Luokka:Maailmankaikkeus
J.R.R. Tolkienin luoman mytologian maailmankaikkeus poikkeaa meidän maailmastamme siinä määrin, että lienee syytä antaa yleisimmälle aihetta käsittelevälle luokalle hieman yleisempi nimi kuin "maailma", joka on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Maailman luoja Eru Ilúvatar ja ensimmäiset hänen luomansa olennot, ainur olivat olemassa ennen maailmaa ja asuivat Ajattomissa Saleissa, joiden ulkopuolella oli Tyhjyys. Tuohon Tyhjyyteen syntyi Maailma Erun lausuttua sanan Eä.
Eässa, sen mittaamattomilla mailla, Ajan Syvyyksissä, puolestaan on useita saleja tai valtakuntia, joista yksi, myös Pikku-Valtakunnaksi kutsuttu, on Arda, Silmarillion-mytologian tapahtumapaikka ja valarin valtakunta, jossa syntyivät Ilúvatarin Lapset, ihmiset ja haltiat (sekä kääpiöt).
Seuraavassa taulukossa on hahmotelma Maailmankaikkeuden eri alueita käsittelevien alaluokkien hierarkiasta (luonnos). Toistaiseksi nämä luokat ovat pääluokassa Maantiede, jossa on myös aluerajat ylittäviä aiheluokkia, kuten Valtakunnat, Kaupungit, Metsät, Joet, jne. Katso myös artikkeli Luokat.
Maailmankaikkeus | Maailma | Arda | -------------------------------------- | | | | Mantereet Meret Taivas Maantiede | | | Tähdet ja tähdistöt | ------------------------------------ | | | Keski-Maa ( Númenor ) Aman | ----------------------------------------------------------- | | | | | | Beleriand Lindon Eriador Rohan Gondor Rhovanion | Kontu
Katso myös luokkaa Maantiede, jossa esitellään Ardan piirteitä aiheittain - luonnon ja politiikan mukaan - jaoteltuna:
Maantiede | ---------------------------------------------------------- | | | | Vesistöt Maaston muodot Luonto Ihmisen toiminta | | | | Meret Kukkulat Metsät Kylät Lahdet Vuoret ja vuoristot Suot Linnoitukset Salmet Luolat Portaat Järvet Laaksot Rakennukset Joet Rotkot Asumukset Kahlaamot Solat Majatalot Kosket ja putoukset Rannikot Satamat Niemet Tornit Saaret Tasangot Kaupungit Númenor Kaivokset Valtakunnat
Pääluokat
- Ajanjaksot
- Esineet
- Henkilöt (kirjailijat, ohjaajat...)
- Kansat
- Kartat
- Kielet
- Kulttuuri
- Liikenne
- Luonto
- Maailmankaikkeus
- Maantiede
- Olennot
- Rakennustaito
- Sodankäynti
- Spekulointi
- Sukupuut
- Teokset (kirjat, elokuvat...)
Sivut, jotka ovat luokassa Maailmankaikkeus
Seuraavat 9 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 9.
AE |
IO |
STU |