Olwë

"Telerillä oli kaksi ruhtinasta, sillä heidän lukunsa oli suuri: Elwë Singollo, joka tarkoittaa Harmaatakkia, ja hänen veljensä Olwë. Olwën hiukset olivat pitkät ja valkoiset, ja hänen silmänsä olivat siniset; mutta Elwën hiukset olivat harmaat kuin hopea ja hänen silmänsä kuin tähdet; hän oli pisin kaikkien haltioden keskuudessa."

– HoME X, Of the Coming of the Elves, s. 163

---

Olwë Ciriáran on falmarin, Amaniin saapuneen telerin, johtaja ja Alqualondën eli Joutsenvalkaman valtias, sekä sindarin ruhtinaan Elwë Singollon nuorempi veli. Hänen toinen veljensä oli Elmo.

Olwën tytär Eärwen nai Finwën pojan Finarfinin ja heidän lapsistaan merkittävimmät olivat Finrod Felagund, Nargothrondin kuningas ja Galadriel, Valkea valtiatar, Lórienin kuningatar ja Celebornin puoliso. Tämän lisäksi Olwëllä on sanottu olleen lukuisia poikia, joita nämä tarut eivät nimeä ja joilla ei ole osaa niiden tapahtumiin.

Historia

Varhaiset vaiheet

Haltioiden herättyä vala Oromë eräällä metsästysretkellään Keski-Maahan, kuuli sattumalta laulua, kun hänen hevosensa Nahar oli pysähtynyt ja hirnahtanut, löysi sattumalta quendin, haltiat, Eru Ilúvatarin Vanhemmat Lapset, ne joita Maailman Mahtavat olivat odottaneet hyvin kauan ja joiden tuloa varten oli Maailma valmisteltu.

Ja Oromë rakasti quendia ja viipyi heidän keskuudessaan hetkisen, kunnes lähti takaisin Valmariin viemään sinne hyvät uutiset. Pitkään valar väitteli mitä pitäisi tehdä quendin suojelemiseksi Melkorin varjolta, ja käytiin sota Melkoria vastaan, joka päättyi heidän edukseen. Tämänkin jälkeen osa valarista oli kuitenkin huolissaan quendin turvallisuudesta ja viimein heidät päätettiin kutsua Amanin autuuteen, kuitenkin vastoin Eru Ilúvatarin aivoituksia.

Haltiat eivät kuitenkaan luottaneet aluksi valariin, sillä vastahan heidät oli nähty rynnistämässä sotaan Melkoria vastaan, joten he lähettivät Oromën (johon haltiat luottivat) hakemaan haltiain joukosta kolme lähettilästä, joiden oli määrä mennä Valinoriin ja puhua kansansa puolesta.

Nämä kolme haltiaa, joista olisi tuleva kuninkaita kansansa keskuudessa, olivat Ingwë, Finwë ja Elwë, jotka ensimmäisenä eldarista saapuivat Amaniin. He edustivat kolmea suurta haltioiden sukukuntaa vanyaria, noldoria ja teleriä ja he mykistyivät saapuessaan Valinoriin ja nähdessään Kahden puun loiston. Silloin Oromë johti heidät takaisin kansansa keskuuteen, jossa heidän oli määrä saada omat sukukuntansa lähtemään Suurelle matkalle Cuiviénin rannoilta kohti länttä.

Suuri matka

Kun sitten haltiat valmistautuivat suurelle marssilleen ja järjestäytyivät kolmeen sukukuntaansa, osa haltioista kieltäytyi lähtemästä matkaan eikä uskonut kolmen lähettilään sanoja Kahden puun loistosta ja valosta. Näistä kieltäytyjistä tuli avari, haluttomat. Elwë asettui johtamaan yhdessä veljensä Olwën kanssa teleriä, joka oli haltian kolmesta sukukunnasta runsaslukuisin ja laajimmalle levittäytynyt.

Niin alkoi tietön taival halki koko Endorin (vala Oromën ja hänen ratsunsa Naharin johdatuksella), joka oli vielä Mahtien mittelön jäljiltä runneltu ja synkät pilvet peittivät sen taivasta, jonka takia osa haltioista kauhistui ja kääntyi takaisin, eikä eldar tiedä heidän kohtaloaan. Pitkä ja hidas tämä matka kuitenkin oli koko eldarin osalta, sillä he eivät pitäneet mitään kiirettä, vaikka tahtoivatkin edetä kohti länttä; ja aina kun Oromën täytyi käydä hoitamassa asioitaan, haltiat pysähtyivät sijoilleen ja jatkoivat matkaa vasta kun Oromë oli taas opastamassa heidän kulkuaan.

Lopulta eldarin kolme sukukuntaa saavuttivat Anduinin rannat Sumuvuorten varjossa (jotka Melkor oli nostanut estääkseen Oromën ratsastuksen) ja noldor ja vanyar ylittivät vuorisolat Oromën johdolla, mutta teleri olisi halunnut asua pidempään tämän suuren joen itärannoilla. Kuitenkin muiden jo mentyä teleri nosti katseensa korkeuksiin ja pelko valtasi heidät.

Silloin Olwën johtamista joukoista, jotka pitivät aina perää, nousi haltia nimeltä Lenwë, joka kääntyi takaisin itään ja johti suuren osan tästä joukosta pois ja heistä tuli nandor, ne jotka kieltäytyivät ylittämästä Sumuvuoria. Elwë Singollo kuitenkin vaati loppua teleriä jatkamaan ja ylittämään Sumuvuoret, sillä hän kaipasi palavasti takaisin Kahden puun hohtoon ja Valinorin autuuteen; noldorin ruhtinas Finwë oli myös hänen läheinen toverinsa.

Beleriandissa

Vanyar ja noldor olivat tällöin jon saavuttaneet Keski-Maan läntisimmät osat, Beleriandin, mutta kauhistuneet Suurta merta, Belegaeria, ja paenneet Beleriandin metsiin. Niin myös Oromë oli lähtenyt takaisin Amaniin hakemaan neuvoa muulta valarlta ja etenkin Manwëlta, valarin johtajalta. Näin lopulta myös teleri saavutti Ered Luinin, Sinivuoret, ja he ylittivät ne ja saapuivat Beleriandin itäosiin, Gelionin lähettyville, muiden sukukuntien jäljessä.

Gelionin lähettyvillä teleri levähti hetken, ja heidän ruhtinaansa Elwë kulki usein läpi Nan Elmothin metsän tavatakseen vielä Beleriandissa vitkastelevan noldorin johtajaa Finwëä, rakasta ystäväänsä. Ja eräällä noista retkistää Elwë lumoutui Melian Maian laulusta, jonka sanotaan olleen niin ihanaa, että lumoaa jopa itsensä valarin, ja pysähtyi niille sijoilleen, unohtaen kaikki aikeensa ja kansansa, kulkien vain kohti ihanaista ääntä. Melian ja Elwë kohtasivat metsän siimeksessä ja Elwë, täynnä rakkautta, tarttui Meliania kädestä ja he tuijottivat toisiaan, vaihtamatta sanakaan aikakausiin.

Niin teleri alkoi etsiä herraansa Elwëä, joka oli nyt kadoksissa, mutta turhaan, löytämättä jälkeäkään kuninkaastaan. Sillä aikaa, kun teleri vielä etsi herraansa, kaksi muuta sukukuntaa, noldor ja vanyar olivat jo saavuttaneet Amanin rannat ja nyt elivät Kahden Puun loisteessa valarin maassa.

Teleri saapui Beleriandin rannoilla liian myöhään, kun muut sukukunnat olivat jo lähteneet ylittämään merta. Ja he surivat, että Ingwën ja Finwën sukukunnat olivat Amanissa ilman heitä ja että Elwë oli kadoksissa, eivätkä he haluneet lähteä meren yli ilman herraansa. Niin he siis asuivat Beleriandin rannoilla, jakautuen kahteen selkeään ryhmään (niihin, jotka seurasivat Elwëä ja niihin, jotka hänen veljeään Olwëä), Sirionin suistossa ja Olwën he nostivat kuninkaakseen, sillä Elwë pysyi edelleen kadoksissa, vaikka jotkut yhä edelleen häntä etsivät. Silloin myös Ossë ja Uinen, meren maiaria, tulivat heidän luokseen ja opettivat heille tiedot ja taidot merenkulusta ja merestä, jolloin teleriistä, noista haltian taitavimmista laulajista, tuli koko eldarin parhaita merenkävijöitä ja heidän lauluissaan, olivat he sitten kaukana sisämaassa tai meren rannoilla, kaikui ainainen kaipuu merelle.

Aman

Kaukana Amanissa noldor kuitenkin oli ikävöinyt kaiken aikaa teleriä, ja Finwë, heidän kuninkaansa, rukoili Ulmoa koko kansansa puolesta, että teleri haettaisiin Amaniin jos he tahtoisivat tulla ja Ulmo kuuli rukoukset. Niin Olwën johdolla osa teleriistä vihdoin saapui Amaniin ja saari, jolla he olivat tulleet ankkuroitiin heidän omasta pyynnöstää ja Ossën kehotuksesta Eldamarin Lahteen ja siitä tuli Tol Eressëa, Yksinäinen Saari, jonne Olwë kansoineen rakensi upeita kaupunkeja ja torneja, ja sieltä he näkivät sekä idän, että lännen.

Tästä Olwën teleristä tuli falmari, Amanin merihaltiat ja vaikka osa Olwën väestä jäikin Sirionin suistoon, sillä Ossë taivutteli heidät jäämään (ja niin heistä tuli falathrim, Falasin haltiat, joita johti Círdan Laivanrakentaja ja joista tuli Keski-Maan ensimmäiset merenkävijät), ja isosta osasta teleriä tuli sindar, Beleriandin harmaahaltiat, jotka jäivät Belerinadiin rakkaudesta herraansa Elwëen (niinkuin Olwën veli Elmo, joka "oli rakas veljelleen [Elwëlle], jonka luo hän jäi") tai tuohon hämärään, joka vielä vallitsi Tämänpuoleisilla Mailla. Aikanaan Elwë löytyi ja hänestä tuli kuningas Harmaatakki, Elu Thingol, Doriathin kuningas. Mutta hän ei enää koskaan ylittänyt Suurta Merta eläessään, ja hallitsi sindaria viisaasti yhdessä vaimonsa Melianin kanssa

Myöhemmät vaiheet

Vuosikaudet eli Olwë ja kansansa falmari Yksinäisellä Saarella, jonne he rankensivat kaupunkinsa ja jossa he elivät lähellä Kuolemattomia Maita, pääsemättä kuitenkaan tapaamaan rakkaimpiaan ja noldoria, jonka johtaja Finwë oli onneton, sillä Elwë oli jäänyt Beleriandiin ja Finwë tiesi, ettei tulisi enää häntä tapaamaan, paitsi kenties Mandosin saleissa ja koska teleri oli sittenkin jäänyt saapumatta.

Lopulta kuitenkin falmarin kaipaus Kahden Puun valoon ylitti heidän rakkautensa tähtiin ja Ulmo komensi Ossën opettamaan heille laivanrakentamisen taidon ja he rakensivat laivoja ja Olwën, jota nyt kutsuttiin Ciriáraniksi, Merenkävijä kuninkaaksi (eng. Mariner king), johdolla he valkeiden vahajoutsenien vetäminä saapuivat Eldamarin Lahden rantaan ja perustivat sinnen kauniin Alqualondën, Joutsenvalkaman, jonka valtiaaksi Olwë nousi. Ja siellä he elivät, vapaana purjehtien joskus aavoilla ulapoilla Eldamarin Lahdessa ja käyden joskus sukunsa luona Tirionin ja Valinorin kaupungeissa.

Olwëlle syntyi tytär Eärwen, joka aviotui Finarfinin, Finwën nuorimman pojan kanssa, ja lukuisia poikia, joita nämä tarut eivät tunne nimeltä.

Alqualondën Sukusurma

Myöhemmin, Ungoliantin surmattua Valinorin Kaksi Puuta ja Morgothin ryöstettyä silmarilit ja surmattua Finwën, Fëanor vannoi valansa ja lähti marssimaan Morgothin perään, mutta tajusi tarvitsevansa laivoja Jäärauman ylitykseen, hän marssi Alqualondëen ja yritti maanitella Olwëltä itselleen laivoja.

Mutta Olwëä eivät Fëanorin sanat kiinnostaneet, eikä Morgoth pelottanut, sillä hän oli nähnyt Melkorin kavaluuden, eikä ollut päästänyt tätä maansa rajojen sisäpuolelle. Vaan tuostakos Fëanor vihastui ja syytti Olwëä ystävän pettämistä ja välinpitämöttymyydestä hädän hetkellä; sillä katsohan, olivathan noldor auttaneet teleriä heidän saapuessaan Amanin rannoille. Mutta Olwë vastasi:

"Me emme peru ystävyyttä. Mutta ystävän osa on toisinaan nuhdella. Ja kun noldor toivotti meidät tervetulleeksi ja antoivat meille apuaan, olivat puheesi toiset: meidän piti asua ikuisesti Amanin maassa veljinä, joiden talot seisovat rinnan. Ja mitä tulee valkoisiin laivoihimme: niitä te ette meille antaneet. Laivanrakentamisen taitoa me emme oppineet noldorilta vaan Meren Ruhtinailta; valkeat laivat veistimme omin käsin, valkeat purjeet kutoivat vaimomme ja tyttäremme. Sen tähden me emme anna niitä emmekä myy niitä minkään liiton taikka ystävyyden nojalla. Sillä minä sanon sinulle Fëanor Finwën poika, laivat ovat meille kuin noldorille heidän jalot kivensä: sydäntemme tekoa - niiden kaltaisia emme toista kertaa tee."
(Silm., Noldorin pako, s. 103)

Niin Fëanor lähti hänen luotaan ja pohti synkkiä ajatuksiaan Alqualondën muurien ulkopuolella. Miehiensä järjestäydyttyä, hän asteli Joutsenvalkamaan ja miehitti sen laiturit ja valtasi laivat väkivoimalla. Teleri kuitenkin kävi vastarintaan ja viskasi noldoja laiturilta mereen; vaan tuosta noldor kimpaantui ja miekat kohotettiin aamunkoitossa. Alkoi synkkä taistelu haltioiden kesken, sukulainen surmasi sukulaisia, veli oli veljeään vastaan.

Merihaltiat onnistuivat ajamaan Fëanorin joukkoineen kolmesti laivojensa kimpusta, mutta silloin Fëanorin joukkoihin liittyi Fingon ja Fingolfinin joukkoin alkupää, jotka eivät tienneet mistä taisteltiin ja näkivät vain, miten heidän heimolaisensa kaatuivat Alqualondën telerin aseista ja luulivat, että itse valar oli käskenyt merihaltian estää noldorin marssi; ja niin voitettiin Olwën falmari ja suuri osa Alqualondën merenkävijöistä sai surmansa tässä raa'assa veljessurmassa (Alqualondën Sukusurma), sillä noldor oli voimakkaampi, niin aseissa kuin fyysisesti (sillä teleri taisteli suureksi osaksi vain hennoilla jousilla).

Kun noldor sitten jo soutivat kohti pohjoista, Olwë yritti kutsua Ossëa apuun, mutta valar ei sallinut sitä, sillä noldorin pakoa ei saisi estää väkivalloin. Uinen kuitenkin itki ja myrsky nousi mestarihaltiain ylle; ja vaikka siitä suuri osa selvisikin, osa noldoista hukkui meren tyrskyihin

Nimistä

Nimenä Olwë, kuten ei Elwëkään (joka on ilmeisesti nimenä keksitty pariksi Olwëlle), ei suoraan tarkoita mitään, mutta "OL" voidaan jäljittää sanoista kuten "olos/r", "uni, haave" tai "olob", "haara" (quenyan "olba").

Olwëä kutsuttiin myös Ciriáraniksi, "Merenkävijäkuninkaaksi" (eng. Mariner king).

Katso myös

• Olwën sukutaulu

Lähteet

• Silm., 61-72, 102-104
• HoME XI, 379-380
• HoME XII, 339-341