Mithril

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mithril oli metalli, jota löytyi koko Keski-Maasta yksin Moriassa - tosin ilmeisesti sitä esiintyi Toisella Ajalla myös Númenorin saaren kallioperässä. Mithril oli metallin sindarinkielinen nimi. Kääpiöillä oli sille oma khuzdulinkielinen nimensä, mutta sitä he eivät paljastaneet ulkopuolisille.

Aikanaan oli mithrilin arvo ollut kultaan nähden kymmenkertainen ja Khazad-dûmin kääpiövaltakunnan sorruttua 1981 K.A. arvo kasvoi mittaamattomaksi, sillä edes Morian vallanneet örkit eivät uskaltaneet kaivaa sitä lisää. Suonet olivat syvällä pimeässä Caradhrasin alla, ja niiden louhiminen oli tuonut jo tuhon kääpiöille, sillä he olivat siten herättäneet Durinin Turman.

Ulkonäöltään mithril muistutti tavallista hopeaa, mutta oli kevyttä ja terästä kestävämpää, sitä saatettiin takoa kuin kuparia ja kiillottaa kuin lasia. Ja toisin kuin tavallinen hopea, mithril ei tummunut aikakausienkaan myötä. Haltiat taisivat valmistaa mithrilistä muunmuassa Morian länsiportissa käytettyä ithildiniä, joka heijasti vain kuun ja tähtien valoa.

Myös Sauron himoitsi mithriliä, ja suurin osa Keski-Maan mithrilistä päätyikin ennen pitkää veroina, lahjoina ja ryöstösaaliina hänen haltuunsa. Bilbon Thorinilta saama mithril-panssari oli siis todellakin harvinaislaatuinen lahja, ja Gandalf arvioi sen hyvinkin koko Kontua kalliimmaksi - ja panssaripaidan nähtyään Gimli silti kommentoi Gandalfin vähätelleen sen arvoa.

Muita nimiä

Tarussa sormusten herrasta esiintyy kerran (Gandalfin kertoessa metallin historiasta Khazad-dûmissa ja Gimlin vastauksessa hänelle) myös mithrilistä käytetty nimi, morianhopea, (engl. Moria-silver).[1] joka luonnollisesti viittaa metallin ainoaan löytöpaikkaan.

Gandalf mainitsee toisenkin mithrilin nimen: aitohopea (engl. true-silver, truesilver),[2] jota käyttivät myös Balinin retkikunnan kääpiöt Mazarbulin kirjassa: "löysimme aitohopeaa".[3]

Hobitissa käytetään mithrilistä nimeä teräshopea (engl. silver-steel) kun kuvaillaan Thorinin Bilbolle lahjoittamaa sotisopaa.[4]

Viitteet

  1. TSH I/2.4., s. *** / *** / 421 / *** / ***.
  2. TSH I/2.4., s. *** / *** / 421 / *** / ***.
  3. TSH I/2.5., s. *** / *** / 427 / *** / ***.
  4. Hobitti XIII, s. 249 / *** / *** / ***.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia

Haettu osoitteesta http://wiki.kontu.info/Mithril
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Kontu
Työkalut