkasteluun. Koko lause kuuluu: Daur a Berhael, Conin en annûn, eglerio! Tämän sanotaan tarkoittavan ”Frodo ja Sam, Lännen prinssit, ylistäkää (heitä)!” (Letters 308 [kirje 230]). Lauseessa ei itse asiassa ole viimeistä pronominia ”heidät”, kuten sulkeilla on ilmaistu. Verbin eglerio ”ylistää” objekti on tietysti ”Frodo ja Sam”, ja ollessaan objekteja nimet lenitoituvat. Virke on yksinkertaisesti uudelleenjärjestetty *eglerio Daur a Berhael, Conin en Annûn ”ylistäkää Frodoa ja Samia, Lännen prinssejä”. Näin ollen ainoastaan nimi Perhael ei ole lenitoitunut (muotoon Berhael), vaan täytyy olettaa, että myös Daur on lenitoitunut muoto sanasta Taur. (”Noldorissa”/sindarissa oli vanha adjektiivi taur ”ylhäinen, ylevä”, jota käytettiin ”vanhoissa arvonimissä” (HoME V, 389 s.v. TÂ, TA3); tämä olisi sopiva kunnioittava lisänimi Frodolle.) – Kuten esimerkki Daur a Berhael, Conin en Annûn osoittaa, lenitio ei koske koko lauseketta mikäli jälkimmäinen osa on vain ensimmäisen appositio. Pääsanat, Taur ja Perhael, ovat lenitoituneet, mutta lauseke Conin en Annûn ”Lännen prinssit”, joka pelkästään on Daur a Berhaelin appositio, ei lenitoidu (ei siis ”Gonin en Annûn”). Vrt. myös esimerkki i Cherdir Perhael, Condir “Mestari Samvais, pormestari” Kuninkaan kirjeessä: Herdir ”mestari” on lenitoitunut sitä edeltävän artikkelin vuoksi (itse asiassa se olisi lenitoitunut jopa ilman sitä, sillä lauseke on myös verbin objekti), mutta tässä nimi Perhael, ja hänen tittelinsä Condir eivät ole pehmeän mutaation kohde, sillä ne ovat sanan Herdir appositio (täten ei ”i Cherdir Berhael, Gondir”). Joten säännöksi muodostuu, että mikäli usea sana on appositiossa, ainoastaan niistä ensimmäinen läpikäy mutaation (ja tämä luultavasti koskee kaikkia mutaatioita).

HUOMAUTUS: Tolkien uudisti lenitiosääntöjä useita kertoja. Yksi vanhentunut sääntö voitaneen mainita. Kuten yläpuolella on huomautettu, sindarin genetiivi voidaan ilmaista pelkällä sanajärjestyksellä: Ennyn Durin Aran Moria ”Durinin, Morian ruhtinaan ovet”, kirjaimellisesti ”Ovet Durin ruhtinas Moria”. Tolkienin myöhemmin hylkäämän säännön mukaan tällaisen rakenteen jälkimmäinen substantiivi lenitoituu. Täten Morian porttien kaiverruksen ensimmäisessä vedoksessa luki Ennyn Dhurin Aran Voria, jossa Durin ja Moria ovat lenitoituneet. Vertaa joitakin genetiivilausekkeita Etymologioissa, HoME V, 369: Ar Vanwë, Ar Velegol, Ar Uiar, ”Manwen Päivä, Belegolin (Aulen) Päivä, Guiarin (Ulmon) Päivä” (b ja m ovat lenitoituneet v:ksi ja g on lenitiossa kadonnut). Uudistuksen jälkeen muodot olisivatkin luultavasti *Ar Manwë, *Ar Belegol, *Ar Guiar.

Nasaalimutaatio

Vaikka tämä saattaa kuulostaa joltakin, joka on peräisin kauhuelokuvasta (tai Pinokkiosta), se itseasiassa viittaa tärkeään ilmiöön sindarin fonologiassa. Aivan kuten yksikön määräinen artikkeli i saa aikaan pehmeän mutaation, monikon artikkeli in käynnistää nasaalimutaation: Tolkien ilmaisi selvästi, että ”nasaalimutaatio – – ilmenee monikon artikkelin in jälkeen: thîw, i Pheriannath” (Letters 427 [kirje 347], engl. ”after the plural article in: thîw, i Pheriannath” – vaikuttaa siltä, että Humphrey Carpenter ajatteli kirjettä muokatessaan että lauseen ”in” oli ennemminkin englannin prepositio ”in (-ssa, -ssä)” kuin sindarin in, sillä hän ei kirjoittanut sitä kursiivilla!) Muita nasaalimutaation aiheuttavia partikkeleita ovat prepositio ja prefiksi an ”-lle” ja prepositio dan ”vastaan”, jota käytetään myös prefiksiniä ”jälleen-, uus-”.

Tolkienin äskeisessä lainauksessa käyttämät esimerkit thîw ja i Pheriannath ovat peräisin Morian porttien kaiverruksesta sekä ylistyksestä, jonka Sormuksen kantajat saivat Cormallenin kentällä. Ensiksi mainittu on i thiw hin ”nämä merkit”, kirjaimellisesti ”(määr.) merkit nämä”. (Sanan thîw lyheneminen muotoon thiw johtuu luultavasti sitä seuraavasta pronominista hin ”nämä”, eikä sitä tarvitse näin ollen käsitellä tässä.) Frodoa ja Samia ylistettiin sanoilla aglar ’ni Pheriannath, ”kunnia puolituisille” (jossa ’ni on lyhentymä sanoista an i ”-lle (määr.) [eli siis jollekin tietylle]”). Mutta miksi artikkelia i on käytetty yhdessä monikkosanojen kanssa, kun edellä on käynyt ilmi, että monikon määräinen artikkeli on in? Myös toinen poikkeus näyttää esiintyvän, sillä ”merkit” ja ”puolituiset” yht’äkkiä esiintyvät muodossa thîw (thiw) ja pheriannath normaalien muotojen tîw ja periannath sijaan, vaikka nämä molemmat sanat osoitetaan oikeiksi TSH:ssa itsessään (Liite B, Vuosien kirjan Kolmannen Ajan vuoden 1050 kohdalla lukee: ”Periannath mainitaan aikakirjoissa – –” – kun taas Liite E:ssä sanotaan: ”tengwar eli tîw, joista tässä käytetään nimitystä ’kirjaimet’”. Molemmat ongelmat ratkeavat, kun otetaan huomioon nasaalimutaation vaikutus: i thîw ja i Pheriannath itseasiassa edustavat muotoja in tîw, in Periannath. Kuninkaan kirjeessä esiintyy lauseke a Pherhael ”Perhaelille (eli Samvaisille)”; osat ovat an ”-lle” + Perhael. Jos haluttaisiin sanoa in cirth = ”riimut (määr.)”, se ilmenisi muodossa i chirth. Diakronisen fonologian kannalta ilmiö on helposti selitettävissä. Muinaissindarissa konsonanttia n seuraavat p, t ja k (c) aspiroituivat muuttuen aspiraatoiksi ph, th ja kh. Vertaa jotakin muinaissindarin sanaa, kuten thintha- ”kuihtua” (HoME V, 392 s.v. THIN), joka epäilemättä edustaa vielä vanhempaa sanaa *thintâ-, jossa on yleinen verbin loppu -tâ. Näin ollen myös in tîw > i thîw (jossa th on aspiroitunut t eikä spirantti þ). Myöhemmin aspiraatat muuttuivat spiranteiksi, ja niitä edeltävä nasaali sulautui niihin ja käytännössä katosi (in þîw > iþ þîw, i þîw, joka useimmiten roomalaisissa aakkosissa kirjoitetaan i thîw).

Soinnittomien klusiilien p, t ja c nasaalimutaatiot ovat siten ph, th ja ch. Alkuklusterit cl, cr, tr ja pr luultavasti käyttäytyvät nasaalimutaation yhteydessä samalla tavalla kuin pelkät klusiilit (joten jos yhdistetään sanat claur ”loisto”, crûm ”vasen käsi”, trenarn ”selostus” ja prestanneth ”häiriö” preposition an ”-lle” kanssa, voisi tuloksena olla a chlaur, a chrûm, a threnarn ja a phrestanneth).

Soinnilliset klusiilit b, d ja g käyttäytyvät nasaalimutaatiossa eri tavalla. Ne eivät muutu spiranteiksi kuten soinnittomat klusiilit. On kuitenkin ollut sekaannuksia niiden käyttäytymistä koskien. Tämän artikkelin aikaisemmissa versioissa esitettiin näkökanta, jossa n + b, d ja g tuottavat äänteet mb, nd ja ng. Ei ole epäilystäkään etteikö Tolkien olisi ajatellut näin jossain vaiheessa. On olemassa esimerkki Cerch iMbelain ”Valarin Sirppi” (HoME V, 365 s.v. KIRIK), selvästi cerch ”sirppi” + monikon määräinen artikkeli in + Belain ”valar”. Kuitenkin, yksi myöhempi esimerkki viittaa siihen, että Tolkien hylkäsi tämän ”noldorin” säännön sindarin kielisääntöjä luodessaan. HoME XI, 185:ssa esiintyy nimi Taur-i-Melegyrn ”Suurien Puiden Metsä”. Tämä koostuu selvästi osista taur ”metsä” + monikon artikkeli in + beleg ”suuri” + yrn ”puut”. (Sana beleg on lueteltu Silmarillionin liitteessä, jossa se on käännetty ”vahva”.) Tässä yhdistelmän n + b on nähty tuottavan nasaalin m; samalla kaavalla ”Valarin Sirppi” olisi tietenkin Cerch i Melain (eikä, kuten aiemmin, Mbelain). Vastaavasti on pääteltävä, että n + d tuottaa pelkän äänteen n, kun taas n + g tuottaa foneemin ng (ts. ”äng-äänteen” [ŋ], jonka Tolkien toisinaan kirjoitti ñ, ei tämän äänteen ja g:n yhdistelmää [ŋg]):

• in (monikon määr. artikkeli) + dúredhil ”pimentohaltiat” = i núredhil ”pimentohaltiat (määr.)”
• in + gelaidh ”puut” = i ngelaidh (l. i ñelaidh)
• in + beraid ”tornit” = i meraid

Teoriassa edeltävissä esimerkeissä on pitkiä tai kaksoiskonsonantteja (innúreddil, iññelaidh, immeraid), mutta se tuskin vaikuttaa ääntämiseen. Mutta prepositioissa an ”-lle” ja dan ”vastaan”, jotka synnyttävät samankaltaisen mutaation, on Tolkienin yleisten periaatteiden mukaista merkitä se kirjoituksessa (vaikkakin ei ole olemassa suoria esimerkkejä):

• an + dúredhel ”pimentohaltia” = an núredhel (ennemmin kuin pelkkä a núr...) ”pimentohaltialle”
• an + galadh ”puu” = an Ngaladh ”puulle” (oikeammin añ Ñaladh, jota vastaavaa kirjoitusasua luultavasti käytettäisiin tengwarilla kirjoitettaessa)
• an + barad ”torni” = am marad ”tornille”

On toivottavaa pitää prepositio an selvästi erillään konjunktiosta a ”ja”; sekaannus voisi syntyä, mikäli kirjoitetaan vain a núredhel, a marad (jossa ensimmäinen voitaisiin väärinkäsittää ”ja pimentohaltia”).

Voi näyttää siltä, että joidenkin soinnillisilla klusiileilla alkavien konsonanttiklusterien kuten dr, gl, gr ja gw edessä ei ilmene minkäänlaista mutaatiota. TSH:n liitteessä A esiintyy Haudh in Gwanûr ”Kaksosten kumpu”(ei **Haudh in Ngwanûr); vrt. myös Bar-in-Gwael ”Lokkikoto” (?), HoME XI, 418 (ei **Bar-i-Ngwael). Joten yhdistämällä an, dan tai in sanojen draug ”susi”, glân ”raja”, grond ”nuija” tai gwêdh ”side, liitto” kanssa voi tuottaa pelkän dan draug ”sutta vastaan”, dan glân ”rajaa vastaan”, dan grond ”nuijaa vastaan”, dan gwêdh ”sidettä vastaan” (määräiset monikot in droeg ”sudet”, in glain ”rajat”, in grynd ”nuijat”, in gwîdh ”siteet”). Vertaa Tawar-in-Drúedain ”Drúadanin metsä” (KTK 525, kirjaimellisesti ”Drúedainin metsä”); sanan alussa oleva dr ei ole muuttunut minkään näkyvän nasaalimutaation toimesta, vaikka se seuraa monikon artikkelia in. Vrt. myös huudahdus gurth an Glamhoth ”kuolema mölylaumalle (=örkeille)” (KTK 58, 76-7), joka tarjoaa esimerkin prepositiosta an ”-lle”, jota seuraa gl-alkuinen sana. On kuitenkin todennäköistä että viimeinen n prepositioissa dan, an ja in äännetään ”ng” (ñ) ennen sanoja, jotka alkavat g-alkuisella klusterilla, ja tengwarissa se ehkä myös kirjoitetaan tämän mukaisesti.

Klusterit bl ja br voivat muuttua nasaalimutaatiossa muotoon ml ja mr, esim. an ”-lle” + brôg = a mrôg (tai am mrôg) ”karhulle”, määräinen monikko i mrýg ”karhut”. Tästä ei ole olemassa esimerkkejä, mutta yleiset toimintaperiaatteet viittaavat tähän.

Ennen nasaalia m, prepositio an ”-lle” ilmenee muodossa am; Kuninkaan kirjeessä lukee am Meril ”Merilille (Ruusalle)”. Dan ”vastaan” saisi samassa tilanteessa varmastikin muodon dam (dam Meril ”Meriliä vastaan”). Monikollinen artikkeli in ilmenee lyhentymänä i, kun sitä seuraa m; HoME XI, 418:ssa on Bar-i-Mýl ”Lokkikoto” (jonka Tolkien vaihtoi muodosta Bar-in-Mýl, jossa esiintyy n). Vrt. myös lauseke Gwaith-i-Mírdain ”Kultaseppien kansa”, joka selvästikin edustaa alkuperäistä muotoa ...in Mírdain. Ennen kirjaimella n alkavia sanoja, in pelkistyy jälleen muotoon i (vrt. i Negyth < in Negyth ”kääpiöt (määr.)”, HoME XI, 338). Prepositiot an ja dan säilyvät ennallaan.

Sibilantin s edellä in pelkistyy taaskin muotoon i, kuten esimerkissä Echad i Sedryn ”Uskollisten Leiri” (KTK 210). Prepositiot an ”-lle” ja dan ”vastaan” voivat esiintyä ennen s:ää muodoissa as ja das (esim. as Silevril ”Silmarilille”).

Ei ole yhtään esimerkkiä siitä, miten nasaalimutaatio vaikuttaa r-alkuisiin sanoihin. Ainakin Kolmannen Ajan sindarissa n + r tuotti lopputuloksen dhr (kuten nimessä Caradhras = caran ”punainen” + ras(s) ”sarvi”). Joten voisiko ”sarvea vastaan”, dan + rass, tuottaa dadh rass??? Määräinen monikko idh rais ”sarvet”, muodosta in rais? Mutta Ensimmäisen Ajan sindarissa, tai ainakin sen Doriathin murteessa, saattaisi esiintyä pelkkä dan rass, in rais (vertaa Thingolin miekan nimeä Aranrúth ”Kuninkaan raivo”, viitaten siihen, että muutos nr > dhr ei ollut vielä tapahtunut hänen päivinään).

Ennen lateraalia l loppunasaali monikon artikkelissa in katoaa. Vertaa Dantilais ”syksy” (HoME XII, 135); tämä on ilmiselvästi Dant i Lais ”Lehtien putoaminen” (muodosta Dant in Lais) valeyhdyssanana kirjoitettuna. Prepositiot an ja dan voivat ilmetä muodossa al ja dal ennen l-alkuista sanaa.

Soinnittomien L:n ja R:n eli lh:n ja rh:n käytöstä voidaan vain arvailla. An ”-lle” + lhûg ”lohikäärme” tai rhavan ”villi-ihminen” voivat tuottaa al ’lûg ”lohikäärmeelle”, adh ’ravan ”villi-ihmiselle” (tai monikon artikkelilla in, i ’lýg muodon il ’lyg ”lohikäärmeet” asemasta, mutta idh ’revain ”villi-ihmiset (määr.)”. Heittomerkki ilmaisisi konsonantin, s katoamista alkuperäisissä klustereissa sl- ja sr-, jotka tuottivat äänteet lh- ja rh-. Tämän vahvistaa (?) esimerkki e-’Rach (ks. osio Sekamutaatio alla).

Nasaalimutaatio muuttaa h:n äänteeksi ch, kuten nimessä Narn i Chîn Húrin ”Húrinin lasten tarina”, jossa i Chîn edustaa muotoa in Hîn (vertaa hên ”lapsi”, mon. hîn). On syytä huomauttaa, että KTK:n muoto Narn i Hîn Húrin on väärä. Christopher Tolkien tunnustaa (HoME V, 322): ”Narn i Chîn Húrin – – on kirjoitettu näin kaikissa esiintymissään, mutta muutin nimen sopimattomasti muotoon Narn i Hîn Húrin (koska en halunnut, että Chîn äännettäisiin samoin kuin nykyenglannin chin).” (Vrt. HoME X, 373.) Ennen konsonanttia h > ch prepositiot an ja dan voidaan kirjoittaa yksinkertaisesti a ja da (a chên ”lapselle”, da chên ”lasta vastaan” – ach chên, dach chên voi myös olla mahdollinen, mutta yksikään mutatoitumaton sindarin sana ei ala ch:lla, joten ei voi syntyä sekaannuksia ilmaisuun a hên ”ja lapsi”).

Äänteen hw nasaalimutaatio voi seurata samaa (hypoteettista) kaavaa kuin lh ja rh, esim. an ”-lle” + hwest ”henkäys” > a ’west ”henkäykselle”.

Äänteet th ja f näyttävät olevan immuuneja kaikille mutaatioille. Monikon määr. artikkeli in + thynd ”juuret” luultavasti ilmenisi yksinkertaisesti muodossa i thynd; prepositioiden an ”-lle” ja dan ”vastaan” tapauksissa voitaisiin nähdä muodot ath thond ”juurelle”, dath thond ”juurta vastaan”, tai voitaisiin kirjoittaa pelkkä a thond (joka voidaan ymmärtää väärin ”ja juuri”), da thond. Vastaavasti f:n edellä in > i (vrt. i-Fennyr < in-Fennyr, HoME V, 387 s.v. SPAN). An ja dan saattavat muuttua muotoon af ja daf ennen äännettä f; siinä tapauksessa loppu-f äännettäisiin todella [f] eikä [v] huolimatta Tolkienin tavallisista oikeinkirjoitussäännöistä. Tolkien käytti myös kirjoitusasua ef preposition ed ”ulos” assimiloituneesta muodosta, joka esiintyy f-alkuisten sanojen edellä; katso seuraavaa osiota Sekamutaatio.

Sekamutaatio

Termi ”sekamutaatio” ei ole peräisin Tolkienilta, eikä tiedetä millä nimellä hän kutsui sitä. Julkaistussa materiaalissa tähän mutaatioon ei viitata missään selkeästi, joten ainoastaan sen vaikutuksia joissakin kirjoituksissa voidaan panna merkille. Toisinaan se on pehmeän mutaation, toisinaan nasaalimutaation kaltainen, ja historiallisesti molemmat ovat luultavasti mukana – siksi tätä mutaatiota voidaan kutsua ”sekamutaatioksi” (mutta joskus se eroaa sekä pehmeästä että nasaalimutaatiosta!)

Eräs lause Kuninkaan kirjeessä sisältää peräti kolme sekamutaatiotapausta: erin dolothen Ethuil, egor ben genediad Drannail erin Gwirith edwen ”kevään kahdeksantena [päivänä], tai Konnunlaskussa huhtikuun toisena [päivänä]”. Lauseessa on kolme esimerkkiä prepositioista jotka sisältävät määräisen artikkelin epäsuoran muodon -(i)n: kahdesti erin ”-na, -nä” (or ”yläpuolella; jonakin päivänä” + määr. artikkeli in > umlautin kokenut örin > myöhemmin erin), sekä ben, joka on tässä käännetty ”-ssa”, mutta joka kirjaimellisesti kääntyy ”jnkn mukaan (määr.)” (be ”jnkn mukaan” on selkeästi samaa alkuperää kuin quenyan prepositio ve ”kuten”; näin ollen ben genediad Drannail ”Konnunlaskun mukaan”). Muita määräisen artikkelin muodon -in tai -n sisältäviä prepositiota, kuten nan ”johonkin”, uin ”jostakin, jonkin”, ja mahdollisesti ’nin ”-lle”, seuraisi samanlaiset mutaatiot (ainakin yksikössä – monikossa saattaa sen sijaan esiintyä nasaalimutaatio, vrt. ’ni Pheriannath ”puolituisille”, yhtymästä ’nin [=an in] Periannath). Mutta millaisesta mutaatiosta on kyse?

Loppukonsonantin -n:n perusteella voitaisiin odottaa jotain nasaalimutaation kaltaista, mutta lause Kuninkaan kirjeessä todistaa olettaman vääräksi. Tarkastellaan ilmauksia erin dolothen ”kahdeksantena”, ben genediad ”laskennan mukaan”, erin Gwirith edwen ”huhtikuun toisena”. Muuntumaton muoto sanalle dolothen ”kahdeksas” on selvästi tolothen (vertaa toloth ”kahdeksan”, HoME V, 394 s.v. TOL¹-OTH/OT). Kuitenkaan ei ole kyse nasaalimutaatiosta (**eri[n] tholothen), vaan muutoksesta t > d, joka muistuttaa pehmeää mutaatiota. Mutta pehmeässä mutaatiossa myös g lenitoituisi olemattomaksi. Siltikin, genediad ”laskenta” ja Gwirith ”huhtikuu” ovat jääneet muuntumattomaksi, vaikka niitä edeltävät prepositiot ben ja erin. (Tiedetään että muuntumattomat muodot alkaisivat myös g:llä; sanaa genediad voidaan verrata verbiin gonod- ”laskea”, HoME V, 378 s.v. NOT, kuukauden nimi Gwirith puolestaan mainitaan TSH:ssa liitteessä D.)

Yksikön genetiiviä ilmaiseva artikkeli e, en ”jonkin (tietyn), engl. of the” saa aikaan samankaltaisia mutaatioita. Tarkastellaan Morgoth's Ringissä mainittuja kertomusten nimiä (HoME X, 373). Nimessä Narn e·Dinúviel ”Satakielen taru” nähdään sama ”pehmeä mutaatio” t > d kuin esimerkissä erin dolothen < erin tolothen (koska Dinúvielin muuntumaton muoto on tietenkin Lúthienin tunnettu lisänimi Tinúviel). Mutta jälleen nähdään, ettei soinnillisille klusiileille b, d ja g tapahdu pehmeän mutaation kaltaista muutosta (vrt. Gwirith, genediad, jotka säilyivät ennallaan): toisessa samassa lähteessä mainitussa kertomuksen nimessä Narn e·Dant Gondolin, ”Gondolinin tuhon taru”, sanalle dant ”putoaminen, kaatuminen, tuho” ei ole tapahtunut mutaatiota (tiedetään että muuntumaton muoto on myös dant; vrt. Dantilais ”Lehtien putoaminen = syksy”, HoME XII, 135; vartalo on DAT, DANT ”kaatua”, HoME V, 354). Ei siis nähdä pehmeän mutaation tuotosta **e·Dhant.

Näiden ”ristiriitaisten” mutaatioiden alkuperä on kiistämättä sidoksissa pehmeän mutaation ja nasaalimutaation toimintaan sindarin kehityksen eri vaiheissa. Tässä yhteydessä ei tarvitse perehtyä fonologisiin hienouksiin, vaan ennemminkin vain tuoda esille niiden vaikutukset niiltä osin kuin ne on mahdollista rekonstruoida – suuressa määrin on nimittäin luotettava rekonstruutioihin.

Sekamutaation luotettavimmin oikeaksi todistetut vaikutukset voidaan päätellä yllämainituista esimerkeistä. Soinnittomat klusiilit p, t, c muuttuvat soinnillisiksi äänteiksi b, d ja g (pân ”lankku”, caw ”huippu”, tâl ”jalka” > e-bân ”(määr.) lankun”, e-gâw ”huipun”, e-dâl ”jalan”, ja samalla tavalla erin bân, erin gaw, erin dâl ”lankulla/huipulla/jalalla”). Soinnilliset klusiilit b, d, g säilyvät ennallaan (benn ”mies”, daw ”hämärä”, gass ”aukko” > e-bann ”miehen”, e-daw ”hämärän”, e-gass ”aukon”, ja vastaavasti erin benn ”miehellä” jne.) On tuskin tarpeellista huomauttaa, että sekaannukset ovat mahdollisia, sillä soinnittomien ja soinnillisten klusiilien foneeminen ero katoaa ko. asemassa. Vain asiayhteydestä voi päätellä, tarkoittaako e-gost ”riidan [cost]” vaiko ”kauhun [gost]”.

Alkuklusterin tr- edellä luultavasti olisi genetiivisen artikkelin koko muoto, ja klusteri tr itse muuntuisi muotoon dr, esim. trenarn ”taru” > en-drenarn ”tarun”. Alkuperäinen dr, kuten sanassa draug ”susi”, käyttäytyisi samalla tavalla, mutta siinä ei tietenkään olisi nähtävissä minkäänlaista mutaatiota (en-draug ”suden”). Klusterit pr ja br saattavat molemmat muuntautua muotoon mr, ja artikkelista käytetään lyhentynyttä muotoa e-: prestanneth ”häiriö” > e-mrestanneth ”häiriön”, brôg ”karhu” > e-mrôg ”karhun”. Klusteri bl voi samalla tavoin muuntua muotoon ml-: blabed ”lepatus” > e-mlabed ”lepatuksen”. Tässä kohden sekamutaatio muistuttaa nasaalimutaatiota. Klusterit cl- ja cr- käyttäytyisivät enemmän tr-:n tavoin, muuttuen soinnillisiksi (gl-, gr-), mutta niiden edellä esiintyisi vain artikkelin lyhyt muoto: claur ”loisto” > e-glaur ”loiston”, crist ”hakkuuveitsi” > e-grist ”hakkuuveitsen”. Toisaalta, pitkää muotoa en- käytetään klustereiden gl-, gr-, gw- edellä, jotka eivät muuntuisi: gloss ”lumi” > en-gloss ”lumen” (vrt. Methed-en-glad ”Metsän Raja”, KTK 210), grond ”nuija” > en-grond ”nuijan”, gwath ”varjo” > en-gwath ”varjon”.

Esimerkki Taur-en-Faroth näyttäisi viittaavan siihen, että artikkeli esiintyy f-alkuisten sanojen edellä kokonaisessa muodossaan en- (ks. Silmarillionin liite s.v. faroth – näyttää siltä, että Taur-en-Faroth ei kuitenkaan merkitse tarkalleen ”Metsämiesten kukkulat”). On hyvin epävarmaa, kuinka h, l, m ja th-alkuiset sanat käyttäytyisivät; mahdollisesti genetiivinen artikkeli lyhenisi muotoon e- ja sanan alkukonsonantti säilyisi ennallaan: e-hên ”lapsen”, e-lam ”kielen”, e-mellon ”ystävän”, e-thond ”juuren”. Ehkäpä lyhyt e- esiintyisi myös ennen s-alkuisia sanoja, mutta s:stä tulisi luultavasti h-: salph ”keitto” > e-halph ”keiton”. En- edeltää n-alkuisia sanoja; vrt. Silmarillionissa esiintyvä nimi Haudh-en-Nirnaeth ”Itkunmäki” (kirjaimellisesti ”Mäki Kyynelten”). Ennen r-ää genetiiviinen artikkeli voi ottaa dissimilaation nr > dhr johdosta muodon edh-, esim. edh-rem ”verkon”, mutta en-rem saattaa sekin olla sallittu muoto ainakin Doriathin sindarissa.

Näin ollen jäljelle jää spekuloitavaksi enää kolme alkuäännettä: kaikki kolme ovat perua s-alkuisista klustereista, nimittäin lh, rh ja hw muinaisista äänneasuista sl-, sr- ja sw-. Mitä vaikutuksia sekamutaatiolla on konsonanttien L, R ja W soinnittomille muodoille? Yksi mahdollinen esimerkki on olemassa: lauseke Narn e·’Rach Morgoth ”Tarina Morgothin kirouksesta” (HoME X, 373). Tästä nähdään, että sekamutaation alaisena sanasta ”kirous” tulee ’rach. Huonoksi onneksi sana ei esiinny muualla, joten ei tiedetä millainen sen muuntumaton muoto on. Yleisesti oletetaan, että kyseessä on sanan *grach lenitoitunut muoto. Mutta jos näin on, vastaavat sanat viittaavat siihen, että ”kirouksen” olisi *en-grach. Voi olla että muuntumaton muoto on itseasiassa *rhach, muinainen *srakk-, jolloin heittomerkki ’ sanassa e·’rach ilmaisee tämän s:n katoamista (ja/tai sen vaikutuksien katoamista: perusmuodossa rhach alkukonsonantin soinnittomuus on seurausta muinaisesta s:stä, vaikka erillistä s-äännettä ei sanassa enää olekaan). Jos näin on, voidaan olettaa sekamutaation vaikuttavan samalla tavalla äänteisiin lh ja hw, esim lhûg ”lohikäärme” > e-’lûg ”lohikäärmeen”, hwest ”henkäys” > e-’west ”henkäyksen”.

Prepositiot, jotka sisältävät artikkelin muodossa -n tai -in, laukaisisivat samanlaisia mutaatioita kuin juuri käsitelty genetiiviartikkeli en-, mutta ilmeisesti näillä prepositioilla ei esiinny n:llisten ja ”lyhyiden”, n:ttömien muotojen välistä vaihtelua, joka vastaisi vaihtelua en/e. Artikkelia edustava n on läsnä kaikissa tapauksissa. (Huomaa ero esimerkkien erin dolothen ja e·Dant välillä; ei siis **eri·dolothen, joka noudattaisi samaa mallia kuin e·Dant, tai **en Dant, joka noudattaisi samaa mallia kuin erin dolothen.)

Klusiilimutaatio

Termiä "klusiilimutaatio" ei esiinny Tolkienin julkaistuissa sindaria käsittelevissä teksteissä, mutta siihen ("stop mutation") viitataan yhdessä vuoden 1917 "Gnomish Lexiconin" ensimmäisistä merkinnöistä (ks. PE 11). Myöhemmässä materiaalissa on yksi lyhyt viittaus rakenteeseen, jota voisi nimittää klusiilimutaatioksi, HoME XI, 366: "Kuten o-preposition [-sta, -n; jostakin, jonkin] jälkeen tulevat mutaatiot osoittavat, sen on esihistoriallisella ajalla täytynyt päättyä t- tai d-äänteeseen." Valitettavasti Tolkien ei kertonut enempää näistä mutaatioista. Harvat esimerkit o-preposition esiintymisestä varsinaisissa teksteissä näyttävät osoittavan, että m tai g eivät koe muutoksia sen jälkeen (o menel "taivaasta" ja o galadhremmin ennorath "puiden kietomasta Keski-Maasta" hymnissä Elberethille, + o Minas Tirith "Minas Tirithistä" Kuninkaan kirjeessä), ja että o on tässä muodossa myös ennen vokaaleja (o Imladris "Rivendellistä / Rivendellin" RGEO 70 tengwar-kirjoituksella; vrt. myös Celebrimbor o Eregion "Paatsamalan Celebrimbor" Morian Portin piirtokirjoituksessa). Lisäksi Tolkien esitti huomautuksen primitiivisen et-preposition "-sta, ulos jstk", kehityksestä sindarissa: "[se] säilyttää konsonanttinsa muodossa ed vokaalien edellä, mutta menettää sen ennen konsonantteja, vaikka es, ef ja eth esiintyvätkin usein ennen konsonantteja s, f ja th." Tässä kappaleessa käytetään ed-prepositiota esimerkkinä kuvaamaan sananloppisen klusiilin aiheuttamia mutaatioita siinä määrin kuin ne ovat rekonstruoitavissa. Esimerkkien puutteen vuoksi seuraavasta esityksestä paljon jää päättelynvaraiseksi olettamukseksi.

Tolkien kertoo, että ennen vokaalia ed-prepositio esiintyy perusmuodossaan (esim. ed Annûn "Lännestä"). Ennen konsonantteja ed on muodossa e, mutta seuraava konsonantti muuttuu usein. Jos käsitykseemme sindarin fonologisesta kehityksestä on luottaminen, soinnittomat klusiilit t-, p-, c- muuttuisivat spiranteiksi th-, ph-, ch- (konsonanttiyhtymistä tr-, pr-, cl-, cr- tulisi vastaavasti thr-, phr-, chl-, chr-):

• pân "lauta" > e phân "laudasta"
• caw "huippu" > e chaw "huipusta"
• taur "metsä" > e thaur "metsästä"
• claur "loisto" > e chlaur "loistosta"
• criss "kuilu" > e chriss "kuilusta"
• prestanneth "häiriö" > e phrestanneth "häiriöstä"
• trenarn "tarina" > e threnarn "tarinasta"

Toisaalta soinnilliset klusiilit b-, d-, g- (yksin tai yhtymissä bl-, br-, dr-, gl-, gr-, gw-) eivät muutu: vertaa o galadhremmin ennorath "puiden kietomasta Keski-Maasta" hymnissä Elberethille, jossa galadh "puu" ei ole muuttunut.

• barad "torni" > e barad "tornista"
• daw "synkkyys" > e daw "synkkyydestä"
• gass "reikä, kolo" > e gass "reiästä, kolosta"
• bronwe "kestävyys" > e bronwe "kestävyydestä"
• blabed "räpyttely" > e blabed "räpyttelystä"
• dring "vasara" > e dring "vasarasta"
• gloss "lumi" > e gloss "lumesta"
• groth "luola" > e groth "luolasta"
• gwath "varjo" > e gwath "varjosta"

Tässä hahmoteltu järjestelmä koskee "normaaleja" b, d, g -äänteitä. On huomattava, että ne käyttäytyvät eri tavalla, jos ne ovat kehittyneet primitiivisistä mb, nd, ñg -äänteistä. Katso: "Nasalisoituneiden klusiilien kehitys" alempana.

Myöskään sananalkuiset m- ja n-äänteet eivät muutu:

• môr "pimeys" > e môr "pimeydestä"
• nath "verkko" > e nath "verkosta"

Mutta sananalkuiset h- ja hw- voivat muuttua muotoon ch- ja </b>w</b>-:

• haust "vuode" > e chaust "vuoteesta"
• hwest "tuulahdus" > e west "tuulahduksesta"

Mitä tulee ed-preposition muotoon ennen s-, f-, ja th-konsonantteja, tiedämme, että "es, ef ja eth esiintyvät usein" (HoME XI, 367) ennen näitä konsonantteja:

• sarch "hauta" > es sarch "haudasta"
• falch "rotko" > ef falch "rotkosta"
• thôl "kypärä" > eth thôl "kypärästä"

Tolkienin käyttämä sanamuoto "esiintyvät usein" (eikä "esiintyvät aina") viittaa kuitenkin siihen, että e sarch, e falch ja e thôl olisivat yhtä lailla mahdollisia. Preposition ned *"-ssa", joka todennäköisesti käyttäytyy kuten ed "-sta", ei luultavasti pitäisi olla muodossa nef (vaan mieluummin ne) ennen f-alkuista sanaa, koska muoto nef aiheuttaisi sekaannusta preposition nef "jnk tällä puolella" kanssa. (Sekaannusta ei syntyisi ilman Tolkienin ajatusta, että sananloppuisen [v]-äänteen kirjoitusasu on f sindarin latinalaistyyppisessä ortografiassa; nef "jnk tällä puolella" äännetään [nev], mutta nef ollessaan preposition ned muotona lausuttaisiin [nef]. Ef ja nef prepositioiden ed ja ned muotoina pitäisi tarkkaan ottaen kirjoittaa eph, neph Tolkienin ortografian mukaan, koska ne lausutaan [ef], [nef] – mutta teoksessa War of the Jewels s. 367, Tolkien itse käyttää kirjoitusasua "ef"!)

Soinnittomat likvidat lh, rh saattavat käyttäytyä kuten olemme olettaneet niiden käyttäytyvät konsonanttien heikkenemisen vaikutuksen alaisina: niistä tulee thl-, thr-. (On korostettava, että tämä on spekulaatiota ja parhaimmillaankin vain varauksin tehty arvaus. Sama pätee myös moniin tässä esitettyihin klusiilien muutosten mahdollisiin vaikutuksiin. Kaikista todentamattomista muodoista vain soinnittomien klusiilien käyttäytyminen on suhteellisen varmaa.)

• lhewig "korva" > e thlewig "korvasta"
• Rhûn "Itä" > e Thrûn "Idästä"

Samoin kuin tavallisten soinnilllisten l- ja r-äänteiden tapauksessa, sindarin fonologian perusperiaatteet (siinä määrin kuin ne voidaan rekonstruoida) ehkä osoittavat, että "ulos -sta" esiintyisi tässä täydelllisessä muodossaan ed, huolimatta Tolkienin lausunnosta (HoME XI, 367), jonka mukaan sananloppuinen klusiili katoaa konsonanttien edellä:

• lach "liekki" > ed lach (e lach?) "liekistä"
• rond "luola" > ed rond (e rond?) "luolasta"

Tämä toivottavasti kattaa preposition ed "-sta" aiheuttamat mutaatiot; ned *"-ssa" käyttäytyisi samalla tavalla. Prepositio o "-sta, jnk" aiheuttaa samat mutaatiot, mutta prepositio itse ei tällöin muutu (kuten vaihtelussa ed/e). Tolkien huomautti kuitenkin, että o esiintyy toisinaan muodossa od ennen vokaaleja (HoME XI, 367). Kuten yllä mainitaan, Tolkien itse käytti muotoa o Eregion "Paatsamalan" Morian portin piirtokirjoituksessa ja muotoa o Imladris "Rivendellin/Rivendellistä" (RGEO 70 tengwar-kirjoituksella). Od Eregion ja od Imladris olisivat ilmeisesti olleet mahdollisia, mutta eivät välttämättömiä muotoja. Tolkien huomautti kuitenkin, että od oli tavallisempi o-äänteen kuin muiden vokaalien edessä, joten esim. "örkistä/örkin" pitäisi ehkä kääntää mieluummin od orch kuin o Orch, jotta vältettäisiin kahden peräkkäisen saman vokaalin muodostama hiatus.

Likvidamutaatio

Tämä muunnos on päättelyn ja arvailun varassa. Sitä ei mainita edes ohimennen tai suoraan esimerkkinä missään julkaistussa materiaalissa; silti yleiskäsityksemme sindarin fonologiasta näyttää vaativan sen olemassaoloa. Jos Tolkien piti kiinni omista säännöistään (niinkin hän joskus teki), voisi sindarista odottaa tapaavansa likvidamutaation.

Tiedämme, että sindarissa likvidoja l ja r seuraavat klusiilit jossain vaiheessa muuttuivat spiranteiksi (KTK 364, alaviite); vertaa telerin alpa ja sindarin alph, tai quenyan urco ”örkki” ja sindarin orch. Ilmiö ei rajoitu vain yksittäisiin sanoihin. Selkeästi erillinen prefiksi or- ”yli” aiheuttaa vastaavan muutoksen verbissä ortheri ”hallita, valloittaa”, kirjaimellisesti *”(olla) ylivoimainen” (HoME V, 395, jossa vartalo annetaan muodossa TUR ”valta, hallinta”). Tuskin on syytä epäillä ettei or, myös esiintyessään itsenäisenä prepositiona ”yllä, yläpuolella, -lla”, aiheuttaisi samanlaisia muutoksia sitä seuraavassa sanassa: klusiileista tulee spirantteja.

• pân ”lauta” > or phân ”laudalla, laudan yläpuolella”
• caw ”huippu” > or chaw ”huipulla, huipun yläpuolella”
• tâl ”jalkaterä” > or thâl ”jalkaterällä, jalkaterän yläpuolella”
• benn ”mies” > or venn ”miehen yläpuolella”
• doron ”tammi” > or dhoron ”tammen yläpuolella”

G muuttui alunperin spirantiksi gh, mutta tämä äänne hävisi myöhemmin (sen paikka merkitään heittomerkillä ’):

• galadh ”puu” > or ’aladh ”puun yläpuolella” (arkaainen or ghaladh)

Sillä ei ole merkitystä, onko sananalkuinen klusiili itsenäinen vai konsonanttiyhtymän osa; se muuttuu silti spirantiksi likvidamutaation vaikutuksesta (tr- > thr-, pr- > phr-, cl- > chl-, cr- > chr-, dr- > dhr-, bl- > vl-, br- > vr-, gl- > ’l-, gr- > ’r-, gw- > ’w-)

B:n tavoin m muuttuisi luultavasti v:ksi likvidamutaation vaikutuksesta. Tämä muutos nähdään yksittäisissä sanoissa: vertaa primitiivinen *gormê (quenyassa ormë) ”kiire” josta tulee sindarin gorf (HoME V, 359 s.v. GOR; gorf on tietenkin vain Tolkienin tapa kirjoittaa gorv, koska sananloppuista [v]-äännettä edustaa kirjoituksessa f). Siis:

• mîr ”jalokivi” > or vîr ”jalokiven yläpuolella” (arkaainen or mhîr, jossa mh = nasalisoitu v)

H- ja hw- tuottavat todennäköisesti vahvistuneet muodot ch-, chw- likvidamutaation vaikutuksesta:

• habad ”ranta” > or chabad ”rannan yläpuolella”^[4]
• hwand ”sieni” > or chwand ”sienen yläpuolella”

Muutoksen h > ch osalta, vertaa sanan hall ”korkea” kaltaisen sanan muuttumista muotoon -chal, kun siitä or-etuliitteellä muodostetaan ”ylempää, ylevää, arvostettua” merkitsevä sana – orchal on kirjaimellisesti ”yli-korkea, super-korkea” (”Orchel” HoME V, 363 s.v. KHAL² on virhe, vertaa HoME XI, 305.)

Soinnittomista likvidoista lh, rh ehkä tulee ’l, ’r, kuten otaksuimme käyvän nasaali- ja sekamutaation tapauksessa:

• lhûg ”lohikäärme” > or ’lûg ”lohikäärmeen yläpuolella”
• Rhûn ”itä” > or ’Rûn ”idän yläpuolella”

Soinnillisiin likvidoihin r, l likvidamutaatio ei vaikuttaisi:

• rem ”verkko” > or rem ”verkon yläpuolella”
• lam ”kieli” > or lam ”kielen yläpuolella”

Soinnittomat spirantit f, th, nasaali n ja sibilantti s eivät myöskään muuttuisi:

• fend ”kynnys” > or fend ”kynnyksen yläpuolella”
• thond ”juuri” > or thond ”juuren yläpuolella”
• nath ”verkko” > or nath ”verkon yläpuolella”
• sirith ”virta” > or sirith ”virran yläpuolella”

Yhteenveto

Perus	Pehmeä	Nasaali I	Nasaali II	Seka	Klusiili	Likvida
b…	i v…	i m…	am m…	e-b…	e b…	or v…
bl…	i vl…	i ml…	a ml…	e-ml…	e bl…	or vl…
br…	i vr…	i mr…	a mr…	e-mr…	e br…	or vr…
c…	i g…	i ch…	a ch…	e-g…	e ch…	or ch…
cl…	i gl…	i chl…	a chl…	e-gl…	e chl…	or chl…
cr…	i gr…	i chr…	a chr…	e-gr…	e chr…	or chr…
d…	i dh…	i n…	an n…	e-d…	e d…	or dh…
dr…	i dhr…	in dr…	an dr…	en-dr…	e dr…	or dhr…
f…	i f…	i f…	af f…	en-f…	ef f…	or f…
g…	i ’…	i ng…	an ng…	e-g…	e g…	or ’…
gl…	i ’l…	in gl…	an gl…	en-gl…	e gl…	or ’l…
gr…	i ’r…	in gr…	an gr…	en-gr…	e gr…	or ’r…
gw…	i ’w…	in gw…	an gw…	en-gw…	e gw…	or ’w…
h…	i ch…	i ch…	a ch…	e-h…	e ch…	or ch…
hw…	i chw…	i ’w…	a ’w…	e-’w…	e w…	or chw…
l…	i l…	i l…	al l…	e-l…	ed l…	or l…
lh…	i thl…	i ’l…	al ’l…	e-’l…	e thl…	or ’l…
m…	i v…	i m…	am m…	e-m…	e m…	or v…
n…	i n…	i n…	an n…	en-n…	e n…	or n…
p…	i b…	i ph…	a ph…	e-b…	e ph…	or ph…
pr…	i br…	i phr…	a phr…	e-mr…	e phr…	or phr…
r…	i r…	idh r…	adh r…	edh-r…	ed r…	or r…
rh…	i thr…	idh ’r…	adh ’r…	e-’r…	e thr…	or ’r…
s…	i h…	i s…	as s…	e-h…	es s…	or s…
t…	i d…	i th…	a th…	e-d…	e th…	or th…
th…	i th…	i th…	ath th…	e-th…	eth th…	or th…
tr…	i dr…	i thr…	a thr…	en-dr…	e thr…	or thr…

Erikoistapauksia: b, d, g, jotka ovat peräisin alkuperäisistä nasalisoiduista klusiileista mb, nd, ñg:

Perus	Pehmeä	Nasaali I	Nasaali II	Seka	Klusiili	Likvida
b…	i m…	i mb…	am mb…	e-mb…	e mb…	or b…
d…	i n…	i nd…	an nd…	e-nd…	e nd…	or d…
g…	i ng…	in g…	an g…	en-g…	en g…	or g…

Adjektiivi

Tyypillisiä adjektiivin päätteitä ovat -eb, -en ja -ui: aglareb ”loistava” (< aglar ”loisto”), brassen ”valkohehkuinen” (< brass ”valkohehku”), uanui ”hirviömäinen, kammottava” (< úan ”hirviö”) (AKLA-R, BAN, BAR”S). Kuitenkin monilla adjektiiveilla ei ole erityisiä päätteitä, ja sanamuoto sellaisenaan saattaa kuulua useampaan kuin yhteen sanaluokkaan. Morn ”pimeä” voi olla sekä adjektiivi että substantiivi samoin kuin suomen kielessäkin.

Adjektiivit seuraavat pääsananaan olevan substantiivin lukua. Näyttää siltä, että adjektiivien monikkomuodot muodostuvat samalla tavoin kuin substantiivien monikot, esim. malen ”keltainen”, mon. melin (SMAL). Huomaa, että substantiiveja seuraavien ja niitä määrittävien adjektiivien alkukonsonantti on heikentynyt (katso yllä).

Aran Einior (HoME XII, 358) ”Esikuningas” on englanniksi Elder King, sananmukaisesti ”vanhempi kuningas”. Einior on ainoa tuntemamme esimerkki adjektiivin komparatiivista; positiivimuoto on iaur (esiintyy nimessä Iant Iaur ”Vanha silta”). Etuliite ein- on nähtävästi sukua quenyan superlatiiviprefiksille an-. Etuliite ei ehkä ole muodossa ein- jokaisen adjektiivin yhteydessä; se on ilmeisesti seuraavan i:n vuoksi kokenut vokaalinmukauksen.

Sattumalta saatamme tuntea myös superlatiivimuodon adjektiivista iaur ”vanha”. Elrondin neuvonpidossa Tom Bombadilin sindarinkielinen nimi mainittiin muodossa Iarwain ”Vanhin”. Pääte -wain vaikuttaa superlatiivisuffiksilta. Mutta miksi ei *Iorwain normaalin monoftongisoitumisen au > o kera? (David Salo vastaa: ”Koska kyseessä on sen tapaisen muodon kuin *Yarwanya suora seuraaja (luultavasti näin, sillä en ole varma loppuelementin tarkasta muodosta), jossa vokaali oli umpitavussa.” Tästä en juuri viisastu, mutta en olekaan niin syvästi perehtynyt haltiakielten fonologiaan kuin David.)

Verbit

"Sindarin verbijärjestelmää ei ole täysin ymmärretty – kaukana siitä." Näin alkoi verbien osuus alkuperäisessä sindar-artikkelissani, ja väite on suuressa määrin vieläkin totta. Sen jälkeen minulla on kuitenkin ollut tilaisuus tutustua David Salon tulkintoihin ja teorioihin sindarin verbeistä, ja niinpä seuraava teksti on paljon velkaa hänen työlleen. Davidin teoriat vaikuttavat hyvin uskottavilta. On kuitenkin ymmärrettävä, että käytössämme on tuskallisen pieni määrä esimerkkejä, ja että monet johtopäätökset jäävät tässä vaiheessa alustaviksi. Vaikka Etymologioissa on lueteltu satoja verbejä, varsinaisia sindarinkielisiä tekstejä tunnetaan niin vähän, ettei aina voi varmasti sanoa, miten verbejä on taivutettava. Etymologioissa itsessään Tolkien mainitsi toisinaan muutamia taivutusmuotoja verbin perusmuodon rinnalla, mutta hänen muistiinpanonsa ovat erittäin tiivismuotoisia ja usein on jätetty selvittämättä, mitä taivutusmuotojen on määrä tarkoittaa. Mutta jos harvoista tunnetuista esimerkeistä koettaa tehdä yleistyksiä, ottaen huomioon kaikki mitä ajatellaan tiedettävän eldarilaisten kielten fonologiasta, sindarin kehityksestä ja alkuperäisestä verbijärjestelmästä (sen mukaan kuin se voidaan johtaa quenyasta), saadaan ehkä aikaan tässä luonnosteltu järjestelmä. Yksityiskohdista voi varmasti kiistellä. Saadakseni tekstistä luettavan, hyppään suurimmaksi osaksi niiden päättelyketjujen yli, jotka ovat lopputuloksen taustalla. Varsinainen lähdeaineisto sekä tässä esitetyn järjestelmän rekonstruktion perustelut on esitetty erillisessä artikkelissa. Vaikka väitänkin, että lähdeaineisto on tutkittu läpikotaisin, tulevat julkaisut saattavat hyvinkin hajottaa palasiksi osia hahmottelemastani järjestelmästä. Kuitenkin uskoisin, että suurista linjoista voi olla suhteellisen varma.

Yleistä: sindarin verbit näyttävät jakautuvan kahteen pääluokkaan. Quenyan tavoin voidaan puhua johdetuista verbeistä ja perusverbeistä. Ensimmäinen ja suurempi luokka koostuu verbeistä jotka on alun perin muodostettu yhdistämällä alkuperäiseen vartaloon jokin pääte, kuten *-nâ (sindarin -na), *-jâ (sindarin -ia), *-tâ (sindarin -da/-tha/-ta/-na, fonologisesta ympäristöstä riippuen), *-râ (sindarin -ra) tai *-â (sindarin -a). Koska kaikissa näissä on pääte -a, luokkaa voi nimittää myös A-vartaloisiksi. Toinen, pienempi ryhmä koostuu verbeistä, jotka ovat peräisin suoraan alkuperäisestä vartalosta ilman suffiksia. Esimerkiksi nag- ”purra” on yksinkertaisesti pelkkä vartalo NAK sindarilaisessa muodossaan. Koska tämän luokan verbien preesensvartalossa on -i-, niitä voi nimittää myös I-vartaloisiksi.

Suffiksit: Monissa muodoissaan sindarin verbeihin (johdettuihin tai perusverbeihin) liittyy päätteitä, jotka ilmoittavat luvun ja persoonan. Kuten quenyassa, sindarissa liitetään pääte -r verbeihin joiden subjekti on monikossa, vrt. lause gyrth i-chuinar ”kuolleet jotka elävät” (Letters 417 [kirje 332]) (cuinar ”elävät, ovat elossa” tässä sattumalta nasaalimutaation kokeneessa muodossa chuinar, joka on monikko verbistä cuina ”elää, on elossa”). Muut päätteet ilmaisevat eri persoonia. Tunnettuihin pronominaalipäätteisiin kuuluvat -n ”minä”, -m ”me” ja ilmeisesti -ch tai -g ”sinä” (mahd. myös ”te”). Mahdollisesti monikon päätteellä -r on pelkän monikollisuuden lisäksi merkitys ”he”. Verbi cuina- ”elää, olla elossa” voi nähtävästi saada sellaisia muotoja kuin cuinon ”(minä) elän” (muodosta *cuinan), cuinam ”(me) elämme”, cuinach tai cuinag ”(sinä) elät” (mahd. myös ”(te) elätte”) ja cuinar ”(he) elävät”. 3. persoonan yksiköllä ei näytä olevan omaa päätettä: cuina ”(hän, se) elää”. 3. persoonan yksikköä voi joissakin tapauksissa pitää perusmuotona, johon eri päätteet lisätään muiden persoonien ja lukujen muodostamiseksi.

Perusverbit

Perus- eli päätteettömien verbien (joita kutsutaan myös primaariverbeiksi) taivutus on jonkin verran monimutkaisempaa kuin johdettujen verbien. Tolkien on saattanut pitää tätä verbiryhmää ”vahvoina” verbeinä; ks. HoME XI, 415.

Infinitiivi

Infinitiivi muodostetaan päätteellä -i (ei -o kuten A-kantaisilla):

• fir- > firi ”kuolla, haipua”
• gir- > giri ”vapista”
• ped- > pedi ”puhua”
• pel- > peli ”kuihtua”
• redh- > redhi ”kylvää”

Tämä pääte aiheuttaa vokaaleille a ja o umlautin, joka muuttaa kummankin e:ksi:

• blab- > blebi ”läpättää, lyödä”
• dag- > degi ”surmata”
• dar- > deri ”pysähtyä”
• nor- > neri ”juosta” (arkaainen nöri)
• tol- > teli ”tulla” (arkaainen töli)
• tog- > tegi ”johtaa” (arkaainen tögi)

Jotkut verbit ovat infinitiivissä väistämättä samanmuotoisia; esimerkiksi verbien can- ”kutsua, huutaa” ja cen- ”nähdä” molempien infinitiivi on ceni. On pääteltävä asiayhteydestä kumpaa tarkoitetaan. (Mutta kuten yllä ehdotetaan, sindarissa käytetään usein gerundia siinä, missä infinitiiviä englannissa tai suomessa, ja silloin ero säilyy: caned ”huutaminen”, mutta cened ”näkeminen”.)

Preesens

Näiden verbien preesens muodostetaan kahdella eri tavalla. Yksikön kolmas persoona, joka ei tarvitse erityistä päätettä, on sama kuin verbin vartalo, mutta yksitavuisten verbivartaloiden vokaali pitenee:

• dar- ”pysähtyä” > dâr ”pysähtyy”
• fir- ”kuolla, haipua” > fîr ”kuolee, haipuu”
• ped- ”puhua” > pêd ”puhuu”
• tol- ”tulla” > tôl ”tulee”

(Tämä kattaa kenties myös englannin yhdistetyt aikamuodot: ”is stopping”, ”is fading” jne., mutta emme voi olla varmoja tästä; katso HUOM (i) alla.) Vahvistettuja esimerkkejä tällaisista muodoista ovat blâb (verbin blebi- ”läpättää, lyödä” preesens, HoME V, 380 s.v. PALAP) ja hakusanan TUL- alla (HoME V, 395) annettu selväsanaisempi esimerkki: tôl on käännetty ”(hän) tulee”, mistä nähdään selvästi sen olevan yksikön kolmannen persoonan muoto verbistä teli ”tulla”. Käännös käyttää englannin maskuliinista pronominia (”he comes”), mutta kyseessä on yleinen yksikön kolmannen persoonan muoto, jota voidaan käyttää, vaikka tekijä ei olisi maskuliininen tai edes elollinen. Tämä nähdään toisesta saman muodon sisältävästä esimerkistä, lauseesta tôl acharn ”kosto saapuu” (HoME XI, 254; sivun 301 mukaan Tolkien kirjoitti myöhemmin sen sijaan tûl acharn, mutta tämän muutoksen hyväksyminen aiheuttaisi niin suuren sekasorron verbijärjestelmässä ja fonologiassa, että on paras jättää se huomioimatta tässä vaiheessa). Sanaan acharn ”kosto” ei tavallisesti viitattaisi pronominilla ”hän”.

HUOM (i): Myös preesens pêd ”puhuu” on vahvistettu; se esiintyy (sattumalta lenitoidussa muodossa: bêd) VT:n numerossa 41 (s. 11), josta käy ilmi, että se vastaa quenyan aoristia quete. On epäselvää, onko sindarilla preesensistä eroavaa aoristia; jos on, muodot kuten pêd ovat todennäköisesti aoristeja. Pêd tarkoittaisi ”puhuu” (engl. ”speaks”) erona preesensiin ”on puhumassa, puhuu parhaillaan” (engl. ”is speaking”).

HUOM (ii): Sanan lopussa v kirjoitetaan f:nä. Siksi yksikön kolmannen preesens verbillä lav- ”nuolla” on lâf. Toisissa muodoissa, joissa v ei ole sanan viimeinen kirjain, se myös kirjoitetaan v:nä (esim. levin ”nuolen”, vrt. alla).

Monitavuisissa perusverbeissä (joissa yleensä on jokin prepositionaalinen rakenne etuliitteenä) vokaali ei pidenny, ja yksikön kolmannen preesens on sama muoto kuin itse verbivartalo:

• osgar- ”leikata ympäri, amputoida” > osgar ”amputoi” (tämä muoto mainitaan erityisesti: HoME V, 379 s.v. OS)

Kuten on alustavasti hahmoteltu, kaikkiin preesensmuotoihin paitsi yksikön kolmanteen vaaditaan jokin pääte. Nämä päätteet lisätään infinitiivin kaltaiseen verbimuotoon, siksi pääte -i ja umlaut, kun verbivartalossa on a tai o (i ja e pysyvät muuttumattomina):

• dar- ”pysähtyä” > derin ”pysähdyn”, derir ”pysähtyvät” (useampia subjekteja, esim. in Edhil derir ”haltiat pysähtyvät”), derig/derich ”pysähdyt”, derim ”pysähdymme”
• fir- ”haipua, kuolla” > firin ”kuolen” (jne. eri päätteillä)
• ped- ”puhua” > pedin ”puhun” jne.
• tol- ”tulla” > telin ”tulen” jne.
• osgar- ”amputoida” > esgerin ”amputoin” jne.

Tätä muotoa on pitkään luultu perfektiksi, mikä käsitys esiteltiin myös tämän artikkelin aiemmissa versioissa. Näin luultiin ensisijaisesti Gilraenin linnodin vuoksi, TSH:n liitteessä A: Onen i-Estel Edain, ú-chebin estel anim. Se on käännetty alaviitteessä ”Annoin Toivon dúnedainille, itse jäin paitsi” (kirjaimellisesti ”Annoin Toivon dúnedainille, minä en ole pitänyt toivoa itselleni”). Kuitenkin muiden esimerkkien valossa voi olla parasta tulkita ú-chebin preesensmuodoksi (ja kääntää ”en pidä toivoa itselleni”), olettaen että Tolkienin perfektimuotoinen käännös ”I have kept no hope for myself” on hivenen vapaa ja tekee myönnytyksen luonnolliselle englannille. (Ennen oli epäselvää, mikä oli ú-chebinin perusmuoto; poistamalla negatiivisen etuliitteen ú- ”ei, epä-” ja pehmeän muunnoksen h > ch jonka se aiheuttaa, meille jää hebin ”pidän”. Tämä voisi tulla vartaloista hab-, heb- tai hob- ”pitää (kiinni), säilyttää”, umlaut kun neutraloi vokaalit muodossa hebin. Kannan KHEP ”pitää, säästää” (VT #41, 6), täytyy kuitenkin olla tämän verbin taustalla oleva kanta; perusmuoto on siis heb-.)

Imperfekti

Perusverbien imperfekti käsittää nasaaliloppuliitteen tai väliliitteen, vaikka tämä joskus assimiloituu muotoon, josta sitä ei enää tunnista. Tässä keskitytään ensin yksikön kolmannen muotoihin, koska muut muodot voidaan edelleen johtaa niistä.

Kun verbi päättyy äänteeseen -r, pääte -n yksinkertaisesti liitetään kantaan (jäännös pidemmästä imperfektin päätteestä -ne, joka on edelleen käytössä quenyassa):

• dar- ”pysähtyä” > darn ”pysähtyi”
• gir- ”vapista” > girn ”vapisi”
• nor- ”juosta” > norn ”juoksi”

Kirjaimeen -n päättyvät vartalot käyttäytyvät todennäköisesti samalla tavoin (cen- ”nähdä” > cenn ”näki”). Kirjaimeen -l päättyvillä verbeillä -n-pääte todennäköisesti assimiloituu siihen (pel- ”kuihtua” > pell ”kuihtui”). Esimerkkejä ei ole, mutta tähän voidaan päätyä quenyan perusteella.

Mitä tulee verbivartaloihin, jotka päättyvät -b, -d, -g, -v, -dh, imperfektiä osoittava nasaalielementti esiintyy näissä väliliitteenä päätteen sijaan. Se tarkoittaa, että sitä ei lisätä sanan perään, vaan viimeisen konsonantin eteen. Tällä on seurauksia, jotka voivat yllättää eldarilaisten kielten kehitykseen tutustumattoman opiskelijan. Sindarissa vokaalin jälkeiset -b, -d, -g, -v, -dh periytyvät aiemmista p, t, c, b (tai m) ja d:stä. Mutta liitettäessä nasaali vokaalin ja konsonantin väliin, tämä muutos ei voi tapahtua: liite ”suojaa” konsonanttia vokaalilta, joka muuten aiheuttaisi sen muuttumisen. Siksi -b, -d, -g palaavat p, t, c:ksi liitteen jälkeen. Itse asiassa ne eivät palaa, ne eivät koskaan muuttuneetkaan:

• had- ”singota, heittää” > hant ”sinkosi, heitti” (alkuperäinen kanta KHAT; tämä imperfekti on itse asiassa erikseen mainittu: HoME V, 363)
• cab- ”hypätä” > camp ”hyppäsi” (alkuperäinen kanta KAP)
• dag- ”tappaa, surmata” > danc ”surmasi (alkuperäinen kanta NDAK; sindarissa c = k).

(Kuten saattaa huomata, nasaaliliite joka useimmiten on n, assimiloituu m:ksi ennen p:tä.)

Oletettavasti dh, aikaisemmasta d:stä käyttäytyy samalla tavalla:

• redh- ”kylvää” > rend ”kylvi” (kanta RED)

Eräs vahvistettu tapaus on gwend (tai gwenn), verbin gwedhi ”sitoa” imperfekti (HoME V, 397 viitteen WED- alla, jossa infinitiivi annetaan muodossa ”gwedi”, mutta tämä on varmasti luettu väärin, oikea muoto on gweði = gwedhi; vertaa sukulaissanaan angweð = angwedh). Tolkien kuitenkin huomautti, että gwendin syrjäytti myöhemmin gwedhant (HoME V:ssä kirjoitettu gweðant), aivan kuin se olisi johdettu verbi *gwedha-. Ehkä haltiat (/Tolkien) eivät pitäneet -nd-päätteisistä imperfekteistä. Saattaa olla, että imperfektin rend ”kylvi” (ei suoraan vahvistettu Tolkienin papereissa) vastaavasti korvasi redhant myöhemmässä sindarissa.

Monitavuisten verbien imperfekti muodostetaan päätteellä -nn (-nd:n sijaan), jos rekonstruoituun sindarin fonologiaan on luottaminen. Vain kaksi sellaista verbiä tunnetaan: neledh- ”mennä sisään, astua sisään” (imperf. nelenn?) ja edledh ”lähteä maanpakoon” (imperf. edlenn?). Jälkimmäinen ei ole suoraan vahvistettu, vaan rekonstruoitu ”noldorin” sanasta egledh- (HoME V, 368 s.v. LED).

Myös v-loppuiset verbit saattavat käyttäytyä erikoisesti. Useimmiten vokaalin jälkeinen v on tullut aiemmasta b:stä, joten jossain vaiheessa nämä verbit varmasti päättyivät -mb:hen (nasaali väliliite ilmenee m:nä ennen b:tä aivan kuten ennen p:tä). Mutta sanan päättävä mb muuttui sindarissa pelkäksi m:ksi. (Vrt. HoME XI, 394, missä Tolkien toteaa, että sindarissa primitiivisestä *lambêsta (”kieli”) tuli lam, joka varmasti edustaa aiempaa muotoa *lamb. Vertaa ”noldorin” muotoa lham(b) (HoME V, 367 s.v. LAB), joka vastaa sindarin sanaa lam(b). Siksi -v:hen päättyvien perusverbien imperfektin pääte saattaa olla -m, muodosta -mb:

• lav- ”nuolla” > lam (varhaisempi lamb) ”nuoli” (substantiivi lam ”kieli” on sukulaissana ja sen fonologinen historia on täsmälleen samanlainen)

Kuten yllä on mainittu, tähän asti johdetut muodot ovat yksikön kolmansia. Muut muodot johdetaan hyvin helposti samoilla, yllämainituilla päätteillä: -n ”minä”, -m ”me”, -r ”ne, he” tai pelkkä monikkomuoto, jne. Kysymys kuuluukin, mikä yhdistävä vokaali lisätään verbin ja päätteen väliin. Fonologisen historian kannalla voisi tietysti odottaa e:tä: Quenyan muotoa quenten ”sanoin” vastaavan sindarin muodon voisi olettaa olevan *pennen. Ainoa saatavilla oleva esimerkki osoittaa kuitenkin toiseen suuntaan, ja tämä onkin yksi niistä tapauksista, joissa kokonaista verbiluokkaa koskeva sääntö täytyy yleistää yhdestä muodosta. Olisin halunnut muita (ja etenkin myöhempiä) esimerkkejä varmistaakseni että tämä ei ollut vain hetkellinen oikku Tolkienin ”noldorin”/sindarin kehityksessä, tai jopa lukuvirhe Christopher Tolkienin osalta.

Kyseinen esimerkki löytyy Etymologioista, HoME V, 363 s.v. KHAT ”singota, heittää”. Aluksi esitellään verbi hedi, joka on selvästi vartalon had- täysin säännöllinen infinitiivi, mutta tämän jälkeen luetellaan kaksi muotoa, jotka erikseen ilmoitetaan imperfekteiksi: hennin ja hant. Jälkimmäinen on selvästi yksikön kolmas ”heitti”, muodostettuna had-:ista nasaaliliitteellä niiden sääntöjen mukaan, joita olemme yrittäneet hahmotella (jopa käyttäen tätä esimerkkiä). Mutta muodon hennin (päätteellä -n, jonka tiedetään tarkoittavan ”minä”), täytyy olla yksikön ensimmäisen imperfekti ”heitin”. -Nt:n muuttuminen -nn:ksi vokaalien välillä on odotettavissa fonologian perusteella, mutta yllättävää on i:n käyttö yhdistävänä vokaalina ennen pronominipäätettä. Olisi houkuttelevaa sivuuttaa hennin tulkitsemalla, että se on väärin luettu hannen, mutta umlaut a > e tapahtuu nimenomaan silloin, kun seuraavassa tavussa on i. Tiedossa on tapauksia, joissa a/e ja e/i ovat sekoittuneet Tolkienin käsialaa tulkitsevien toimittajien teksteissä, mutta oletus että Christopher Tolkien onnistui tulkitsemaan väärin kaksi vokaalia samassa sanassa, ja että tulos vain sattui mukailemaan kauniisti sindarin fonologiaa, saattaa mennä liian pitkälle. Saattaa olla, että JRRT kuvitteli muotojen kuten hannen olevan uudistettuja analogisiksi vastaavien preesensmuotojen kanssa (tässä tapauksessa hedin ”heitän”), missä tapauksessa yhdistävä vokaali i ja sen seurauksena myös umlaut siirtyivät imperfektiin samanlaisina kuin preesensissä: hannen > hennin.

Tämä esimerkin hyväksymisestä seuraa, että on muotoiltava seuraava sääntö: Kaikki perusverbien imperfektimuodot, paitsi yksikön kolmas, muodostetaan lisäämällä -i- ja sopiva pääte yksikön kolmannen imperfektimuotoon:

• gir- ”vapista” > imp. yks.3. girn ”vapisi” > girnin ”vapisin” > girnim ”vapisimme”, girnig/girnich ”vapisit”, girnir ”vapisivat”
• cen- ”nähdä” > imp. yks.3. cenn ”näki” > cennin ”näin” (jne. päätteillä muodostettuna)

Kuten esimerkki hant > hennin osoittaa, yhdistävä vokaali i aiheuttaa normaalin umlautin edeltävässä tavussa, a ja o molemmat muuttuvat e:ksi:

• dar- ”pysähtyä, seisahtua” > imp. yks. 3. darn ”pysähtyi” > dernin ”pysähdyin” jne.
• nor- ”juosta” > imp. yks. 3. norn ”juoksi” > nernin (arkaainen nörnin) ”juoksin” jne.

Esimerkki hant > hennin kuvaa myös erästä muuta ilmiötä: kaikki imperfektissä ilmenevät sanan lopussa olevat konsonanttiryhmät eivät voi pysyä muuttumattomina kun ne eivät enää ole sanan lopussa, vaan niistä on tullut kahden vokaalin välisiä päätteen lisäämisen vuoksi. Klusterit -nt, -nc, -mp muuttuvat -nn-, -ng-, -mm-:ksi:

• ped- ”puhua” > imp. yks. 3. pent ”puhui” > pennin ”puhuin” jne.
• dag- ”surmata” > imp. yks. 3. danc ”surmasi” > dengin ”surmasin” jne.
• cab- ”hypätä” > imp. yks. 3. camp ”hyppäsi” > cemmin ”hyppäsin” jne.

Kuten nt:stä, myös nd:stä tulee vokaalien välissä nn:

• gwedh- ”sitoa” > imp. yks. 3. gwend ”sitoi” > gwennin ”sidoin” jne.

Sanan päättävä m (yleensä aiemmasta mb:sta) muuttuisi -mm-:ksi:

• lav- ”nuolla” > imp. yks. 3. lam ”nuoli” > lemmin ”nuolin” jne.

Futuuri

Futuurin osalta on oletettava, että pääte -tha pätee myös tähän verbiluokkaan, mutta ilmiselvästi tarvitaan jokin yhdistävä vokaali. Vaikka ainuttakaan suoraa esimerkkiä ei tunneta, analogia muiden muotojen kanssa viittaa siihen, että sanaan liitettäisiin i ennen futuuripäätettä. Tämä i aiheuttaisi normaalin umlautin missä kuuluukin. Lyhyesti sanottuna, futuuri voidaan muodostaa tässä verbiluokassa lisäämällä pääte -tha verbin infinitiivimuotoon (katso säännöt yllä):

• dar- ”pysähtyä” > inf. deri > fut. deritha ”pysähtyy”
• ped- ”puhua” > inf. pedi > fut. peditha ”puhuu”
• gir- ”vapista” > inf. giri > fut. giritha ”vapista”
• tol- ”tulla” > inf. teli (arkaainen töli) > fut. telitha (arkaainen tölitha) ”tulee”

Näihin (yks. 3) futuurimuotoihin voidaan lisätä normaalit päätteet, aivan kuin on laita johdettujen verbien kyseessä ollessa: telithon ”tulen”, telitham ”tulemme”, monikko telithar ”tulevat” jne. (Kuten tavallista, -a:sta tulee -o ennen yksikön ensimmäisen päätettä -n, siksi telithon eikä **telithan.)

Imperatiivi

Perusverbien imperatiivi muodostetaan helposti päätteellä -o:

• dar- ”pysähtyä” > daro ”pysähdy!”
• ped- ”puhua” > pedo ”puhu!”
• tir- ”katsoa” > tiro ”katso!”
• tol- ”tulla” > tolo ”tule!”

Kolme näistä on vahvistettu TSH:ssa: Haltia pysäytti Saattueen käskyllä daro! sen saapuessa Lórieniin. Pedo ”puhu, sano” löytyy Morian portin kirjoituksesta (pedo mellon, mikä pitäisi kääntää ”sano ystävä”, vaikka Gandalf ensin käsitti sen tarkoittavan ”puhu, ystävä”). Puhuessaan kielillä Cirith Ungolissa Sam käyttää fraasia a tiro nin, Fanuilos! ”oi katso puoleeni, Ikivalkea!” (eräs Vardan nimistä); käännös lähteissä Letters 278 ja RGEO 72.

Aktiivipartisiippi

Tämän luokan aktiivipartisiippi käyttäisi luultavasti päätettä -el (vanhempi muoto *-ila):

• dar- ”pysähtyä” > darel ”pysähtyvä/-t”
• ped- ”puhua” > pedel ”puhuva/-t”
• tol- ”tulla” > tolel ”tuleva/-t”

Kuitenkin vartalovokaalin ollessa i, tämä pääte näyttää laajenevan muotoon -iel (Näin tapahtuu ehkä vain äänteiden n, l ja r jälkeen, kenties sen vuoksi että ylimääräinen i joka niiden perään ilmestyy, heijastaa äänteiden n, l ja r palatalisaatiota. Palatalisaation aiheutti niiden edellä kielen vanhemmassa muodossa esiintynyt i.):

• fir- ”kuolla, haipua” > firiel ”kuoleva/-t, haipuva/-t”
• gir- ”puistattaa” > giriel ”puistattava/-t”
• glir- ”laulaa” (myös ”lausua runoa”) > gliriel ”laulava/-t” (tai ”lausuva/-t”)
• tir- ”katsoa, vahtia” > tiriel ”katsova/-t, vahtiva/-t” (ainut vahvistettu esimerkki, ks. alla)

Aktiivin partisiipin perfekti

Aktiivin partisiipin perfektin näyttäisi muodostavan pääte -iel yhdistettynä vartalon vokaalin pitenemiseen. Vokaalista i tulisi yksinkertaisesti pitkä í:

• fir- ”kuolla, haipua” > fíriel ”kuollut/kuolleet, haipunut/haipuneet”
• glir- ”laulaa” (/”lausua”) > glíriel ”laulanut/laulaneet” (/”lausunut”)
• tir- ”katsoa, vahtia” > tíriel ”katsonut/katsoneet, vahtinut/vahtineet”

(Vain vokaalin pituus siis erottaa muodot tiriel ”katsova” ja tíriel ”katsonut”. Vertaa RGEO 73, missä Tolkien selittää, että kun palann-diriel tarkoittaa ”kauas tuijottava”, palann-dírielillä taas on perfektiivinen merkitys: ”kauas tuijottanut”. Näissä sanoissa -diriel/-díriel ovat yksinkertaisesti sanojen -tiriel/-tíriel lenitoidut muodot.)

Tämä vokaalin piteneminen tapahtui luultavasti niin aikaisin, että myöhemmät pitkiin vokaaleihin vaikuttavat muutokset täytyy myös ottaa huomioon. Aiemmat é, á, ó esiintyvät vokaaleina í, ó, ú heijastaen muutosta joka tapahtui muinaissindarin aikana:

• mad- ”syödä” > módiel (vanh. mádiel) ”syönyt/syöneet”
• ped- ”puhua” > pídiel (pédiel) ”puhunut/puhuneet”
• nor- ”juosta” > núriel (nóriel) ”juossut/juosseet”

Vaikuttaa siltä, että kummallakaan näin muodostettavalla aktiivin partisiipilla (-el, -iel) ei ole erillistä monikkomuotoa.

Passiivipartisiippi

Tässä verbiluokassa passiivipartisiippi muodostetaan liittämällä pääte -en imperfektin yksikön kolmanteen (katso säännöt yllä):

• dar- ”pysähtyä” > imp. yks. 3. darn ”pysähtyi” > pass. partis. darnen ”pysähdytty”
• sol- ”sulkea” > imp. yks. 3. soll ”sulki” > pass. partis. sollen ”suljettu” (viimeinen muoto on ainut tästä verbistä vahvistettu: TSH:ssa viitataan Fen Holleniin, ”Suljettuun Oveen” Minas Tirithissä, hollen on oletettavasti lenitoitu muodosta sollen)
• tir- ”katsoa, vahtia” > imp. yks. 3. tirn ”katsoi, vahti” > pass. partis. tirnen ”katsottu, vahdittu”

(Viimeinen on vahvistettu Silmarillionissa, nimessä Talath Dirnen ”Vartioitu Tasanko”: Dirnen on muodon tirnen lenitoitu muoto.)

Sananloppuiset -nt, -nc, -mp, -nd, -m muuttuvat jälleen muotoihin -nn-, -ng-, -mm-, -nn-, -mm- saadessaan peräänsä vokaalin:

• ped- ”puhua” > imp. yks. 3. pent ”puhui” > pass. partis. pennen ”puhuttu”
• dag- ”surmata” > imp. yks. 3. danc ”surmasi” > pass. partis. dangen ”surmattu” (vahvistettu: HoME V, 375 s.v. NDAK)
• hab- ”vaatettaa” > imp. yks. 3. hamp ”vaatetti” > pass. partis. hammen ”vaatetettu”
• redh- ”kylvää” > imp. yks. 3. rend ”kylvi” > pass. partis. rennen ”kylvetty”
• lav- ”nuolla” > imp. yks. 3. lam ”nuoli” > pass. partis. lammen ”nuoltu”

Näillä -en-päätteisillä partisiipin passiiveilla monikkomuoto päättyy -in, mikä aiheuttaa normaalit umlautit: a ja o molemmat muuttuvat e:ksi:

• dangen ”surmattu” > dengin ”surmatut”
• hollen ”suljettu” > hellin (arkaainen höllin) ”suljetut”

(Vertaa: Haudh-en-Ngengin ”Surmattujen Kukkula” Silmarillionissa; ndengin on eräs muoto sanasta dengin.) Kuten muulloinkaan, umlaut ei vaikuta vokaaleihin e tai i:

• pennen ”puhuttu” > pennin ”puhutut”
• tirnen ”vahdittu” > tirnin ”vahditut”

Gerundi

Viimeisenä muotona on gerundi, verbin nominaalimuoto, jota voi myös käyttää englannin tai suomen infinitiivien kääntämiseen (ks. edellä). Perusverbien gerundi muodostetaan yksinkertaisesti lisäämällä pääte -ed:

• cab- ”hypätä” > cabed ”hyppääminen” (= ”hyppy”)
• cen- ”nähdä” > cened ”näkeminen”
• glir- ”laulaa” > glired ”laulaminen”
• tol- ”tulla” > toled ”tuleminen”

Sindarin verbit cab- ja cen- on itse asiassa vahvistettu ainoastaan gerundeina! Silmarillionissa kuru, jossa Túrin surmasi Glaurungin oli nimeltään Cabed-en-Aras eli ”Peuran loikka” (”Hyppääminen-Peuran”). Verbi cab- on ilmiselvästi lähtöisin kannasta KAP ”loikka”, mutta sitä ei mainita Etymologioissa tämän kannan alla (HoME V, 362). Cened, ”katsominen” esiintyy osana yhdyssanaa cenedril, ”peili” (HoME VI, 466).

Pronominit

Tunnettuja sindarin pronomineja ovat:

Yksikön 1. persoona: Itsenäinen pronomini im ”minä”, myös pääte -n; vrt. myös nin ”minut, minua”, genetiivi nín ”minun”, myös anim ”itselleni” (engl. for myself; ilmeisesti an ”jollekin, jotain varten” + im ”minä, *minut, *minua”) ja enni ”minulle” (engl. to me).
Yksikön 2. persoona: Pääte -ch, jos oletetaan, että agorech todella tarkoittaa *”sinä teit”; vrt. myös kunnioittava datiivimuotoinen pronomini le ”Teille”, jonka sanotaan olevan peräisin quenyasta (RGEO 73), ja lín, genetiivimuoto ”sinun”.
Yksikön 3. persoona: E ”hän (mask.)”, genetiivi dîn ”hänen (mask.)” (voidaan luultavasti kirjoittaa myös dín, vrt. sanaan lín ”sinun” edellä). Sana den Isä meidän -rukouksen käännöksessä saattaa olla objektimuoto ”sen, sitä”; jos näin on, se saattaa kattaa myös merkityksen ”hänet, häntä (mask.)” (ja tällöin myös dîn saattaa tarkoittaa sekä ”sen” että ”hänen (mask.)”, koska sanat ovat selvästi sukua toisillleen).
Monikon 1. persoona: Pääte -m ”me” (sanassa avam ”me emme”, HoME XI, 371), ilmeisesti itsenäiset pronominit men ja mín (”me” tai ”meidät, meitä”), myös ammen ”meille” tai ”meidän” (engl. for us, of us; muodosta *an men, jossa an ”jollekin”, men = ”meidät, meitä”?) ”Meidän” on sindariksi vín.
Monikon 2. persoona: ei tunnettuja pronomineja, ellei -ch ole sekä yksikön ”sinä” että monikon ”te” (vrt. HoME XII, 45–46)
Monikon 3. persoona: hain ”ne, *heidät” (engl. them), luultavasti myös subjektimuoto ”ne, *he” (engl. they)

Kun pronominipääte -n ”minä” lisätään -a-loppuiseen vartaloon, tämä vartalon vokaali näyttää muuttuvan -o:ksi; vertaa muotoja avam ”me emme” ja avon ”minä en” (HoME XI, 371; ava = kieltäytymistä ilmaiseva verbi, engl. won't). Vrt. myös muotoja linnon ”minä laulan” ja linnathon ”minä laulan (futuuri)”; vartalot ovat ilmeisesti linna ja *linnatha (jolloin *linnam ”me laulamme”, *linnach ”sinä laulat”?).

Vaikka itsenäinen sana nín ”minun” tunnetaan (KTK 60), on olemassa myös pääte -en, jolla voidaan ilmaista sama merkitys. Se esiintyy sanassa lammen ”kieleni” Gandalfin loitsussa Morian portin edessä (TSH I/2.4., käännös: HoME VI, 463). Vertaa quenyan päätteeseen -nya ”minun”. Toinen esimerkki tämän päätteen vastineesta sindarissa saatiin heinäkuussa 2000, kun Vinyar Tengwarissa julkaistiin lause, jossa esiintyy sana guren ”sydämeni” (VT41, s. 11, 15). Oletettavasti sindarissa on muitakin possessiivisia pronominipäätteitä, mutta ainoastaan -en ”minun” on julkaistu. Koska Tolkien muualla ilmaisee merkitykset ”minun” ja ”hänen” itsenäisillä pronomineilla, voi olla, että hän muutti toistuvasti mieltään siitä, käyttikö sindar päätteitä vai itsenäisiä genetiivipronomineja.

Genetiivipronominin dîn lisäksi Kuninkaan kirjeessä esiintyy în: kuningas haluaa tavata mellyn în phain, kaikki ystävänsä. Vaikka în, aivan kuten sana dîn, on käännetty englanniksi ”his”, se näyttää itse asiassa olevan refleksiivinen genetiivipronomini, joka viittaa lauseen subjektiin. Sindar saattaa pitää erillään kaksi asiaa, jotka tavallisesti ilmaistaan samalla tavoin englannissa. (Myös suomessa nämä erottuvat toisistaan.) Kaksi lausetta, kuten: *i venn sunc haw în ja *i venn sunc haw dîn, käännettäisiin molemmat englanniksi ”the man drank his juice”, mutta suomeksi ensimmäinen olisi ”mies joi mehuaan” ja toinen ”mies joi hänen mehuaan”. Ensimmäisessä mies joi omaansa ja toisessa jonkun muun mehua.

Etymologioissa luetellaan kannan S- kohdalla joitain ”noldorin” pronomineja, mutta ei ole tiedossa, ovatko ne päteviä TSH-tyylisessä sindarissa: ho, hon, hono ”hän (mask.)”, he, hen, hene ”hän (fem.)”; ha, hana ”se”. Monikoiksi ilmoitetaan huin, hîn, hein, jotka ilmeisesti tarkoittavat ”he” (ryhmästä miehiä), ”he” (ryhmästä naisia) ja ”ne”. Hein tultaisin myöhemmin näkemään muodossa hain säännöllisen äänteenmuutoksen takia. Vrt. Morian portin kaiverrus: Im Narvi hain echant ”Minä Narvi ne (= kirjaimet) tein”.^[5] Lisäksi ”noldorin” pronominin huin muoto (Kolmannen Ajan) sindarissa olisi *hýn.

Kääntäjien huomautukset

1. ↑ Huomaa, että nelchaenen näyttää tarkoittavan ”kolmaskymmenes” (sekä Salo, Hostetter että Renk analysoivat sanan samantapaisesti: nel- ”kolme” + caen ”kymmenen” + -en, adjektiivinjohdin, jolla on muodostettu järjestysluku), vaikka Tolkienin englanninkielisessä tekstissä puhutaan 31. päivästä. Hostetterin ehdottama selitys on, että nelchaenen uin Echuir kenties tarkoittaa ”kolmaskymmenes päivä koiton ensimmäisestä päivästä eteenpäin”, ts. koiton 31. päivä. Kirjallisuutta:
   • David Salo: A Gateway to Sindarin, s. 229
   • Carl F. Hostetter: The “King's Letter” : An Historical and Comparative Analysis (VT 31)
   • Thorsten Renk: The Eldarin Numerals, osio ”Interlude II: The King's Letter”.
2. ↑ Ilmeisesti oikea käännös sanalle habad olisi ”kenkä”. Julkaistu käännös ”shore” on todennäköisesti lukuvirhe käsikirjoituksen sanasta ”shoe”. Ks. Lambengolmor 735.
3. ↑ Etymologioissa SALÁK-WÊ, ei SALÂK-WÊ.
4. ↑ Oikeat merkitykset todennäköisesti ”kenkä” ja ”kengän yläpuolella”. Katso aiempi huomautus sanasta habad.
5. ↑ Oikeammin ”ovet”.