Serni
Serni[1] oli yksi Lebenninissä, Gondorin maakunnassa, virranneista joista. Se sai alkunsa Lebenninin ylämailta ja laski Belfalasin Lahteen Anduinin suiston länsipuolella. Hiukan ennen Merta Serniin virtasi Ered Nimraisilta Gilrain. On tosin epäselvää, kummalla nimellä jokea kutsuttiin Gilrainin ja Sernin yhdyttyä – Tolkienin aihetta koskevat kirjoitukset ovat ristiriitaisia.
Serni kuljetti mukanaan paljon hiekkaista maa-ainesta, ja siitä se oli saanut nimensäkin: sindarin sana sarn[2] tarkoittaa 'pikkukiveä' ja Serni on siitä johdettu adjektiivi- tai kollektiivimuoto. Hiekasta muodostui joen suulle särkkiä, jotka ainakin myöhempinä aikoina pakottivat Anduinille pyrkivät laivat purjehtimaan Tol Falasin itäpuolitse. Jo ennen merta Sernin täytyi olla varsin leveä ja matala, sillä Linhirin kaupungissa aivan joen suun tuntumassa sen ylitti kahlaamo. Linhiriin asti oli kuitenkin mahdollista purjehtia, vähintään pienillä aluksilla ja ainakin vielä Kolmannen Ajan lopulla, sillä Sormuksen Sodassa gondorilaiset saivat puolustaa kahlaamoa jokea ylös hyökänneitä umbarilaisia ja haradrimia vastaan.
Lähteitä
Viitteet
- ↑ Teoksen The Adventures of Tom Bombadil esipuheen alaviitteessä 1 joen nimi mainitaan muodossa Sernui. Koska kaikkialla muualla nimi esiintyy yhdenmukaisesti Serninä, tämä yksi eriävä muoto on mitä todennäköisimmin puhdas virhe.
- ↑ Keskeneräisten tarujen kirjan hakemistossa (samoin kuin alkuteoksessakin) on tässä kohden virhe, sern po. sarn. Ks. VT #42, s. 11.