Cair Andros

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Cair Andros, "pitkän tyrskyn saari (oik. laiva)" (engl. Ship of Long-foam),[1] oli saari Anduinissa Minas Tirithin pohjoispuolella. Sen kerrotaan muistuttaneen pitkänomaista suurta laivaa, jonka kokka osoitti pohjoiseen Anduinin vesien vaahdotessa sen teräviä kiviä vasten.[1]

Gondorilaiset olivat jo varhain linnoittaneet saaren Anórienin suojaksi, ja käskynhaltija Túrin II vahvistutti varustukset Mordorin noustessa uudestaan Kolmannen Ajan 2900-luvun taitteessa.[2] Sormuksen sodassa saarta pidettiin miehitettynä Osgiliathin puolustamiseksi,[3] mutta vihollisjoukot mursivat 10. maaliskuuta 3019 puolustuksen ja pääsivät Anórieniin.[4] Pelennorin kenttien taistelun jälkeen rohirrimin ratsukot ajoivat vihollisen takaisin Anórienista Cair Androsia kohti,[5] mutta saari oli ilmeisesti vielä miehitettynä Kun Lännen armeija marssi kohti Mustaa porttia: Aragorn antoi niiden sotilaiden tehtäväksi vallata saari takaisin, joiden rohkeus petti autiomaassa Cirith Gorgorin edustalla.[6]

Henneth Annûn ja Cormallenin kenttä, jonka luona juhlittiin Sauronin häviötä ja Sormuksen Viejiä, Frodoa ja Samia, sijaitsivat Anduinin itärannan tuntumassa lähellä Cair Androsia.[7]

Nimestä

Sindarinkielisen nimen Cair Andros osat ovat cair (ceir) 'laiva',[8] and 'pitkä'[9] ja ros 'vaahto'.[10]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 TSH, liitteiden viitteet, s. 537 / *** / 521 / *** / 1179 [viite 31]. Suomennos on hieman epätarkka, "pitkän tyrskyn laiva" olisi sananmukainen käännös.
  2. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1088.
  3. TSH III/5.4., Gondorin piiritys, s. *** / *** / *** / *** / 844.
  4. TSH III/5.4., Gondorin piiritys, s. *** / *** / *** / *** / 847; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1132.
  5. TSH III/5.10., Musta portti aukeaa, s. *** / *** / *** / *** / 913.
  6. TSH III/5.10., Musta portti aukeaa, s. *** / *** / *** / *** / 916.
  7. TSH III/6.4., Cormallenin kenttä, s. *** / *** / *** / *** / 987.
  8. Etymologies s.v. KIR- (HoME V, s. 365).
  9. Etymologies s.v. ÁNAD-, ANDA- (HoME V, s. 348). Vrt. esim. Andram, Anduin.
  10. Etymologies s.v. ROS1- (HoME V, s. 384): rhoss 'sade'. Vrt. esim. Celebros. Tolkien käsittelee sanaa ros ja erityisesti sen yhteyttä nimeen Elros laajemmin esseessään The Problem of Ros (HoME XII, s. 367-376); nimestä Cair Andros ks. Christopher Tolkienin kommentti s. 371.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Kontu
Työkalut
Muilla kielillä
Tolkien-yhteisö