Númenorin lainmuutos

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tarun Sormusten Herrasta Liitteessä A I 1, kerrotaan, että koska Númenorin kuudennella kuninkaalla Tar-Aldarionilla ei ollut miespuolisia perillisiä (hänen ainoa lapsensa oli tytär Ancalimë), säädettiin uusi laki, jonka mukaan kuninkaan vanhin lapsi perisi valtikan oli tämä mies tai nainen.

Muualla kerrotaan, että muutoksen kohteena ei ollut varsinaisesti laki vaan perinnäistapa. Uudessa laissa annettiin kuitenkin Neuvoston ehdotuksesta tyttärelle oikeus kieltäytyä valtikasta; siinä tapauksessa valtikka periytyi edellisen hallitsijan lähimmälle miespuoliselle sukulaiselle (tosin polveutuminen naisen kautta oli sallittu). Miespuolinen perijä ei saanut kieltäytyä ottamasta valtikkaa vastaan, mutta hän saattoi luopua siitä oman luonnollisen perijänsä hyväksi vaikka heti valtaistuimelle noustuaan mikäli halusi.

Edelleen säädettiin, että naispuolisen valtikan perijän oli luovuttava arvonimestään, jos hän ei avioitunut tiettyyn aikaan mennessä; tämän määräyksen Tar-Aldarion kuitenkin peruutti myöhemmin.

Edelleen Tar-Aldarionin määräyksestä perijän oli otettava puolisonsa Elrosin jälkeläisten joukosta perimyksen menettämisen uhalla. Tätäkään määräystä ei pidetty varsinaisena lakina, vaan "ylpeänä tapana".

Lähteet: KTK 286-287, 297 [viitteet 26-27].

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Kontu
Työkalut