Forthwini
Forthwini oli éothéodin päällikkö Kolmannen Ajan 1900-luvulla. Hänen isänsä Marhwini oli johtanut kansan Anduinin Laaksoihin Otavankalteen ja Kurjenmiekkakenttien välimaille pakoon Rhovanionin vallanneita vaunumiehiä, ja myöhemmin Gondorin tuella yrittänyt epäonnistuen vallata Rhovanionia takaisin. Tuolloin oli itäläisetkin silti lyöty ja he olivat vetäytyneet nuolemaan haavojaan.
Forthwinin aikana vaunumiehet alkoivat kuitenkin tehdä hyökkäyksiä éothéodia vastaan sekä Synkmetsän Kapeikkojen kautta että joen alajuoksulta, ja tästä hän lähetti huolestuneena tiedon Gondoriin kuningas Ondoherille, sillä hän epäili vaunumiesten saavan vereksiä joukkoja idästä.
Forthwinin jälkikasvusta ei ole tietoa, mutta luultavasti juuri hänen poikansa tai pojanpoikansa johti éothéodin joukkoja Gondorin pohjoisen armeijan tukena vuonna 1944, kun vaunumiehet surmasivat Ondoherin ja hänen molemmat poikansa Morannonin edustalla käydyssä taistelussa. Éothéodin päällikkö ei kuitenkaan saanut surmaansa ainakaan vielä alun verilöylyssä. Päällikön nimi alkoi Marh-, mutta nimen lopusta ei Christopherin mukaan saa Tolkienin muistiinpanoissa selvää. Vuosisadan lopulla éothéodin pohjoiseen johdattanut Frumgar oli epäilemättä Forthwinin sukua, kenties hänen lapsenlapsensa tai lapsenlapsen lapsi.