Kun Melkor ja Ungoliant olivat surmanneet Valinorin Kaksi Puuta ja Valinor oli jäänyt pimeyden valtaan, Manwë käski Yavannan ja Niennan virvoittamaan Puita, mutta Yavannan laulu ja Niennan kyyneleet eivät pystyneet parantamaan niitä, vain yhden hopeisen kukan kantoi Telperion ja yhden kultaisen hedelmän tuotti Laurelin.

Manwë siunasi nämä Puiden viimeiset elonmerkit, Yavanna otti ne ja antoi Aulëlle, jonka väki laati niille astiat, joissa niiden hehku säilyi. Varda asetti ne taivaalle valaisemaan Ardaa ja kiertämään Ilmenin alamaissa säädettyjä reittejään pitkin.

Laurelinin viimeisen hedelmän nimi oli Anar Tulenkultainen, jota vanyar kutsuivat Auringoksi. Noldor nimittivät sitä Vásaksi, Tulen Sydämeksi, joka "herättää ja polttaa; sillä aurinko oli asetettu merkiksi ihmisten heräämiselle ja haltiain haipumiselle" (Silm. 120).

Valar antoivat auringon laivan Arien-nimisen maian ohjattavaksi, sillä hän oli hoivannut Vánan puutarhan kultaisia kukkia ja kastellut niitä Laurelinin kasteella. Hän ei pelännyt Anarin kuumuuutta eikä se polttanut häntä, sillä hän oli tulen henki.

Kun kuu oli kulkenut seitsemän kertaa taivaan poikki, auringon laiva valmistui ja nousi ensimmäisen kerran taivaalle. "Ensimmäinen auringonnousu oli kuin suuri palo Pelórin huipulla, ja Keski-Maan pilvet punertuivat ja vesiputoukset kohisivat" (Silm. 121). Silloin Morgoth pelkäsi ja laskeutui Angbandin syvyyksiin.

Kuljettuaan taivaan halki Anar lepäsi Valinorissa Ulko-Ulapalla; sitten Ulmon palvelijat vetivät sen alas ja Arien kiirehti Maan alitse noustakseen taas idästä taivaalle. Ja valar alkoivat laskea aikaa Anarin liikkeiden mukaan. Niin alkoivat Auringon vuodet.

Lähteet: Silm. 118-124.