Osgiliath
Osgiliath oli muinaisen Gondorin pääkaupunki, joka oli rakennettu Anduinin molemmille puolille. kolmannen ajan vuonna 1437 Osgiliath paloi Sukuriidan sisällissodan taisteluissa ja Osgiliathin kivi, palantír, katosi. Vuoden 1636 Suuri rutto verotti ankarasti kaupungin asukaslukua, ja suurin osa ruttoa paenneista asukkaista kieltäytyi palaamasta. Niinpä vuonna 1640 ka. kuningas Tarondor siirsi kuninkaan huoneen Osgiliathista Minas Anoriin, kun kaupunki oli alkanut rappeutua.
Kaupunki tuhoutui lopullisesti vuonna 2475 ka., kun Mordorista hyökänneet urukit valloittivat sen. Gondorin käskynhaltijan Denethor I:n poika Boromir voitti urukit ja valloitti kaupungin (sekä Ithilienin) takaisin, mutta kaupunki oli nyt täysin raunioina ja sen kivisilta rikkoutunut.
Gondorilaiset pitivät vielä joukkoja Osgiliathin raunioissa, kunnes Sauron Sormuksen Sodan aikana hyökkäsi sinne kesäkuun 20. päivänä vuonna 3018 {{ka} ja valloitti Anduinin itärannan alueet. Ithilienin samoojat puolustivat yhä länsirantaa, mutta käskynhaltija Denethor II:n poika Faramir joutui vetäytymään Sauronin suurhyökkäyksen edessä maaliskuussa 3019 ka.
Sauronin häviön jälkeen raunioitunut kaupunki palautui Gondorille, mutta sen mahdollisesta uudelleenrakentamisesta neljännellä ajalla ei ole tietoja.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Kontuwikiä lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä.