Kun Kuu ja Aurinko olivat nousseet Ardan taivaalle, aikaa alettiin laskea Auringon vuosina (engl. Years of the Sun). Ennen Valinorin Kahden Puun kuolemaa aikaa oli mitattu Puiden vuosina.
Auringon vuosien alkaessa meneillään oli Ensimmäinen Aika. Ajan loppuun saakka vuosia laskettiin auringon ensinoususta alkaen. Näihin Ensimmäisen Ajan auringon vuosiin viitataan "Harmaissa annaaleissa" lyhenteellä YS: ensimmäinen auringon vuosi on merkitty "YS 1" (HoME XI, 30). Silmarillionissa käytettyjä ajanilmauksia on esimerkiksi "Kun oli kulunut kaksikymmentä Auringon vuotta" (Silm. 138).
Morgothin kukistuttua ajanlasku aloitettiin alusta, ja näin tehtiin jatkossakin aina, kun uuden Ajan katsottiin alkaneen. Näihin Toisen, Kolmannen ja Neljännen Ajan vuosiin viitataan kyseisen ajan nimellä.