Kirjaudu / luo oma tunnus

 ? 

Gandalf

Ihmisten Vallan aika

Ohjattu sivulta Seitsemäs Aika

Ihmisten Vallan ajan (engl. Dominion of Men) sanotaan varsinaisesti alkaneen Kolmannen ja Neljännen Ajan taitteessa, kun Aragorn vuonna 3019 K.A. Sormuksen Sodan päätteeksi nousi Yhdistyneen Kuningaskunnan valtaistuimelle. Ihmisten Valta ei toki koittanut yhdessä yössä, se oli pitkän ja väistämättömän historian tulos. Jo Toinen ja Kolmas Aika olivat haltioille haipumisen vuosia - ja omalla tavallaan koko ihmisten historia oli ollut nousujohteinen aina heidän heräämisestään Hildórienin maassa Auringon noustessa ensi kertaa Ensimmäisellä Ajalla. Ihmisten Vallan aikana muiden rotujen, haltioiden, kääpiöiden ja lopulta hobittienkin, osa oli huveta ja antaa tilaa Ilúvatarin Nuoremmille Lapsille.

Ihmisten Vallan aika jatkuu oikeastaan yhä vieläkin, sillä kuten Tolkien useasti mainitsi, hänen tarinansa sijoittuvat meidän maailmamme muinaishistoriaan - vain kuviteltuna ajanhetkenä. Tämän ajanhetkenkin hän määritti eräässä kirjeessään Rhona Bearelle verrattain tarkasti: 1950-luvulla oli hänen mukaansa Sormuksen Sodasta kulunut jotakuinkin kuusi vuosituhatta. Se tarkoittaa, että mikäli Ajat olisivat jatkuneet yhtä pitkinä kuin Toinen ja Kolmas Aika, eläisimme Viidennen Ajan loppuvuosia. Hän kuitenkin epäili myöhempien Aikojen olleen lyhyempiä, joten hän arveli meidän elävän luultavasti pikemminkin Kuudennen Ajan lopulla tai jo Seitsemännellä Ajalla.

Lähteet