Arvedui, lisänimeltään Viimekuningas, oli Araphantin poika ja Aranarthin isä, Arthedainin viidestoista ja viimeinen kuningas (1864-1975 KA, hallitsijana 1964-1975 KA).
Kun Angmar ryhtyi uudestaan sotaan Araphantin ajalla, hän yritti uudistaa vanhan liiton Gondorin kanssa. Arvedui otti tuolloin puolisokseen kuningas Ondoherin (k. 1944 KA) tyttären Fírielin.
Vaunumiesten kanssasotimaan joutunut Ondoher ei voinut kuitenkaan lähettää paljon apua pohjoiseen. Kun hän poikineen kaatui vuonna 1944, Arvedui vaati Gondorin kruunua itselleen sekä Fírielin nimissä että omasta puolestaan – olihan hän Isildurin perillinen. Vaadetta ei kuitenkaan hyväksytty.
Vuonna 1974 KA Angmarista tehtiin suurhyökkäys Arthedainiin. Fornost jäi Noitakuninkaan haltuun ja suurin osa dúnedainista ajettiin Sinivuorten taakse, Arveduin pojat näiden mukana. Kuningas jäi kuitenkin Pohjan Ylängölle jatkamaan vastarintaa viimeiseen saakka. Lopulta hänen oli kuitenkin paettava pohjoiseen muutaman jäljelle jääneen kaartilaisen kanssa.
Piileskeltyään jonkin aikaa Sinivuorten pohjoispäässä Arvedui miehineen joutui nälän ahdistamana hakemaan apua Forochelin lahden lumi-ihmisiltä. He auttoivat kuningasta selviytymään talven yli.
Keväällä 1975 Círdan lähetti laivan hakemaan Arveduita kuultuaan tämän paosta pohjoiseen kuninkaan pojalta Aranarthilta. Lumi-ihmiset aavistivat pahaa ja kehottivat Arveduita olemaan astumatta laivaan. Hän ei kuitenkaan uskonut lossothin päällikköä, vaan antoi tälle kiitokseksi Barahirin sormuksen ja lähti matkaan. Laiva kuitenkin upposi lumimyrskyssä jäiden keskellä ja Arvedui menehtyi. Hänen mukanaan upposivat meren pohjaan pohjoisen (Annúminasin ja Amon Sûlin) näkykivet, palantíri.
Pohjoisen kuningaskunta loppui Arveduin myötä, vaikka Angmarin hyökkäys torjuttiin lopulta Gondorista tulleen sotajoukon voimin ja Noitakuningas joutui pakenemaan. Dúnedain olivat niin vähälukuiset, että heistä tuli vaelteleva kansa jota kutsuttiin nimellä Samoojat. Arveduin pojasta Aranarthista tuli ensimmäinen heimon päämies.
Huom. Vanhan kolmiosaisen sekä yksiosaisen TSH:n laitoksen liitteessä A I 2 (Arthedainin hallitsijoiden luettelo, s. III 424 / 898) on virheellinen vuosiluku, jonka mukaan Arvedui kuoli vuonna 1974. Liite A I 3:n tekstistä ja Vuosien kirjasta (TSH Liite B) käy kuitenkin selvästi ilmi, että Arvedui hukkui vasta seuraavan vuoden (1975 KA) keväällä. TSH:n tarkistettuun laitokseen (s. III 391) vuosiluku on korjattu.
Lähteet: TSH III, Liite A I 2-3; HoME XII, 195.
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä. Voit auttaa KontuWikiä kirjoittamalla lisää tähän artikkeliin.