Fëanorin vala
Fëanorin vala on vala jonka Fëanor vannoi luvatakseen kostavansa Morgothille isänsä surman ja silmarilien ryöstän.
Valan sisältö
Kun Morgoth oli surmannut Finwën, vienyt Silmarilit Formenosista ja paennut Amanista Ungoliantin kanssa, Fëanor tuli Tirioniin uhmaten valarin karkotustuomiota ja piti kuninkaan pihassa puheen, jota soihtujen valossa kokoontui kuulemaan suuri joukko noldoria. Puheessaan Fëanor kehotti noldoria palaamaan kanssaan Keski-Maahan ja kostamaan Morgothille.
Puheensa päätteeksi Fëanor vannoi valan, ja hänen seitsemän poikaansa yhtyivät lupaukseen. Fëanor kutsui valansa todistajiksi Manwën, Vardan ja Taniquetilin ja kutsui päälleen Iäisen pimeyden jos rikkoisi valansa.
Fëanor ja hänen poikansa vannoivat vainoavansa "kostolla ja vihalla maailman ääriin saakka jokaista olentoa joka ottaa, pitää tai kätkee yhdenkään Silmarilin eikä anna heille, oli se sitten vala, hirmu, haltia, syntymätön ihminen taikka mikä tahansa mitä maailman aika ennen päivien päättymistä synnyttäisi."[1].
Jo ennen kuin Fëanor joukkoineen pääsi pois Amanista, häntä muistutettiin rikkomattoman valan seurauksista. Alqualondën Sukusurman jälkeen Aramanissa näyttäytyi heille tumma hahmo, ehkä Mandos itse, joka lausui Pohjoisen Ennustuksena ja Noldorin Tuomiona tunnetun kirouksen tahi ennustuksen, jossa viitattiin myös Fëanorin valaan: "Heidän Valansa pakottaa heitä ja silti se pettää heidät ja aina se tempaa heidän edestään aarteet joiden takia he sen vannoivat."[2].
Näin myös kävi. Vala johti lopulta kahteen uuteen sukusurmaan, kun Beren ja Lúthien olivat hakeneet yhden Silmarileista Angbandin syövereistä. Eloon jääneet Fëanorin pojat hyökkäsivät ensin Doriathiin, jossa Silmaril oli Berenin pojalla Diorilla, ja tuhosivat kaupungin[3]. Sitten Fëanorin pojat tuhosivat Sirionin Suulla asustaneet pakolaiset, joiden joukossa oli Silmarilin Doriathista pelastanut Elwing[4]. Mutta Silmarilia Fëanorin pojat eivät saaneet ennen kuin Vihan Sodassa oli kaksi muuta otettu Morgothilta ja niitä vartioitiin valarin sotajoukon leirissä. Viimeisenä valansa pakottamana tekona Maedhros ja Maglor, viimeiset eloon jääneet Fëanorin pojista, surmasivat vartijat ja varastivat Silmarilit. Heidän valansa oli kuitenkin pettänyt heidät. He eivät pystyneet pitelemään Silmarileja käsissään monien rikostensa takia, vaan Maglor heitti omansa mereen ja Maedhros syöksyi tuliseen rotkoon[5].
Lähteet
- Silm., 98-108, 298, 310
Viitteet: