Briin ihmiset
Briimaassa, pienessä asutussa saarekkeessa Eriadorin autioilla mailla Pohjois-etelä-tien (Vihertien) ja Idäntien risteyksessä asui sekä ihmisiä että hobitteja. Tämä järjestely oli ainutlaatuinen mutta se toimi Briissä hyvin.
Briin ihmiset olivat "ruskeatukkaisia, rotevia ja aika lyhyitä; iloisia ja itsenäisiä",1 ja he olivat toisia ihmisheimoja suvaitsevaisempia ympärillä asuvia muita kansoja kohtaan. Heidän alkuperänsä on vaipunut historian hämäriin, mutta omien tarujensa mukaan heidän esi-isänsä olivat niitä ihmisiä, jotka ensimmäisinä vaelsivat Keski-Maan länsiosiin ensimmäisellä ajalla – ilmeisesti he siis jättäytyivät edainin joukosta ennen Sinivuorten ylitystä samoin kuin nandor länteen muuttavasta haltiajoukosta.
Kun dúnedain palasivat Keski-Maahan toisen ajan lopulla, he tapasivat (tosin lukumäärältään kovasti vähentyneet) Briin ihmiset samoilta asuinsijoilta, ja siellä he pysyivät läpi koko kolmannen ajan. Heidän kohtalonsa neljännellä ajalla ja uudelleen yhdistyneessä dúnedainin kuningaskunnassa on tuntematon.
Kolmannen ajan lopulla Briimaan ympärillä ei ollut kiinteää ihmisasutusta lähimpien viidenkymmenen peninkulman säteellä. Ainoastaan samoojat vaelsivat erämaissa, mutta näiden kanssa Briin ihmiset olivat tekemisissä vain ohimennen eivätkä he tienneet näiden alkuperästä tai tekemisistä juuri mitään varmaa; samoojat kuitenkin välittivät Briimaahan uutisia kaukaisista maista ja kertoivat heille tarinoitaan menneisyydestä. Briiläiset itse eivät juuri matkustaneet oman maansa ulkopuolelle. Briimaan hobitit kävivät toisinaan Konnussa, mutta ihmiset tuskin jakoivat heidän kiinnostustaan läheiseen hobittiyhdyskuntaan.
Briimaan ihmisten tärkein asutuskeskus oli Briin kylä Briivuoren juurella. Ihmisten asunnot, noin sata taloa, olivat etupäässä vuoren länsipuolisilla alarinteillä Tien yläpuolella, ylärinteillä olivat hobittien asumukset. Kylän ympärillä oli parin virstan levyinen alue peltoja ja hoidettua metsää. Kylän tärkein kohtaamispaikka oli Pomppiva poni, majatalo, jonka isäntä (vuonna 3018 ka. tämä oli Viljami Voivalvatti) oli "tärkeä henkilö"2, mutta hänellä ei liene ollut mitään virallista asemaa. Yhteisön hallintorakenteesta ei ole juuri minkäänlaisia tietoja. Otaksuttavasti alle tuhannen asukkaan Briimaassa ei liene ollut tarvetta kovin monimutkaiselle järjestelmälle. "Virkamiehistä" tunnetaan vain portinvartija Harri Selja (eli Portti-Harri), joka vartioi kylää ympäröivän pensasaidan länsiporttia ja asui majassa sen vieressä.
Briimaassa oli myös kolme muuta kylää, Sokkeli, Notko ja Aarnila; näistä Sokkelin tiedetään olleen erityisesti hobittien asuttama.
Briin ihmisten sukunimet
Briin ihmisillä oli yleensä "kasviopilliset nimet".3 Seuraavat nimet tunnetaan (suluissa englanninkielinen nimi):
- Imarre (Ferny)
- Ohdasvilla (Thistlewool)
- Omppu (Appledore)
- Piikkiäinen (Pickthorn)4
- Selja (Goatleaf)
- Vaiverovarvas (Heathertoes)
- Vihvilävalo (Rushlight)
- Voivalvatti (Butterbur)
_____________________
1 TSH I/1.9., s. *** / 139 / ***.
2 TSH I/1.9., s. *** / 140 / ***.
3 TSH I/1.9., s. *** / 144 / ***.
4 TSH III/6.7., s. *** / 859 / ***.