Mandosin salit

Kontu
Ohjattu sivulta Mandosin Salit
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mandosin salit[1] (engl. Halls of Mandos) on yksi vala Námon talon nimityksistä. Námon asuinpaikka on varsinaisesti Valinorin länsiosassa sijaitseva Mandos, jossa hänen myös Kuolleiden Kartanoksi ja Odotuksen Saleiksi nimitetty talonsa sijaitsee. Námoa nimitetään usein myös Mandosiksi paikannimen mukaan.

Salit laajenevat aikojen mitaan, sillä hän kutsuu sinne asumaan kaatuneiden henget. Ellei Manwë anna Saleihin joutuneille haltioille uutta ruumista, nämä jäävät sinne aikojen loppuun saakka. Ihmiset sen sijaan eivät jää asumaan Saleihin, vaan heidän henkensä jatkavat matkaansa maailman ulkopuolelle. Ainoana ihmisenä sieltä on palannut Beren, joka sai tämän armon Lúthienin liikutettua Námon laulullaan. Lúthieninkin paluu oli erikoinen, sillä hän palasi Mandosin Saleista Keski-Maahan kuolevaisena oltuaan sitä ennen haltia.

Kääpiöt väittävät, että heillä on Saleissa omat huoneensa, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.

Salien seinät on vaatetettu kertovilla kankailla, jotka on valmistanut Námon puoliso Vairë.

Viitteet

  1. Kirjoitusasu Silmarillionissa: "Mandosin Salit".

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Kontuwikiä lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Kontu
Työkalut
Muilla kielillä
Tolkien-yhteisö