Hirilondë
Númenorin kuninkaanperijä Aldarion rakensi Hirilondën "Satamanlöytäjän" Númenorissa.[1] Hän purjehti sillä Keski-Maahan vuonna 877 ta. ja palasi viivyttyään matkalla viisi vuotta.[2]
Kun Hirilondëa rakennettiin Rómennan telakalla, sen suurta kokoa ihmettelevät ihmiset kutsuivat sitä nimellä Turuphanto "Puuvalas".[3]
Númenorilaisilla oli tapana, että kun yksi heidän laivoistaan purjehti meren yli, joku nainen, yleensä kapteenin sukulainen, asetti oiolairë-puun oksan laivan kokkaan Paluun Vihreäksi Oksaksi,[4] mutta Erendis, Aldarionin vaimo, kieltäytyi tuomasta tai edes lähettämästä oksaa Hirilondëlle, koska hän ei pitänyt siitä, että Aldarion lähti merille.[5]
Kun Aldarionista oli vuonna 883 ta. tullut isänsä Tar-Meneldurin jälkeen kuningas Tar-Aldarion hän palasi Keski-Maahan Hirilondëlla jo samana tai seuraavana vuonna vuonna.[6] Laivan kokkaan asetettiin kultanokkainen ja jalokivisilmäinen kotkankuva, jonka Aldarion oli saanut lahjaksi Círdanilta, Harmaiden Satamien valtiaalta. Aldarionin myöhemmistä matkoista ei ole säilynyt juuri tietoja,[7] mutta Hirilondë säilyi varmasti käytössä, joko kuninkaan itsensä tai Númenorin laivaston muiden kapteenien alaisuudessa.
Laivan ulkomuodosta ei sen suuren koon lisäksi tiedetä mitään varmaa, mutta Aldarion rakensi sen mielikuvansa perusteella, jossa hän näki "mahtavan aluksen, suuren kuin linna, jonka purjeet olisivat kuin pilvet, joka kantaisi ihmisiä ja tavaraa kokonaisen kaupungin verran".[8] Tätä ei voi tietenkään pitää suoranaisesti Hirilondën kuvauksena, mutta puhuu myös sen suuren koon ja rahtitilavuuden puolesta.