Lohikäärmeet
Tämä artikkeli käsittelee lohikäärmeitä Tolkienin legendariumissa. Lukeaksesi lohikäärmeistä tarinan Maamies ja lohikäärme maailmassa, katso Lohikäärmeet (Maamies ja lohikäärme).
Lohikäärmeet (engl. Dragons) olivat suuria matelijan kaltaisia olentoja, jotka nähtiin ensimmäisen kerran Beleriandin sotien aikana. Ne tulivat Angbandista ja palvelivat Morgothia. Lähes kaikki ensimmäisen ajan lohikäärmeet surmattiin ajan päättäneessä Suuressa Taistelussa,[1] mutta osa selvisi, ja ne tai niiden jälkeläiset piinasivat Keski-Maan kansoja myös myöhempinä aikoina.
Sisällysluettelo |
Alkuperä
Grey Annalsin mukaan ajatus lohikäärmeistä tuli ensimmäisen kerran Morgothin mieleen vuonna 155 auringon ensinoususta, kun hän ymmärsi, etteivät hänen örkkiarmeijansa kyenneet vielä murtamaan Angbandin Piiritystä.[2] Ensimmäinen lohikäärme, Lohikäärmeiden isäksi kutsuttu Glaurung ilmestyi Angbandin portista vuonna 260.[3] Julkaistu Silmarillion ei ota kantaa siihen, miten Glaurung sai alkunsa. Vielä 1950-luvun alussa kirjoitetussa tekstissä Tolkien sanoi Morgothin "tehneen" Glaurungin.[4] Näihin aikoihin Tolkien kuitenkin omaksui näkemyksen, jonka mukaan Morgoth ei kyennyt luomaan eläviä olentoja. Mainittuun käsikirjoituksen kohtaan hän kirjoitti (juuri ja juuri luettavissa olevan) muistiinpanon: "Glaurungin täytyy olla paha henki [??joka asuu käärmeen hahmossa]."[5]
Lohikäärmeiden lajeja ja nimityksiä
Lohikäärmeitä
- Glaurung (Lohikäärmeiden isä, Suuri Käärme, Morgothin käärme)
- Ancalagon Musta
- Scatha
- Smaug Kultainen
Lähteet
Apuna käytetty: Tolkien Gatewayn ja Tolkiendilin Encyclopédien artikkelit (ks. kielilinkit).
Viitteet
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan Sota, s. 317.
- ↑ HoME XI, s. 46. Julkaistussa Silmarillionissa kerrotaan vain, että Morgoth "hautoi sydämessään uusia suunnitelmia" (Silm. 13, Noldorin paluu, s. 142).
- ↑ HoME XI, s. 46; Silm. 13, Noldorin paluu, s. 142–143.
- ↑ HoME XI, s. 150.
- ↑ HoME XI, s. 150 ("Glaurung must be a demon [??contained in worm form].").
Aiheesta muualla
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia