Angrod

Kontu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Angrod oli Finarfinin ja Eärwenin toinen lapsi. Hän toimi Dorthonionin hallitsijana, isoveljensä Finrodin vasallina, yhdessä veljensä Aegnorin kanssa.

Historia

Angrod, kuten myös sisaruksensakin lähti Maanpakoon Valinorista setänsä Fingolfinin johtamassa joukossa vaikka hänen isänsä Finarfin kääntyikin takaisin. Beleriandissa hän veljensä Aegnorin kanssa ryhtyi hallitsemaan Dorthonionin karua maata, mutta heidän väkensä oli pienilukuinen, sillä maa oli karua eikä Morgothin oletettu lähtemään kepein mielin yrittämään yli maan eteläpuolisten ylänköjen. Sillä Angrod ja Aegnor saattoivat omilta mailtaan nähdä Thangorodrimin, ja he käsittivät sen uhan paremmin kuin monet, ja siksi yhtyivät Fingolfiniin kun hän yritti taivutella muita Noldoria hyökkäykseen. Mutta nämä eivät suostuneet. Sitten vuonna 455 Ensimmäistä Aikaa, kylmän talven aikana, Morgoth hyökkäsi täydellä voimalla, ja Beleriandin Neljäs taistelu, Dagor Bragollach, alkoi. Ja siinä sodassa kaatui Angrod kuten myös hänen veljensä Aegnor, sekä moni muu Dorthonionin asukas, ja tuo maa tuhottiin ja raiskattiin.

Tolkienin möyhemmissä muistiinpanoissa Angrod oli naimisissa Edhellosin kanssa, ja heidän poikansa oli Orodreth, joka oli aiemmin ollut yksi Angrodin veljistä. Näin ollen Angrod sai myös lapsenlapsia ja muutoksia tapahtui myös Orodrethin lapsissa; Gil-galad, viimeinen Noldorin Korkea Kuningas, siirrettiin Fingonin lapsesta Orodrethin pojaksi ja Finduilasin sisareksi. Nämä muutokset eivät kuitenkaan vaikuttaneet painetun Silmarillionin tarinaan ja tuossa tarinassa Orodreth on Angrodin veli, ei poika.

Nimistä

Angrodilla oli isänsä ja sisarustensa tapaan isoäidiltään Indisiltä peritty kultainen tukka. Hänen kätensä olivat niin voimakkaat, että häntä kutsuttiin nimellä Angamaitë, 'rautakoura'.

Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Kontu
Työkalut
Muilla kielillä
Tolkien-yhteisö