Ilúvatarin lapset
Kontu
Ohjattu sivulta Ilúvatarin Lapset
– "Eru Ilúvatar, Silm., "Aikojen alku", s. 45"
Ainulindalëssa kerrotaan, että "Ilúvatarin Lapset ovat haltiat ja ihmiset, Esikoiset ja Seuraajat." (Silm. 17).
Samalla sivulla mainitaan myös, että Ilúvatar oli yksin ajatellut Lapsensa, jotka tulivat Ainurin soittoon kolmannen sävelaiheen myötä. Tämän vuoksi ainur eivät olleet lainkaan osallisia heidän syntymäänsä. Koska Ilúvatarin Lapset olivat näin ollen vieraita ainurille toisin kuin ensimmäisessä ja toisessa sävelaiheessa kehkeytynyt maailma, ainur rakastivat heitä sitäkin enemmän ja "he näkivät heissä uudelleen Ilúvatarin mielen kuvan, ja oppivat vähän enemmän hänen viisaudestaan joka muuten olisi ollut salattu ainuriltakin. (ibid.).