Matti Louhi
Matti Louhi (s. 22.11.1936) on suomalainen graafinen muotoilija ja kuvittaja. Tolkien-piireissä hänet muistetaan – vaihtelevin tuntein – useiden varhaisten Tolkien-suomennosten omalaatuisen arvoituksellisista kansikuvista.
Louhen käsialaa ovat Tarun Sormusten Herrasta, Silmarillionin ja Keskeneräisten tarujen kirjan ensipainosten kannet. Louhen kansikuvittaman Tarun viimeiset uusintapainokset otettiin 1990-luvun alussa, sen korvaajiksi ovat 2000-luvulla tulleet Sami Saramäen uusin kansin varustetut laitokset. Silmarillionissa ja Keskeneräisten tarujen kirjassa Louhen kannet ovat yhä säilyneet, vaikka Silmarillionista löytyy myös Heikki Kalliomaan laatimalla kannella varustettuja painoksia 1980- ja 1990-lukujen taitteesta.
Louhi syntyi Toivakassa ja opiskeli Jyväskylässä sekä Birminghamissa, Englannissa. Hän on tehnyt joitakin omia lastenkirjoja ja muutamia käsikirjoituksia Pikku Kakkoseen, mutta ennen kaikkea kuvituksia. 1972 hän voitti Hans Christian Anderssen -palkinnon kirjastaan Torvi, joka ei lakannut soimasta.
Lähde: Jyväskylän kirjaston Keskisuomalainen kirjallisuus -tietokanta