Tämä artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia!
Sisällysluettelo |
Herra J.R.R. Tolkienin teos The Hobbit or There and Back Again (1937) suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1973. Risto Pitkäsen suomennos sai nimen Lohikäärmevuori. Tolkienin muut teokset kuitenkin ilmestyivät toisten suomentajien suomentamina ja toisen kustantamon kustantamina. Koska henkilön- ja paikannimet saivat erilaiset suomenkieliset vastineet, Lohikäärmevuori ei enää sopinut samaan kaanoniin. Tilanne "korjautui" vuonna 1985, kun WSOY julkaisi The Hobbitista uuden suomennoksen, joka sai nimen Hobitti.
Hobitista on olemassa kolme laitosta, ensimmäinen, tekijän kuvittama (sid. ja nid.), sekä tarkistettu laitos, jonka on kuvittanut Tove Jansson (sid.). Kolmas laitos (tekijän kuvituksella varustettu) on vasta ilmestynyt, eikä siitä toistaiseksi ole vielä tarkkoja tietoja (6.6.2006).
KontuWikin artikkeleiden lähdeviitteissä on mainittu alun perin kaksi sivunumeroa, ensimmäisen ja tarkistetun laitoksen, mutta kolmannesta painoksesta alkaen ensimmäisen laitoksen lisäpainosten (sekä sidotun että nidotun laitoksen) sivunumerointi poikkeaa kahden ensimmäisen painoksen sivunumeroinnista, koska myöhemmissä painoksissa värikuvat ja kartat on koottu teoksen keskelle numeroimattomiksi liitesivuiksi. Tämän vuoksi sivunumeroita on esitetty kolme ( 1. ja 2. painos / 3. painoksesta eteenpäin / tark. laitos ). Jatkossa sivunumeroita tulee olemaan neljä, kun kolmannen laitoksen sivunumerot aletaan ottaa huomioon.
Sivunumeroiden vastaavuus on seuraavanlainen:
s. 1-36 (1.-2. p.) = s. 1-36 (3.-24. p.)
s. 37 (1.-2. p.): kuva Kukkula: Hobittila Virran tuolla puolen = kuvaliite (3.-24. p.)
s. 37-56 (1.-2. p.) = s. 36-55 (3.-24. p.)
s. 57 (1.-2. p.): kuva Rivendell = kuvaliite (3.-24. p.)
s. 58-116 (1.-2. p.) = s. 56-114 (3.-24. p.)
s. 117 (1.-2. p.): kuva Bilbo heräsi siihen että aikainen aurinko otti häntä silmiin = kuvaliite (3.-24. p.)
s. 118-192 (1.-2. p.) = s. 115-189 (3.-24. p.)
s. 193 (1.-2. p.): kuva Bilbo saapumassa lautturihaltiain kylään = kuvaliite (3.-24. p.)
s. 194-224 (1.-2. p.) = s. 190-220 (3.-24. p.)
s. 225 (1.-2. p.): kuva Keskustelu Smaugin kanssa = vain kansikuvassa (3.-24. p.)
s. 226-312 (1.-2. p.) = s. 221-307 (3.-24. p.)
Hobitti eli Sinne ja takaisin / J.R.R. Tolkien ; tekijän kuvittama ; suomentanut Kersti Juva ; runot suomentanut Panu Pekkanen. – Porvoo - Helsinki - Juva : WSOY, 1985. – 312, [4] s. : kuv., kartt. ; 21 cm
Alkuteos: The Hobbit : or There and Back Again
ISBN 951-0-13055-9 (sid.). - Lisäpainos: 2. p. 1986
Sidos: vihreät kluuttikannet, erillinen kansipaperi; huom. värikuvat s. 37, 57, 117, 193, 225
3. p. - 1989. - 307, [2] s., [8] kuvasivua: kuv., kartt. ; 20 cm
ISBN 951-0-15486-5 (nid.). - Lisäpainokset: 4. p. 1990. - 5. p. 1992. - 6. p. 1993. - 7. p. 1994. - 8.-9. p. 1997. - 11. p. 1999. - 12. p. 2000. - 13., 15. p. 2001. - 17.-18. p. 2001. - 20.-21. p. 2002. - 23. p. 2003
huom. värikuvat (ja kartat) numeroimattomassa liitteessä kirjan keskellä; värikuva "Keskustelu Smaugin kanssa" (kansikuva) puuttuu
10 p. - 1998. - 307, [2] s., [8] kuvas. : kuv., kartt. ; 20 cm
ISBN 951-0-22359-X (sid.). - Lisäpainokset: 14., 16. p. 2001. - 19. p. 2002. - 22. p. 2002. - 24. p. 2003
Sidos: ei erillistä kansipaperia, etu- ja takakansi painettu suoraan kirjan kanteen; huom. värikuvat (ja kartat) numeroimattomassa liitteessä kirjan keskellä; värikuva "Keskustelu Smaugin kanssa" (kansikuva) puuttuu
Hobitti eli Sinne ja takaisin / J.R.R. Tolkien ; kuvittanut Tove Jansson ; suomentanut Kersti Juva ; runot suomentanut Panu Pekkanen. – Tarkistettu laitos. – Helsinki : WSOY, 2003. – 331, [1] s. : kuv., kartt. ; 25 cm
Alkuteos: The Hobbit : or There and Back Again
ISBN 951-0-28267-7 (sid.). - Lisäpainos: 2. p. 2004
Hobitti eli Sinne ja takaisin / J.R.R. Tolkien ; tekijän kuvittama ; suomentanut Kersti Juva ; runot suomentanut Panu Pekkanen. - Kolmas tarkistettu laitos. – Helsinki : WSOY, 2006. – 328, [2] s. : [9] kuvas., kartt.; 20 cm
Alkuteos: The Hobbit : or There and Back Again
ISBN 951-0-32324-1 (nid.). - Lisäpainokset: 2. p. 2008 (ISBN 978-951-0-32324-3)
Hobitti eli Sinne ja takaisin / J.R.R. Tolkien ; suomentanut Kersti Juva ; runot suomentanut Panu Pekkanen. – [Äänite]. – [Helsinki] : WSOY, 1990 (Dictum). – 12 C-kasettia. – Sarja: Kasettikirjat. – Lukija: Lauri Komulainen
Alkuteos: The Hobbit : or There and Back Again
ISBN 951-0-97226-6
Hobitti eli Sinne ja takaisin 1 / J.R.R. Tolkien & David Wenzel & Charles Dixon; suomentanut Kersti Juva; – sidottu - Helsinki : WSOY, 2006; ISBN 978-951-0-31450-0
Hobitti eli Sinne ja takaisin 2 / J.R.R. Tolkien & David Wenzel & Charles Dixon; suomentanut Kersti Juva; – – sidottu - Helsinki : WSOY, 2006; ISBN ISBN: 978-951-0-31452-4