Adorn oli yksi Valkoisilta Vuorilta virranneista joista. Se sai alkunsa vuoriston läntisestä osasta ja virtasi länteen yhtyen lopulta Rautkymiin, jonka kanssa se muodosti Rohanin valtakunnan länsirajan - ainakin periaatteessa, sillä jokien välisen kiilan asukkaiden suonissa virtasi paljon mustainmaalaisten verta ja vuosien 2758-2759 K.A. Ikitalven jälkeen maa-alue oli pitkään täysin Mustainmaan hallussa.
Ennen Ikitalvea Adornin maita joen molemmin puolin oli hallinnut omistajan elkein rikas Freca, joka väitti polveutuvansa Rohanin kuninkaista mutta todennäköisesti omasi hänkin mustainmaalaista verta. Hänen linnoituksensa sijaitsi Adornin lähteillä. Freca kuoli kuitenkin Helm Vasarakouran nyrkiniskuun loukattuaan kuningasta julkisesti; Frecan poika Wulf johti mustainmaalaisia, kun he miehittivät Rohania Ikitalven ajan.