Everholt
Everholt oli osa Firienin metsää Valkoisten vuorten pohjoispuolella Rohanissa. Siellä eli kolmannen ajan 2800-luvulla suuri ja hurja villisika, jota metsästämään lähti vuonna 2864 Rohanin kuningas Folca sen kunniaksi, että oli vihdoin saanut tuhottua viimeisenkin örkkien pesäkkeen Valkoisilta vuorilta – vaikka innokas metsämies, hän oli vannonut ettei kajoaisi muuhun riistaan ennen kuin joka ikinen örkki olisi hävitetty Rohanista. Folcan onnistui surmata karju, mutta samalla se raateli torahampaillaan hänelle kuolettavat haavat.[1]
Edellä mainitun tapauksen kuvaus Tarun Sormusten herrasta liitteessä A on ainoa kohta, jossa Everholt missään mainitaan. Everholtin kerrotaan sijaitsevan Firienin metsässä, mutta sen tarkemmin sen sijaintia ei kuvata. Ilmeisesti kyseessä on jokin erillisen nimen saanut osa laajasta metsästä, oletettavasti Mering-joen länsipuolella.[2]
Nimestä
Nimi Everholt muodostuu, modernisoidussa kirjoitusasussa, muinaisenglannin sanoista eofor 'villisika' ja holt 'metsä'.[3]
Kirjoitusasusta
Suomennoksessa nimi esiintyy virheellisesti muodossa Evenholt vuoden 2002 kolmiosaiseen sidottuun laitokseen saakka.[4] Uudemmissa laitoksissa virhe on korjattu.[5]
Viitteet
- ↑ TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. 461 / 923-924 / 434-435 / 535 / 1105.
- ↑ Ks. esim TSH, Karttaliite.
- ↑ RC, s. 704. Vrt. rohanilainen nimi Eofor ja toinen metsännimi Dimholt.
- ↑ TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. 461 / 923 / 434 / – / –.
- ↑ TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. – / – / – / 535 / 1105.