Arathorn II (2873-2933 KA) oli dúnedainin viidestoista päämies. Hän sai tämän arvon vuonna 2930 KA, kun hänen isänsä Arador jäi vuorenpeikkojen vangiksi ja surmattiin.
Arathorn oli viettänyt häitä Gilraenin, Dírhaelin ja Ivorwenin tyttären kanssa vain vuosi ennen isänsä kuolemaa. Gilraen kuului myös Isildurin jälkeläisiin, mutta hän ei ollut vielä saavuttanut dúnedainin normaalia naimaikää, ja hänen isänsä vastusti avioliittoa, koska tunsi sydämessään, että Arathornin päivät jäävät lyhyiksi. Mutta Ivorwen sanoi: "Jos nämä kaksi solmivat nyt liiton, saattaa siitä syttyä toivo kansallemme; mutta jos he viivyttelevät, ei toivoa tämän ajan aikana tule."
Arathornille ja Gilraenille syntyi vuonna 2931 KA poika, joka sai nimen Aragorn. Hän perusti dúnedainin yhdistyneen kuningaskunnan uudestaan Sormuksen Sodan jälkeen ja todisti Ivorwenin sanat oikeiksi, mutta Arathorn ei ehtinyt sitä näkemään, sillä hän kaatui jo vuonna 2933 KA saatuaan örkinnuolen silmäänsä, kun hän oli ratsastamassa örkkejä vastaan Elrondin poikien Elladanin ja Elrohirin kanssa.
Kirjeessä vuodelta 1972 kerrotaan, että nimessä Arathorn esiintyy lyhennetty muoto sindarin 'kotkaa' tarkoittavasta sanasta (tavallisesti thoron kuten nimissä Thorondor ja Thorongil). Alkuosa on aran 'kuningas', joka tässä nimessä "menetti konsonantin n foneettisesti". Kirjeen mukaan monissa nimissä käytetty etuliite ara- on luultavasti yleistetty tämänkaltaisista nimistä. Aikaisemmin Tolkien oli harkinnut toisenlaista etymologiaa: kokoelmassa enimmäkseen Silmarillionin nimiin liittyviä muistiinpanoja, joiden viimeinen sivu on päivätty 1957, Aran-thorn > Arathorn tarkoittaa 'vakaata kuningasta' (engl. steadfast king).