Amroth
Sisällysluettelo |
Amroth Toisella Ajalla
Amroth on Lórienin haltiakuningas Kolmannella Ajalla, mutta hänet mainitaan jo Eregionin perustamisen aikoihin Toisella Ajalla noin vuonna 730.
Amrothin isä oli Amdír, joka oli Lórienin kuningas Ensimmäiseltä Ajalta Toisen Ajan loppuun. Hän kuoli Viimeisen Liiton Sodassa Dagorladin taistelussa Toisen Ajan lopulla. Amdirin kuoleman jälkeen Lórienissa alkoi Amrothin hallintokausi.
Aldarionin ja Erendisin taru: Aldarion käy toisella matkallaan "Amrothin maassa". Ilmeisesti tuolloin aluetta hallitsi kuitenkin vielä hänen isänsä Amdir.
Amroth ja Lórien Kolmannella Ajalla
Amdírin ja Amrothin suvusta ei ole tietoa, mutta Lórieniin siirtyi ensimmäisellä ajalla paljon sindar-haltioita Anduinin varrella jo asuneiden nandor-haltioiden luo. Mahdollisesti Amroth kuului korkea-arvoisemmaksi laskettaviin sindar-haltioihin.
Amrothiin liittyvät tarinat
Amroth oli epätoivoisesti rakastunut neito Nimrodeliin. Nimrodel vaelsi Lórienista seurueineen etelään. Amroth odotti häntä Edhellondin satamassa, kunnes myrsky vei laivan ja Amrothin mukanaan. Kun Keski-Maa oli jo miltei hävinnyt näkyvistä, huomasi Amroth mitä oli tapahtunut ja hyppäsi veteen lähtien uimaan takaisin kohti rantaa.
Amrothia ei nähty sen koommin. Tämä tapahtui vuonna 1981 Kolmatta Aikaa.
Koska Lórienilla ei ollut enää kuningasta, pyysivät alueen haltiat valtiatar Galadrielia ja valtias Celebornia hallitsijoikseen.
Kukkulaa ja Amrothin asuinpaikkaa keskellä Lórienia kutsuttiin Cerin Amrothiksi.
Aluetta, jossa Amroth miehineen etsi Nimrodelia kutsuttiin myöhemmin Dol Amrothiksi. Alueen suuriruhtinaiden veressä sanotaan virtaavan haltiaverta ja taru kertoo Nimrodelin seurueen Mithrellas-nimisen haltianeidon naineen Belfalasissa tuolloin asuneen ihmismiehen Imrazôrin. Heistä polveutuvat kaikki Dol Amrothin suurruhtinaat.
Amroth-tarujen varhaiset vaiheet
Tolkienin varhaisten kehitelmien mukaan Amroth olisi ollut Celebornin ja Galadrielin poika.
Toisen version mukaan Amrothia ennen Lórienia olisi hallinnut Malgalad-niminen kuningas, ei Amdír.
Voit auttaa KontuWikiä korjaamalla tämän artikkelin sisältöä.