Melko

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Melko on kapinallisen valan, Melkorin vanhempi nimi, jota J.R.R. Tolkien käyttää Kadonneitten tarujen kirjassa (HoME I-II), varhaisissa runoissa (teoksessa The Lays of Beleriand = HoME III) sekä näitä myöhemmissäkin teksteissä aina vuoteen 1951 saakka, mutta osittain rinnan myöhemmän muodon, Melkor, kanssa.

Jo 1930-luvun alussa kirjoitetun Silmarillionin varhaisimman version (The Quenta, HoME IV, 76-218) tekstissä on Melko kerran korjattu Melkoriksi,[1] mutta korjausta on vaikea ajoittaa. Myöhemmin, vuodelta 1937 peräisin olevassa Quenta Silmarillionissa (HoME V, 199-338) esiintyy nimi Melkor myös käsikirjoituksen alkuperäisenä muotona.[2] Christopher Tolkien kommentoi tätä kohtaa ja toteaa virheelliseksi aiemman arvionsa,[3] jonka mukaan Melkor korvasi Melkon vasta vuonna 1951. Tämä arvio perustui J.R.R. Tolkienin vuonna 1951 kirjoittamaan luetteloon muutoksista Silmarillionin tekstiin; näiden muutosten joukossa oli myös Melko > Melkor; mutta ilmeisesti vuonna 1951 J.R.R. Tolkien vain päätti lopullisesti nimimuodon vaihtamisesta.

Mutta näiden nimien keskinäiselle suhteelle annetaan vielä myöhemmin täysin toisenlainen selitys: noin vuodelta 1959 peräisin olevan Athrabeth Finrod ah Andreth -tekstin (HoME X, 303-366) yhteydessä on säilynyt J.R.R. Tolkienin laatima sanasto, jossa esiintyy hakusanana myös nimi Melkor:[4]

Melkor (myös Melko) [ote] (nimen Melkor, vanhemmassa muodossaan Melkórë, merkitys on luultavasti 'Mahtava-nouseva'[5] eli 'mahdin nousu';[6] Melko on yksinkertaisesti 'Mahtava'.[7]

Tämän selityksen perusteella (ks. myös Christopher Tolkienin kommentti[8]) Melko olisikin vaihtoehtoinen nimi Melkorille eikä sitä tarvitsisi pitää ainoastaan J.R.R. Tolkienin varhaisempiin käsikirjoituksiin kuuluvana, hylättynä muotona.

Viitteet

  1. HoME IV, 166 [viite 1].
  2. HoME V, 338 [§30 kommentaari].
  3. HoME IV, 282.
  4. HoME X, 350.
  5. Alkutekstissä 'Mighty-rising'.
  6. Alkutekstissä 'uprising of power'.
  7. Alkutekstissä 'the Mighty One'.
  8. HoME X, 360 [viite 25].

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia

Haettu osoitteesta http://wiki.kontu.info/Melko
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Kontu
Työkalut