Ensimmäisen Ajan edain
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia
Ensimmäiset ihmiset ylittivät Sinivuoret ja saapuivat Beleriandiin Ensimmäisen Ajan vuonna 310. Heitä johti mies nimeltä Bëor, Bëorin Huoneen kantaisä. Sinivuorten rinteiltä heidät kohtasi Finrod, joka sai ihmisiltä nimen Nóm, "Viisaus"; ja hänen mukaansa ihmiset kutsuivat haltioita omalla kielellään nimellä nómin. Bëorin kansaa seurasivat Beleriandiin pian haladin sekä Marachin kansa. Nämä kolme ihmiskansaa tulivat ensimmäisinä tutuiksi haltioille, ja vaikka nimet atani ja edain tarkoitettiin alunperin merkitsemään kaikkia ihmisiä, ne yleensä myöhemmässä käytössä rajoittuivat käsittämään vain heitä.
Ihmisille selvisi pian, etteivät he Beleriandistakaan olleet löytäneet onnelaa, ja että reitti Amaniin olisi heiltä suljettu. Pettymys oli suuri ja jotkut jopa kääntyivät takaisin itään. Sindar suhtautuivat ihmisiin epäluuloisesti, mutta noldor näkivät, että kaikki mahdollinen tuki oli tarpeeseen heidän taistelussaan Morgothia vastaan, ja he toivottivat edainin tervetulleiksi valtakuntiinsa ja opettivat näille minkä osasivat, vaikkeivät ihmiset voineetkaan kohota lähellekään haltioiden kykyjä; silti he ylittivät tiedoissaan ja taidoissaan kaikki muut tuon ajan ihmiskansat. Vastineena joutuivat myös ihmiset osallistumaan Kivien Sotaan, ja monet ihmissankarit tekivät taisteluissa jopa eldarin mittapuulla suuria tekoja; Húrin Thalion surmasi Nirnaeth Arnoediadissa seitsemänkymmentä peikkoa seisten lopulta yksin Turgonin vetäytymisen suojana, ja hänen poikansa Túrin surmasi Lohikäärmeiden Isän, Glaurungin.
Suurimmat ihmisten teoista teki kuitenkin Beren Erchamion, Yksikäsi. Hän otti vaimokseen Lúthien Tinúvielin, Thingolin tyttären. Lúthien oli kaunein olento, joka on koskaan maan päällä elänyt. Beren tunkeutui Lúthienin avustuksella Angbandiin ja väänsi veitsellään yhden Silmarilin irti Morgothin rautakruunusta. Myös Eärendil Merenkävijän teot voitaneen laskea ihmisten tarinaan, vaikka hän olikin Tuorin ja Idrilin poikana puolhaltia. Hän oli se joka valarin armosta purjehti Länteen taivuttaen näiden päät kuulemaan Keski-Maan kansojen kärsimykset, ja niin valar lähtivät Vihan Sotaan, jossa Morgoth lyötiin ja Ensimmäinen Aika sai loppunsa.