Eldarin nimenantotavat

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eldarin nimenantotapoja kuvataan ainakin kahdessa Tarun Sormusten herrasta julkaisun jälkeen kirjoitetussa tekstissä. Ensimmäinen on nimiä käsittelevä osio ilmeisesti 50-luvun lopulla kirjoitetussa esseessä Laws and Customs among the Eldar (teoksessa Morgoth's Ring). Osa kuvauksesta koskee erityisesti noldorin nimenantoa, osa eldaria yleensä. Jälkimmäinen teksti on "huomautus äidinnimistä" esseessä The Shibboleth of Fëanor (kirjoitettu aikaisintaan 1968, teoksessa The Peoples of Middle-earth). Se koskee eldarin nimiä Valinorissa, mutta viittaa myös noldorin maanpaossa omaksumiin nimiin ja eldarin nimiin yleensä. Huomautuksen sisältö on selostettu myös Keskeneräisten tarujen kirjassa.

Kirjoitusten kenties huomattavin ero on, että Tolkien näyttää myöhemmin hylänneen "Laws and Customsissa" kuvatun näkemyksen itse valituista nimistä.[1]

Laws and Customs among the Eldar

Noldon ensisijainen nimi oli "isännimi", jonka isä antoi pian lapsen syntymän jälkeen essecarmëksi kutsutussa seremoniassa. Varhaisina aikoina oli tapana, että pojan isännimi oli muunnelma isän omasta nimestä (esim. Curufinwë) tai pelkkä patronyymi (esim. Finwion 'Finwën poika'). Tyttären isännimi johdettiin vastaavasti hänen äitinsä nimestä.

Myöhemmin, kun lapsen lámatyávë eli foniesteettiset mieltymykset olivat kehittyneet, seurasi essecilmë, jossa hänellä oli oikeus valita tai keksiä itselleen nimi. Tämä tapa oli erityisesti noldorin käyttämä. Sekä isännimi että itse valittu nimi olivat henkilön oikeita, virallisia nimiä, mutta valittu nimi ei ollut julkinen: vain läheiset saattoivat puhutella henkilöä hänen valitulla nimellään.

Muista nimistä kuin isännimestä ja valitusta nimestä käytettiin nimitystä anessi, annetut nimet tai lisänimet. Ne olivat yleisiä paitsi noldorin, myös muiden eldarin keskuudessa. Tärkeimpiä olivat "äidinnimet" (amilessi), joilla juhlallisesti annettuina oli oikean nimen asema. Huomattavia olivat erityisesti syntymän hetkellä tai muussa merkittävässä tilanteessa annetut nimet, jotka kuvasivat äidin käsitystä lapsen luonteesta (amilessi tercenyë) tai tulevasta kohtalosta (amilessi apacenyë). Äidinnimi saattoi ilmeisesti olla yksityinen, kenties samaan tapaan kuin valittu nimi, mutta se voitiin myös liittää osaksi julkista nimeä isännimen jälkeen. Erityisesti aikana, jolloin isännimet olivat muunnelmia vanhempien nimistä, äidinnimet olivat käytössä isännimiä yleisempiä. Kaikki muut anessi olivat erilaisia kutsumanimiä, joita ei laskettu henkilön oikeisiin nimiin.[2]

The Shibboleth of Fëanor

Eldarilla Valinorissa oli tavallisesti kaksi nimeä. Ensimmäinen on "isännimi", jonka lapsi sai isältään heti syntymänsä jälkeen, toinen "äidinnimi", jonka äiti antoi myöhemmin lapsen luonteenpiirteiden ja kykyjen mukaan.

Eldalla saattoi lisäksi olla epessë eli "jälkinimi". Myöhemmin jotkut noldorin maanpakolaisista saattoivat itse ottaa itselleen nimiä joko harhautustarkoituksessa tai muistuttamaan omista vaiheistaan. Näitä kutsuttiin nimellä cilmessi, "omanimet, itse valitut nimet".

Vaikka vain kaksi ensimmäistä olivat henkilön "oikeat nimet", hän saattoi tulla tunnetuksi millä tahansa neljästä nimestä. Lisäksi Keski-Maahan palanneet noldor-haltiat esiintyvät Esiaikojen kertomuksissa yleensä sindariin mukautetuilla nimillään.[3]

Katso myös artikkelit isännimi, äidinnimi, epessë ja cilmessë, jotka kuvaavat "The Shibboleth of Fëanorin" mukaisia käsityksiä eldarin nimistä.

Sanan essi merkityksestä

Äidinnimiä koskeva huomautus alkaa seuraavasti:

The Eldar in Valinor had as a rule two names, or essi.[4]

Christopher Tolkienin referaatissa Keskeneräisten tarujen kirjassa asia on esitetty seuraavilla sanoilla:

the Eldar in Valinor – – had two 'given names' (essi)
(suom. "haltioilla [Valinorin eldarilla] oli kaksi 'annettua nimeä' (essi)")[5]

Christopher Tolkienin mukaan essi tarkoittaa näitä kahta varsinaista nimeä (isän- ja äidinnimeä) erotuksena kaikista muista nimistä.[6] Vaihtoehtoinen tulkinta on, että J.R.R. Tolkien yksinkertaisesti mainitsee tässä kohdassa "nimeä" tarkoittavan quenyankielisen sanan, ja että mistä tahansa nimestä voitiin käyttää sanaa esse (mon. essi). Tätä tulkintaa tukee se, että esse ei muissa lähteissä tarkoita vain tietynlaista henkilönnimeä, vaan sitä käytetään myös kansojen nimistä ja paikannimistä.[7]

Viitteet

  1. HoME XII, s. 357 [viite 16].
  2. HoME X, s. 214–217.
  3. HoME XII, s. 339–340, vertaa KTK, s. 365–366.
  4. HoME XII, s. 339.
  5. KTK, s. 365.
  6. KTK, s. 581–582 s.v. *epessë (suomennoksen osalta ks. huomautus).
  7. Quettaparma Quenyallo s.v. essë (1).