Dúnedainin tähti
Dúnedainin tähti[1] (engl. Star of the Dúnedain) on esine, jonka Vuosien kirjan mukaan kuningas Elessar antoi Konnun pormestarille Samvais Gamgille neljännen ajan vuonna 15 (1436 kl.) ratsastettuaan pohjoiseen ja tavattuaan hobittiystäviään Rankkivuon sillalla.[2]
Varmaa selvyyttä ei tämän dúnedainin tähden luonteesta ole, mutta luultavimmin se oli samanlainen kuin ne monisakaraisen tähden muotoiset hopeasoljet, jollaiset Halbaradilla ja muilla pohjoisen samoojilla oli viittansa vasemmalla olkapäällä heidän saapuessaan Aragornin avuksi Sormuksen sodassa.[3] Todennäköisimmin Aragorn itsekin oli kantanut samanlaista tähteä palvellessaan aikoinaan Gondorin Ecthelion II:ta ja saanut siten tuolloisen nimensä Thorongil eli "Tähden kotka".[4]
Dúnedainin tähti on nimenä hämännyt monia ja se on sekoitettu Elendilmiriin, Elendilin tähteen, Pohjois-Valtakunnan kuninkaallisen otsarivan jalokiveen. Kuitenkin on hyvin epätodennäköistä, että Elessar missään olosuhteissa olisi luovuttanut mittaamattoman arvokasta Elendilmiriä Samvaisille, miten paljon tätä arvostikaan.[3]
Viitteet
- ↑ Kirjoitusasu: "dúnedainin tähti" (TSH, KTK, ensimmäinen maininta s. 388, viite 33); "Dúnedainin Tähti" (KTK, toinen maininta s. 388, viite 33).
- ↑ TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. 493 / 945 / 471-472 / *** / 1135-1136.
- ↑ 3,0 3,1 KTK 3.I, Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä, s. 388 [viite 33]; HoME VIII, s. 309 [viite 8]; TSH III/5.2., Harmaa komppania, s. *** / *** / *** / *** / 805.
- ↑ TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1089.