Bereg (s. 340 E.A.) oli Bëorin Huoneen ihminen. Hänen isänsä oli Baranor, Iki-Bëorin pojanpoika.
Bereg syntyi Estoladissa kun oli kulunut jo muutama vuosikymmen hetkestä jolloin Bëorin kansa ylitti Sinivuoret ja saapui Beleriandiin. Monien ihmisten mieli halasi jatkaa matkaa eteenpäin Estoladissakin, ja he lähtivät pohjoiseen noldorin palvelukseen - ensin yksittäin mutta myöhemmin myös suurempina ryhminä. Kaikki eivät kuitenkaan lähteneet, sillä osa halusi elää oman valtansa alla tai pelkäsi mahtavia eldaria loistavine silmineen. Monet olivat myös tyytymättömiä siihen, että vaellettuaan pitkään kohti länttä ihmiset kohtasivatkin jumalten maan sijaan aavan meren ja haltioiden ikuiselta vaikuttavan sodan pohjoisen Mustaa Kuningasta vastaan. Näiden tyytymättömien johtajia olivat Bereg ja Marachin kansan Amlach.
Lopulta Bereg ja tuhat hänen seuraajaansa Bëorin kansasta jättivät Estoladin taakseen ja lähtivät Beleriandista etelään kadoten tunnetuista historioista. Amlach sen sijaan pyörsi kantansa kun ratkaisevassa kokouksessa Morgothin kätyri oli pitänyt palopuhetta hänen hahmossaan Amlachin itsensä puututtua paikalta. Amlach lähti pohjoiseen ja astui Maedhrosin palvelukseen. Marachin kansan tyytymättömät valitsivat sitten itselleen uuden johtajan ja ylittivät Sinivuoret takaisin Eriadoriin.