Annael

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Annael kuului Mithrimin sindariin ja asui alun perin vuorilla Mithrimin järven länsipuolella. Nirnaeth Arnoediadin taisteluun Annael marssi noldorin Korkean Kuninkaan Fingonin lipun alla, mutta oman kotiseutunsa haltioista hän oli ainoa, joka selvisi takaisin teurastuksesta. Annaelin haltiat ottivat huostaansa Huorin vaimon Ríanin, ja heidän luonaan hän synnytti poikansa Tuorin, jonka Huor oli siittänyt ennen lähtöään sotaan. Kuultuaan miehensä kuolleen Rían kuitenkin lähti ja kuoli myöhemmin Anfauglithilla Haudh-en-Ndenginille, mutta lapsensa hän jätti haltioille ja Annael otti vauvan kasvatettavakseen.[1]

Pian itäläiset tunkeutuivat lyötyyn Hithlumiin ja haltioiden elämä kävi sietämättömäksi, jolloin Annaelin oli johdettava pieni kansansa Androthin luoliin piiloon. Siellä Annael ja muut elivät piileskelevää ja ankaraa elämää, kunnes Tuorin ollessa kuudentoista viimeisetkin haltioista päättivät viimein lähteä ja pyrkiä pakenemaan etelään.[2] Pakolaiset kuitenkin huomattiin ja örkit sekä itäläiset hyökkäsivät juuri kukkuloilta tasangolle ehtineiden haltioiden kimppuun. Hajaantuen monet onnistuivat pakenemaan, näiden joukossa Annael, ja viimein he todellakin löysivät Annon-in-Gelydhin, Noldorin portin, joka johti pois Dor-lóminista, ja pääsivät pakenemaan kauas Sirionin Suulle Círdanin luo.[3]

Annaelin myöhemmistä vaiheista ei tiedetä. Kenties hän purjehti Ensiajan lopussa Länteen, tai sitten hän jäi vielä asumaan Lindoniin.

Viitteet

  1. KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 29; Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 299.
  2. KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 30-31; Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 299.
  3. KTK 1.I, Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin, s. 31, 33.