Húrinin lasten tarina
Tämä artikkeli käsittelee vuonna 2007 ilmestynyttä kirjaa. Muista merkityksistä katso Húrinin lasten tarina (täsmennyssivu).
Húrinin lasten tarina (The Children of Húrin) on Christopher Tolkienin 30-vuotisen aherruksen tulos, uudelleen koottu kokonaisuus Húrinin suvun synkistä vaiheista joista aiemmin on julkaistu postuumisti paloja teoksissa Keskeneräisten tarujen kirja[1] ja Silmarillion[2] Yleistietoja kertomuksesta, katso: Narn i Chîn Húrin.
Kirja julkaistiin englanniksi 17.4.2007 ja Kersti Juvan suomennos ilmestyi 30.5.2007. Itse tarinan lisäksi teos sisältää Christopher Tolkienin kirjoittaman esipuheen ja johdannon, joissa hän selvittää tarinan roolia isänsä tuotannossa ja teoksen kirjoitusvaiheita. Kirjan ensimmäisen painoksen kuvituksesta vastaa Alan Lee ja mukana on myös Christopher Tolkienin piirtämä uusi kartta.
Sisällysluettelo |
Teoksen lähteet ja syntyhistoria
J.R.R. Tolkien kirjoitti tämän kertomuksen ensimmäisen version, Turambar and the Foalókë[3] jo vuoden 1919 puoliväliin mennessä. Se kuului Tolkienin legendariumin ensimmäiseen vaiheeseen, Kadonneitten tarujen kirjaan, Silmarillionin edeltäjään.
Myöhemmin Tolkien kirjoitti tarinasta useita eri versioita, sekä runomuodossa että suorasanaisena. Osa versioista kertoi tarinan lyhyemmässä muodossa tai annaalin muotoon puettuna. Kaikki nämä osittain päällekkäiset versiot jäivät kuitenkin keskeneräisiksi Tolkienin kuollessa vuonna 1973.
Vuonna 1977[4] kirjailijan poika Christopher julkaisi ensimmäisen lyhyen version tarinasta Silmarillionin 21. luvussa (Túrin Turambar); osia tarinasta sisältyi myös 18. lukuun (Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho ja 20. lukuun (Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad).
Tarinan laajemmista versioista koottuja katkelmia ilmestyi Christopher Tolkienin toimittamana vuonna 1980[5] Keskeneräisten tarujen kirjan luvussa Narn i Hîn Húrin,[6] mutta tarina ei tässä yhteydessä ollut kokonainen; toimittaja jätti pois osuuden, jossa ei ollut mitään lisättävää Silmarillionin tekstiin,[7] ja esitti joitakin tähän sekä muihinkin yhteyksiin kuuluvia irrallisia katkelmia luvun liitteessä.[8]
Koska tarina on tähän asti julkaistu epätäydellisen ja katkelmallisesti, on ymmärrettävää, että Christopher Tolkien halusi toimittaa "isäni pitkän version Húrinin lasten tarinasta itsenäisenä teoksena, omien kansiensa sisällä, mahdollisimman vähän näkyvällä toimitustyön osuudella, ja ennen kaikkea katkeamattomana kertomuksena ilman aukkoja tai keskeytyksiä, jos tähän päästäisiin ilman vääristelyä ja sepittelyä huolimatta siitä, että jotkut sen osat jäivät isältäni keskeneräisiksi."[9]
Sisällys
- Alkusanat, s. 7
- Esipuhe, s. 13
- Ääntämisestä, s. 27
- NARN I CHÎN HÚRIN : Húrinin lasten tarina, s. 29
- I Túrinin lapsuus, s. 31
- II Lukemattomien kyynelten taistelu, s. 51
- III Húrin ja Morgoth, s. 60
- IV Túrinin lähtö, s. 66
- V Túrin Doriathissa, s. 80
- VI Túrin lainsuojattomien luona, s. 99
- VII Vähäkääpiö Mîm, s. 122
- VIII Jousen ja Kypärän maa, s. 143
- IX Belegin kuolema, s. 153
- X Túrin Nargothrondissa, s. 161
- XI Nargothrondin tuho, s. 173
- XII Túrinin paluu Dor-lóminiin, s. 183
- XIII Túrinin tulo Brethiliin, s. 194
- XIV Morwenin ja Niënorin matka Nargothrondiin, s. 200
- XV Niënor Brethilissä, s. 216
- XVI Glaurungin tulo, s. 225
- XVII Glaurungin kuolema, s. 238
- XVIII Túrinin kuolema, s. 252
- SUKUPUUT
- I Hadorin huone ja Halethin kansa, s. 267
- II Bëorin huone, s. 268
- III Noldorin ruhtinaat, s. 269
- LIITTEET
- 1 Suurten kertomusten syntyhistoria, s. 273
- 2 Tekstin rakenne, s. 287
- LUETTELO NIMISTÄ, s. 297
- KARTASTA, s. 319
Bibliografisia tietoja
Alkuteos
Narn i Chîn Húrin : The Tale of the Children of Húrin / by J.R.R. Tolkien ; edited by Christopher Tolkien ; illustrated by Alan Lee. - London : HarperCollins, 2007. - 315 s. : kuv., karttaliite ; 23 cm
Kansi- ja selkänimeke: The Children of Húrin
ISBN-10 0-00-724622-6 (sid.)
ISBN-13 978-0-00-724622-9 (sid.)
ISBN 978-0-00-725223-7 (sid., Deluxe Edition)
- Katso myös: HarperCollinsin lehdistötiedote (pdf)
The Children of Húrin / J.R.R. Tolkien ; edited by Christopher Tolkien. - Boston : Houghton Mifflin, 2007. - 320 s.
ISBN 978-0618894642 (sid.)
ISBN 978-0618904419 (sid., Deluxe Edition)
- Katso myös: Houghton Mifflinin Tolkien-sivut
Runot ja laulut
Katso artikkelia Húrinin lasten tarinan runot ja laulut
Suomennos
Narn i Chîn Húrin : Húrinin lasten tarina / J.R.R. Tolkien ; toimittanut Christopher Tolkien ; kuvitus Alan Lee ; suomentanut Kersti Juva ; runot suomentaneet Alice Martin ja Panu Pekkanen. - Helsinki : WSOY, 2007. - 317, [2] s. ; kuv., karttaliite ; 23 cm
Kansi- ja selkänimeke: Húrinin lasten tarina
ISBN 978-951-0-32907-8 (sid.)
Viitteet
- ↑ Ks. Narn i Hîn Húrin (KTK).
- ↑ Ks. Túrin Turambar (Silmarillion).
- ↑ HoME II, s. 69-143.
- ↑ Suomennos ilmestyi vuonna 1979.
- ↑ Suomennos ilmestyi vuonna 1986.
- ↑ KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 80-224.
- ↑ Ks. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 144.
- ↑ Ks. KTK 1.II, Narn i Hîn Húrin, s. 206-224.
- ↑ HLT, Alkusanat, s. 7.
Aiheesta muualla
- Kirjan esittely WSOY:n kotisivuilla
- Kirja Risingshadow.netissä
- Päivi Koivisto-Alanko: Viimeinen Keski-Maahan sijoittuva Tolkien-kirja ilmestynyt suomeksi (WSOY)
- Markku Soikkelin arvostelu
- Turun Sanomien arvostelu (Juri Nummelin)
- Helsingin Sanomien arvostelu (Jussi Ahlroth)
- Keskisuomalaisen arvostelu (Aki Jörgensen)
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia