Pelargir

Pelargir, "Kuninkaallisten Laivojen Valkama" (engl. Garth of Royal Ships), oli Gondorin alueen vanhin kaupunki ja tärkein satama. Se oli myös Lebenninin maakunnan pääkaupunki.

Vuosien kirjan mukaan númenorilaiset merenkävijät perustivat sataman Anduin- ja Sirith-jokien yhtymäkohtaan kuningas Tar-Ancalimonin hallituskaudella vuonna 2350 ta. Aluksi se oli todennäköisesti merkitykseltään vähäisempi kuin númenorilaisten suurin ja tärkein tukikohta Keski-Maassa, Umbar, tai pohjoisempana rannikolla sijainnut Lond Daer. Kuitenkin kuningas Ar-Adûnakhôrin aloitettua haltiamielisten Uskollisten vainot monet muuttivat pois Númenorista Keski-Maan pohjoisille rannikoille, missä haltioita vielä asui. Pelargirista kasvoi Uskollisten tärkein tukikohta rannikolla.

Toisen ajan lopussa Númenorin uppoamista seurannut luonnonmullistus muutti rantaviivaa niin, että aikaisemmin meren rannalla sijainnut Pelargir jäi sisämaahan Anduinin suiston siirtyessä kymmeniä virstoja lännemmäksi. Númenorin pakolaisista Isildurin ja Anárionin viisi laivaa laskivat maihin Pelargirissa vuonna 3320 ta., mutta he eivät jääneet Pelargiriin vaan perustivat oman valtapiirinsä pohjoisemmaksi Anduinin molemmille rannoille Ered Nimraisin ja Mordorin väliin. Pelargirista tuli osa Gondorin valtakuntaa.

Kolmannella ajalla kaupunki kukoisti Merikuninkaiden aikana, jolloin se oli Gondorin laivaston päätukikohta. Eärnil I:n ja Hyarmendacil I:n hallituskausina kukistui Pelargirin pahin kilpailija, Umbar. Pelargirin huippuhetki koitti 1400-luvulla Sukuriidan aikana, jolloin Castamir Anastaja teki siitä hetkeksi Gondorin keskuskaupungin – on tosin epäselvää, siirsikö hän valtaistuinta koskaan sinne, vaikka sitä tiettävästi ainakin suunniteltiin. Sisällissodassa pelargirilaiset puolustivat Castamiria ja hänen puoluettaan.

Castamirin kaaduttua Eruin kahlaamoilla hänen poikansa vetäytyivät tukijoineen Pelargiriin ja vastustivat siellä Eldacarin joukkoja vielä vuoden ajan. Lopulta he vetäytyivät perheineen, aarteineen ja laivamiehineen Gondorin laivaston mukana Umbariin ja perustivat sinne itsenäisen ruhtinaskuntansa ja turvapaikan kaikille kuninkaan vihollisille. Tämän jälkeen Pelargir ei enää koskaan ollut täysin turvassa.

Vuonna 1634 ka. Castamirin jälkeläiset Sangahyando ja Angamaitë kostivat isoisoisänsä puolesta hyökkäämällä laivoillaan Pelargiriin, tuhoamalla Gondorin laivaston ja valtaamalla kaupungin ylläköllä. Kuningas Minardil kaatui taistelussa Pelargirin herruudesta. Merirosvot ryöstivät kaupungin puhtaaksi ja vetäytyivät takaisin Umbariin. Vain kaksi vuotta tämän jälkeen Suuri Rutto saapui Gondoriin.

Pelargirin hävityksen kostaminen kesti gondorilaisilta toistasataa vuotta. Kuningas Telumehtar jota Umbarin merirosvot röyhkeästi vainosivat ryöstämällä hänen rannikoitaan, kokosi voimansa ja valtasi Umbarin rynnäköllä vuonna 1810. Viimeiset Castamirin jälkeläiset saivat tällöin surmansa. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä pian Umbar menetettiin jälleen ja se joutui Haradin ihmisten käsiin.

Käskynhaltijoiden aikana laivaston ylläpitoa ylenkatsottiin ja Pelargir oli useaan otteeseen uhattuna mereltä käsin. Haradilaiset merirosvot veivät Lebenninin rannikolta myös orjia. Sormuksen Sodassa merirosvot piirittivät Pelargiria, mutta Aragorn pelasti kaupungin kuolleiden armeijan avulla. Siten hän saattoi tuoda Pelargirista ja Lebenninin maakunnasta huomattavia vahvistuksia Pelennorin kenttien taisteluun.

Viitteet

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia